Yle julkaisi melkoisen aarteen: Leevi and the Leavingsin ainoaksi jääneen live-esiintymisen taltiointi nyt koko kansan katsottavissa

Kirjoittanut Jaakko Nygård - 27.12.2019
Kuva: Yle Elävä arkisto
Kuva: Yle Elävä arkisto

Rakastettu suomalaisyhtye Leevi and The Leavings oli varsin poikkeuksellinen yhtye, sillä orkesterin kohdalla ei harrastettu live-esiintymisiä. Yksi poikkeus koettiin kuitenkin vuonna 1981, kun yhtye osallistui Suomen euroviisukarsintaan kappaleellaan ”Sinisilmä mansikkasuu”. Yhtye ei koskaan levyttänyt kyseistä kappaletta.

Esityksestä on olemassa kappaleen ääniraita, mutta alkuperäinen videotaltiointi oli kadoksissa peräti 38 vuotta. Tilanne kuitenkin muuttui syksyllä, kun yhtyeen alkuperäisjäsen Risto Paananen ilmoitti löytäneensä taltioinnin omista arkistoistaan. Kyseinen tallenne on esillä Lahden radio- ja tv-museo Mastolassa, mutta nyt se on julkaistu katsottavaksi pysyvästi myös Ylen elävään arkistoon.

Voit katsoa kyseisen esityksen tämän linkin takaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat