Yle Teema näyttää tukun musiikkidokumentteja – mukana mm. Jimi Hendrix, Bob Dylan ja Marshall -aiheisia elokuvia

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 6.1.2017
Jimi Hendrix Atlanta International Pop Festivaaleilla vuonna 1970

Musiikin ystävien on syytä olla television ääressä viikonloppuisin, sillä Yle Teema näyttää tukun musiikkidokumentteja. Osa niistä saattaa kiinnostaa rock-musiikin ystäviäkin. Esimerkiksi sunnuntaina 15.1. nähdään ”Jimi Hendrix: Electric Church” -dokumentti, joka kertoo Atlanta International Pop Festivalista, jossa Jimi Hendrix soitti pääesiintyjänä kaksi kuukautta ennen kuolemaansa. Kyseinen keikka kuvattiin, mutta filmi keräsi varastossa pölyä 40 vuoden ajan ennen julkaisua. 

Viikon päästä 22.1. on vuorossa Marshall-vahvistimista kertova ”Play it Loud – The Story of the Marshall Amp” -dokumentti. Elokuva on peräisin vuodelta 2014 ja siinä esiintyvät mm. Lemmy, Slash ja Pete Townshend. Marhall tunnetaankin monen rokkarin vakiovarusteena.

Vastikään kirjallisuuden Nobel-palkinnon saaneelle folk-artisti Bob Dylanille omistetaan viikonloppu 28.–29.1. ”Don’t Look Back” on 1967 valmistunut kiertuedokumentti, jossa seurataan Dylania Englannin-kiertueella vuonna 1965. Lisäksi nähdään legendaarisen Martin Scorsesen ohjaama ”No Direction Home: Bob Dylan” -dokumentti vuodelta 2005. Elokuvassa käydään läpi Dylanin uraa vuodesta 1961 vuoteen 1966, jolloin Dylan ”jäi eläkkeelle” kiertueiden soittamisesta moottoripyöräonnettomuuden takia. ”No Direction Home: Bob Dylan” näyttää siis Dylanin nousun suosioon folk-artistina sekä rock-tyyliseen ilmaisuun siirtymisestä seuranneen kohun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Koko ohjelmisto näkyy täällä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat