Yksi viime vuoden kovimmista tulokkaista – arviossa Luukas Ojan esikoisalbumi ”Väritetty todellisuus”

Kirjoittanut Sampsa Silander - 10.1.2021

Samaistuttavat sanat, melodiset kitarat sekä energiset punk-biisit. Näistä aineksista on Luukas Ojan viime vuonna ilmestynyt albumi ”Väritetty todellisuus” tehty.  Luukas Oja oli yksi viime vuoden puhutuimmista kotimaisista tulokkaista, ja yhtyeen musiikkia on soinut tiuhaan tahtiin radiokanavilla. Yhtyeen esikoisalbumi olikin kovasti odotettu.

Albumin aloittaa menevä nimikkobiisi ”Väritetty todellisuus”. Kappale on hyvä aloituskappale albumille, sillä kyseessä on todella tarttuva biisi loistavalla kertosäkeellä. Kertosäkeen melodia on luokkaa ”korvamato”, ja huomaankin hyräileväni sitä kappaleen päätyttyä. Kitaran alleviivatessa kertosäkeen laulumelodiaa kappaleen melodisuus nousee vielä entisestään!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ei on ei” on julkaistu aiemmin singlenä, mutta täytyyhän sitä siltikin kommentoida, kappaleen ollessa yksi albumin parhaista. Kappale alkaa yksinkertaisella, mutta tarttuvalla riffillä. Kappaleen soundissa on jopa jonkinlaista ”ahdistavaa” fiilistä, joka sopii hyvin sen aina ajankohtaisten sanojen teemaan. Kappale on kannanotto naisiin kohdistuvaan seksuaaliseen häirintään ja ahdisteluun. Kappaleen kertsistä saa tunteen, että nyt lauletaan kovaa ja tunteella, joka vähintään aiheuttaa kylmät väreet. Kertosäkeen ollessa taaskin todella loistava melodialtaan on se yksi albumin parhaista biiseistä. Ja mikä tärkeintä, viesti tuli perille.

Albumia kuunnellessani sain useaan kertaan viboja PMMP-yhtyeestä. Tämä kuitenkin korostui ”Vielä tänään” -kappaleella. ”Vielä tänään” on mukavaa vaihtelua muihin albumin kappaleisiin, koska se on astetta rauhallisempi kokonaisuus. Kahden naisäänen yhteispeli toimii hienosti, ja säkeistöjen kitara on soundiltaan upean kauniin kuuloinen. 

Yhtyeelle tehty nimikkobiisi on aina riskiveto. Kun tehdään kappale, joka on nimeltään sama kuin bändin nimi, on sen pakko olla hyvä. Eihän yhtyeen nimeä voi tahrata julkaisemalla samannimistä kappaletta, jos kappale on keskitasoa tai vielä alempaa. No tätä vaaraa ei ole Luukas Ojalla ja heidän ”Luukasoja”-kappaleellaan. ”Luukasoja” on tyyliltään pop punkia, ja jälleen kerran kaikki on pistetty kertosäkeeseen sen ollessa loistava niin melodioiltaan, lauluiltaan kuin yhteissoitoltaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kokonaisuutena ”Väritetty todellisuus” on hyvä punk-paketti, jonka aikana ei kyllästy juurikaan kuuntelemiseen. Joidenkin kappaleiden aikana tulee kuitenkin fiilis, että ”kuuntelinko jo tämän biisin?”. Tällaiset ajatukset kuitenkin unohtuvat seuraavan kappaleen ollessa taas rautaa. Yksi asia täytyy myös todeta. Luukas Oja osaa tehdä loistavia melodioita ja sanoituksia. Jos olet punkin ystävä etkä ole vielä kuunnellut tätä albumia, tee se nyt.

Harmin paikka, että korona tuli ja pilasi lähes kaikki viime vuoden keikat. Täytyy toivoa, että tilanne alkaa pikkuhiljaa hellittämään ja päästään taas normaaliin keikka-arkeen. Jos tämä tapahtuu, on Luukas Oja yksi ensi kesän kovimmista festarinimistä.

8/10

1. Väritetty todellisuus
2. Makeaa elämää
3. Ei on ei
4. Sims
5. Vielä tänään
6. Luukasoja
7. Ostan, ostan
8. Parasiitti
9. Naimisiin
10. Mitäpä luulet

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat