”Zombijivessä” toivo voittaa epätoivon – haastattelussa Sysi & Savi

Kirjoittanut Niko Kuusela - 2.5.2019

Sysi & Savi julkaisi 26. huhtikuuta debyyttialbuminsa ”Zombijive”. Helsingin East Sound Studioilla Sammy Aaltosen johdolla äänitetyltä esikoispitkäsoitolta on lohkaistu kevään aikana kaksi videosinglemaistiaista, nimikkobiisi ”Zombijive” ja balladi ”Enkelin kaltainen”. Vinyylinä sekä cd- että digiformaateissa päivänvalon näkevän pitkäsoiton julkaisu on kuitenkin se totuuden hetki, jolloin on syytä tivata yhtyeen laulaja-kitaristi Temekseltä, mistä Sydessä & Savessa ja ”Zombijivessä” on oikein kyse.

Temes kertoo, että Sysi & Savi sai alkunsa Loimaalla 2014. Oppirahoja oli makseltu kymmenen vuoden ajan eri kokoonpanoissa. Nuoren miehen takki tuntui hetkellisesti tyhjentyneen, mutta uusia, raskaan musiikin elementtejä vinksahtaneeseen rockabillyyn ja popmusiikkiin yhdisteleviä biisiaihioita alettua syntyä, heräsi myös tarve uuden bändin kasaamiseen. Kun laulukieleksi valikoitui suomi, kypsyi samalla päätös yhtyeen nimestä: nyt heittäydytään, toimitaan juuri näin, meni syteen tai saveen. Sysi & Savi teki ensimmäisen keikkansa joulukuussa 2014, ja suuntasi sitten kiertämään Suomen keikkaluolastoa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sydelle & Savelle tunnusomaisen raskaan kitaroinnin yhdistäminen psycho- ja rockabilly-elementteihin ei ole se tavanomaisin lähestymistapa biisien kirjoittamiselle. Ehkä selitystä voi hakea Temekseen voimalla vaikuttaneista varhaisista musiikkikokemuksista.

Temes: ”Olen nähnyt lukuisia huikeita keikkoja, mutta ainutlaatuisin ja omaan bänditoimintaani kenties eniten bensaa liekkeihin heittänyt elämys tapahtui Köyliön Lallintalolla vuonna 2000. Olin muistaakseni vielä 12-vuotias, kun isä vei minut katsomaan Stratovariusta ja sellaista euforiaa ei voi kokea kuin ensimmäisellä kerralla. Kolme vuotta myöhemmin kuulin ensimmäistä kertaa Reverend Horton Heatin Baddest Of The Badin ja oivalsin, kuinka ihanan pirullisia asioita voikaan saada aikaan yhdistämällä rockabillyä, punkkia ja heviä.”

Jotkut ovat kutsuneet Syteä & Savea progressiiviseksi rockabillycoreksi. Määritelmä ei kiusaa Temestä, mutta olennaisinta on, että hän näkee yhtyeen erittäin kiehtovaksi alustaksi kirjoittaa musiikkia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Temes: ”En mieti vaikutteitani ja uskon laajan musiikkimakuni päätyvän biiseihin. Veri vetää välillä tahtomattakin toki siihen suuntaan, mikä milläkin viikolla viihtyy enemmän levylautasella. En ole edelleenkään kyllästynyt musan kuunteluun ja uusien bändien bongaamiseen.”

Väite saa vahvistuksen, kun Sysi & Savi -nokkamieheltä tiedustelee tämän hetken mieluisimpia mahdollisia keikkakumppaneita. Kotimaasta valinta osuu Atomirottaan ja maan rajojen ulkopuolelta Elle Kingiin.

Antautuminen alkuperäisille, omaa maailmaa järisyttäneille musiikillisille kokemuksille saattoi olla se tekijä, joka potkaisi Syden & Saven voimalla liikkeelle, mutta miten laulukieleksi valikoitui suomi?

Temes: ”Kirjoitin sanat aina englanniksi ennen Syssyköitä, mutta en ollut tyytyväinen viimeisiin tuotoksiin ja päätin kokeilla suomeksi, sillä en oikein hallitse muitakaan kieliä. Ensin suomeksi kirjoittaminen nauratti, mutta alkoi sitten tuntua kiusallisen hyvältä. Suomessa markkinat ovat niin pienet, että valinta on välillä mietityttänyt, ja halu keikkailla ulkomailla oli ainakin aikanaan kova. Ja jotenkin rokkihommiin on aina kuulunut sellainen universaali meno. Valinta tuntuu silti hyvältä ja ainakin se tuntuu korostavan meidän ainutlaatuisuutta.
Kirjoitan sekä henkilökohtaisista kokemuksista elämän varrelta että tapahtumista ja ihmisistä, jotka ovat eri tasoilla koskettaneet minua. Tällä levyllä saatetaan päätyä myös toisen maailmansodan aikaiseen maailmaan ja toisaalla tartutaan ihmisten kykyyn loukata toista seurauksista välittämättä. Saatan toimia välillä siis vain pohdiskelijana, mutta lähes aina taustalla on jokin todellinen tapahtuma. Levyn nimikkokappale edustaa tekstien kepeintä linjaa.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Temes kertoo, että ”Zombijive”-biisin alkuperäinen sovitus vei mielikuvia selkeästi enemmän psychobillyn puolelle. Rock-lehdissä ja somessa jauhettu rockin kuolema sai Temeksen kirjoittamaan pilke silmäkulmassa tekstin elävien kuolleiden tansseista, ja tämä aihepiiri sysäsi kappaletta vinksahtaneemman grooven suuntaan.

Temes: ”Kieliasustaan huolimatta se on erittäin elämänmyönteinen ralli.”

”Zombijive”-albumin valmistelut alkoivat vuonna 2017. Temes kertoo, että alkuperäisistä aikatauluista ollaan pari vuotta jäljessä, mutta kypsyttely on tehnyt levylle vain hyvää. Alkuaikojen biiseistä mukaan on kelpuutettu vain kaksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Temes: ”Alusta saakka oli selvää, että äänitämme levyn Helsingin East Sound Studioilla Sammy Aaltosen kanssa, sillä olimme luoneet hyvän tiimin aikaisemmissa studiosessioissa. ”Zombijive” on muhinut uunissa nyt vuoden ja se pääsee ulos bändin oman Knob 11 Production levymerkin kautta ja jakelusta vastaa Supersounds. Levy on itselleni ensimmäinen pitkäsoitto ja kenties tästä syystä sukellan teksteissä myös teini-iän maisemiin ja saatan tiettyjä asioita jonkinlaiseen päätökseen. Se käy hetkittäin ihmisyyden julmimmissa paikoissa, mutta mielestäni toivo voittaa näissä karkeloissa silti epätoivon.”

Koska juhliin kuuluu myös ruoka, lopuksi on syytä pyytää ”Zombijive”-kynämiestä esittelemään yhtyetoverinsa ruokalajeina.

Temes: ”Itse olisin ehdottomasti Järkisärki ja näkisin Jaylonin villilohena. Pete ja Toni ovat voilla ja tillillä hieman ylimaustettuja varhaisperunoita. Perustan valintani omalle järjettömyydelleni, mutta aistin bändin odottavan kesää.”

Sysi & Savi:
Pete Horn – Rummut
Toni Tyyri – Basso
Jaylon Ojala – Kitara, taustat
Temes Tuominen – Kitara, laulu

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat