”Zombie”-coverilla maailmankartalle – arviossa Bad Wolvesin ”Disobey”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 13.6.2018

Tammikuussa The Cranberriesin vokalisti Dolores O’Riordanin oli tarkoitus laulaa ”Zombie”-kappale yhdessä Bad Wolvesin kanssa. Suunnitelmat muuttuivat kuitenkin odottamattomasti, kun O’Riordan menehtyi yllättäen. Bad Wolves luonnollisesti järkyttyi O’Riordanin poismenosta, mutta nauhoitti ja julkaisi pian oman versionsa ”Zombie”-kappaleesta. Kappaleen tuotot yhtye päätti lahjoittaa The Cranberriesin laulajan lapsille. On hieman ironista todeta näin, mutta O’Riordanin poismeno edesauttoi Bad Wolvesia nousemaan pinnalle. Ei sillä, etteikö siihen olisi aihetta – ”Zombie”-cover on nimittäin kaunis ja omaperäinen tribuutti O’Riordanille.

”Zombie” on kuitenkin vasta jäävuoren huippu Bad Wolvesin debyytin kohdalla. Levy sisältää kaikkiaan noin kolmen vartin verran kuunneltavaa, joka on pääasiallisesti huomattavasti raskaampaa kuin levyn suurin hitti. ”Officer Down” ja ”Learn To Live” murjovat levyn vauhtiin aggressiivisella ulosannillaan, joka ei jätä kylmäksi. ”No Masters” jatkaa kylmän kyydin antamista, mutta kertosäkeistössä kuullaan jo enemmän vokalisti Tommy Vextin puhtaampaa ääntä. ”Zombiessa” hänen tulkintansa onkin jo omaa luokkaansa.

”Run For Your Life” on hienoinen notkahdus albumin tasossa, mutta ”Remember When” tekee pelastavan korjausliikkeen. Kappaleessa Vext kääntää katsetta menneisyyteen ja muistelee yhteistä menneisyyttä veljensä kanssa, josta hän kertoi eräässä Kaaoszinen uutisoimassa haastattelussa. Kuten kappaleen nimestä voi ehkä päätellä, se kallistuu keveän tunnelmoinnin puolelle. Kuten myös ”Hear Me Now” tekee.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Albumin loppupuoli ei jatka yhtä selkeästi ”kevyt-raskas” -jaottelua, vaan kappaleet yhdistelevät näitä piirteitä. Useissa kappaleissa Vext laulaa puhtaasti, mutta itse sävellykset ovat raskaita. Raivokkaita lauluosuuksia on kuitenkin vielä tarjolla ”Better The Devil”- ja ”Toast To The Ghost” -kappaleilla.

Kun yhtye saavuttaa suuren suosion yhdellä kappaleella, on vaarana jäädä yhden hitin ihmeeksi. Bad Wolvesin kohdalla sitä vaaraa ei kuitenkaan ole. ”Disobey”-albumilta löytyy monta potentiaalista hittiä, kuten ”Learn To Live” tai ”Remember When”. Yhtyeen vokalistin karismaattinen sekä laaja ääni pitää huolen siitä, että yhtye pystyy soittamaan niin balladit kuin raivokkaammatkin kappaleet vakuuttavasti. Useista kappaleista löytyy metalcoremaisia piirteitä, ja osa kappaleista lähentelee tyyliltään hard rockia. Muutaman tasapaksumman kappaleen levyltä olisi voinut karsia, mutta kaiken kaikkiaan ”Disobey” on hyvä albumi, jonka kautta aggressiiviseenkin tulkintaan on helpompi tutustua.

8-/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. Officer Down
  2. Learn To Live
  3. No Masters
  4. Zombie
  5. Run For Your Life
  6. Remember When
  7. Better The Devil
  8. Jesus Slaves
  9. Hear Me Know
  10. Truth Or Dare
  11. The Conversation
  12. Shape Shifter
  13. Toast To The Ghost

Bad Wolves Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat