Yousician palkittiin vuoden kotimaisena digisovelluksena

Kirjoittanut Joonas Arppe - 3.12.2020

Itsenäistä musiikin opiskelua tehostava Yousician-sovellus sai tänään suomalaisten ohjelmistoyrittäjien yhteisön myöntämän Vuoden Digipalvelu-tunnustuksen. Sovelluksen ensimmäinen versio, musiikkipeli Wild Chords esiteltiin Slush-tapahtumassa vuonna 2011 ja valittiin samana vuonna Euroopan parhaaksi oppimispeliksi. Vain kuukausia myöhemmin yksi Piilaakson suurimmista sijoitusyhtiöistä, True Ventures, sijoitti pelin kotimaiseen kehittäjään Oveliniin 1.4 miljoonaa dollaria. Vuonna 2014 julkaistu Yousician perustuu edeltäjänsä lailla nuotteja ja sointuja lukevaan audiosignaalin prosessointiteknologiaan, jonka avulla käyttäjille on luotu erilaisia musiikillisia taitoja, kuten nuotinlukua edistäviä pelejä. Sovellus antaa tarkkaa palautetta käyttäjän kehityksestä kullakin musiikin osa-alueella.

Toistaiseksi Yousician tarjoaa käyttäjilleen oppitunteja kitaran, basson, ukulelen, pianon ja laulun parissa. Sovelluksen perustaso on ilmainen, mutta lisäharjoituksista joutuu maksamaan. Yousiciania voi kokeilla ilmaiseksi sovelluksen verkkosivuilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat