Zemppi Areenalla huhtikuussa järjestettävä kaksipäiväinen Zrock julkaisi neljä uutta esiintyjää: Smash Into Pieces sekä The Duskfall vahvistamaan ohjelmistoa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 18.11.2018

Keväällä 2017 yleisön pyynnöstä kolmen bändin (Amorphis, Viikate, Tuohimaa) voimin alkunsa saanut ZROCK kasvaa ensi vuonna kymmenen bändin isoksi kahden päivän off season -festivaaliksi. Huhtikuun 12.-13. päivä pidettävä festivaali järjestetään kahden edellisen vuoden tapaan hyväksi todetussa Zemppi Areenassa Kempeleellä, joka sijaitsee noin 13 minuutin automatkan päässä Oulun keskustasta.

Festivaali julkisti hiljattain lauantain pääesiintyjäkseen ruotsalaisen Backyard Babiesin, ja nyt ohjelmistoon on julkistettu neljä uutta yhtyettä. Zrockin lavalla tullaan huhtikuussa näkemään Suomessa viimeksi Within Temptationin lämppärinä esiintynyt ruotsalainen elektronista rockia soittava Smash Into Pieces, paluun keikkalavoille hetken hiljaiselolta tekevä ruotsalainen melodista death metalia soittava The Duskfall sekä kotimaiset Turisas ja Doom Unit.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voit lukea The Duskfallin virallisen päivityksen keikkaan liittyen tästä:

Zrockiin tullaan julkistamaan vielä viisi esiintyjää marraskuun ja joulukuun aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat