Yhtye, joka ei mahdu mihinkään suoranaiseen lokeroon: haastattelussa debyyttialbuminsa kimpussa oleva Detset

Kirjoittanut Johanna Ania - 21.6.2020

Detset ei mahdu mihinkään lokeroon, ja se on hyvä. Bändin musiikki on taidokas yhdistelmä metallin ja perinteisemmän rockin elementtejä, tarttuvia pop-kertsejä sekä monipuolisia laulutyylejä. Alun perin vuonna 2018 perustettu ja seuraavana vuonna julki tuotu tamperelaislähtöinen orkesteri on juuri siksi omaperäinen ja mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Yhtyeen kaksi ensimmäistä julkaisua ovat kuunneltavissa kaikissa tärkeimmissä suoratoistopalveluissa ja YouTubessa.

Bändin muodostavat vokalisti Sami Silvennoinen, kitaristit Aleksi Isoaho ja Eemeli Bodde, rumpali Janne Putkisaari sekä basisti Jonne Soidinaho. Eemeli ja Jonne osallistuvat myös lauluhommiin. Orkesterin miehistö on tuttua muun muassa sellaisten yhtyeiden kuin Medeia, Mors Subita, Nicole, Skein ja Carnalation riveistä. Kaaoszine tutustui bändiin, jota ei ole mitenkään ansiottomasti hehkutettu somessa. Allekirjoittanut odotti promokuvien perusteella jotain ihan muuta ja yllättyi erittäin positiivisesti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Janne: Sami, minä ja Jonne ollaan jo hyviä ystäviä pitkän ajan takaa. Sami ja Jonne molemmat olivat pyöritelleet ajatusta uudesta yhtyeestä, jossa kummatkin voisivat toteuttaa kevyempää, simppelimpää ja tarttuvampaa lähestymistä metalliin kertsien ja riffien suhteen. Tämä osui itselle ajatuksiin ja innostuin myös lähtemään mukaan.
Sami: Kokoonpano lähti muodostumaan oikeastaan hyvin nopeasti Andyn (Aleksi Isoaho) ja Jannen löydyttyä mukaan. Andy ja Jonne tunsivat toisensa entuudestaan, ja olivat aiemmin joitain demoja yhdessä tehneet ja todenneet kemioidensa toimivan. Ensimmäisiä Detset-biiisejä päästiinkin demottamaan jo tammikuussa 2018.
Janne: Eemeli saatiin myös mukaan remmiin kesällä 2018, kun ukko muutti Tampereelle, ja tässä vaiheessa levyllekin alkoi olla jo hyvän matkaa biisejä valmiina.
Sami: Eemeliltä saatiin lopullinen soundi bändille ja lisää biisejä. Levyn biisit saatiin valmiiksi aika lailla syksyn loppupuolella 2018.
Janne: Sitten oikeastaan varailtiinkin jo studiota Gut Punchilta ja äänittäjä/miksaaja Ville Hautaluoman kalenteriin slotteja äänityksiä varten.

Mistä bändin nimi tulee?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sami: Detset = Dead jet set life – Lyhyt ytimekäs nimi, johon vielä frendimme Sami Petman teki upean logon.

Millainen työnjako teillä on bändin sisällä biisien kirjoittamisessa ja muussa?

Janne: Aika lailla porukalla tehdään kaikki. Jollakin on joku biisinalku, riffi tai muu idea, ja siitä lähdetään yhdessä jalostamaan eteenpäin.
Sami: Juuri näin, esimerkkinä vaikkapa Jonne ja Andy on käynyt tekemässä jonkun alun biisille ja joku keksii siihen melodian, joku laulunpätkän ja jostain tulee C-osa.
Janne: Kaikki oikeastaan ruokkii toisiaan ja sitten Sami vetäytyy kirjoittamaan sanoja, sitten sovitellaan yhdessä palaset kohdalleen. Kaiken kaikkiaan hyvin on kemiat toimineet kaikella tapaa, ja kaikki jakaa myös samanlaisen huumorintajun, joka auttaa monessa tilanteessa.

Tässä vaiheessa vasta 2 biisiä on julkaistu: ”Graves” ja ”One Night Stand”, mutta yleisöllä on lupa odottaa paljonkin. Tuottelias viisikko on nimittäin demottanut jo lähemmäs 50 biisiä, joista 11 biisiä sisältävän kokopitkän albumin on tarkoitus tulla ulos vielä vuoden 2020 aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändi oli myös kiinnitetty kiertämään Turmion Kätilöiden mukana Suomen-keikoilla, mutta niiden siirryttyä tulevaisuuteen Detset nousee lavalle seuraavan kerran SaariHelvetissä Tampereella, perjantaina 7.8.2020.

https://www.facebook.com/detsetband/
https://www.instagram.com/detsetband/

https://www.youtube.com/channel/UC3kGvYdSCWr-En2a_Ki6Vjw

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Haastattelu: Johanna Pakarinen

Luetuimmat

Uusimmat