Alice Cooperista Watainiin – Matka erään toimittajan levyhyllyihin, osa 2: Behemoth – Grom
Sitä, minkälaista suosiota puolalainen Behemoth nykypäivänä nauttii, ei välttämättä uskoisi yhtyeen alkuaikojen tuotantoa kuunnellessa. On isoja keikkalavoja, festareiden pääesiintymisiä, isoa levy-yhtiötä takana ja lukuisia rockmedioita hehkuttamassa kilpaa yhtyeen uusimpia levytyksiä. Enkä minäkään ole mikään Behemothin nykypäivän suosiota tuomitsemaan, vaikka olen viime vuosina joutunutkin toteamaan, ettei yhtyeen uusi deathmetallisempi tyylisuuntaus kolahda itselleni aivan yhtä kovaa, kuin yhtye joskus 90-luvulla vielä teki.
Yhtyeen alkuaikojen demonauhat, vuoden 1995 debyyttialbumi ”Sventevith (Storming Near the Baltic)” sekä sitä seurannut EP ”And the Forests Dream Eternally” olivat ja ovat vielä tänäkin päivänä melkoista UG-kamaa: ihan kelpo black metalia, mutta ei mitään maailmoja mullistavaa. Eriäviäkin mielipiteitä toki näiden julkaisuiden aikana kuultiin. Muistan elävästi, kuinka legendaarinen Kill Yourself!!! –zine lyttäsi Behemothin ”The Return of the North Moon” -demonauhaa rajuin sanakääntein. Paskaa b-luokan Norja- black metalin kopiointia taisi kyseinen demonauha muistaakseni ko. lehden toimittajalle olla.
Muistan myös elävästi sen hetken, kun kuulin Adam ”Nergal” Darskin luotsaaman poppoon kolmosalbumia ”Pandemonic Incantations” (1998) ensimmäistä kertaa. Kyseinen albumihan on ensimmäinen, missä Behemoth alkoi pikku hiljaa siirtyä deathmetallisempaan tyyliin. Hämmennys oli valtaisa, mutta pienen totuttelun jälkeen albumi oli ja on vielä tänäkin päivänä helvetin hyvä. ”Pandemonic Incantations” on itse asiassa Behemothin tuotannosta se albumi, missä yhtye mielestäni onnistuu parhaiten sekoittamaan black ja death metalia keskenään. Kyseinen albumi olisi aivan yhtä hyvin voinut päätyä tämän tekstin kohteeksi, mutta mennään nyt näillä, mitä on valittu.
Mainos päättyy
Tähän väliin mahtui nimittäin se 90-luvun Behemoth-albumi, joka oli viimeisin sisällöltään puhdasta black metalia oleva levy, olkoonkin että tästäkin voidaan olla monta eri mieltä. Vuonna 1996 julkaistu ”Grom” on selkeästi melodisempi ja koukuttavampi kuin edeltäjänsä: kosketinsoittimia, naislaulua ja puhtaita mieslauluja sisältävä albumi, joka luonnollisesti särähti trvekvlt black metal -fanien korvaan heti ilmestyttyään ja jakaa mielipiteitä tänäkin päivänä.
Yllä mainituista elementeistä huolimatta ei ”Grom” kuitenkaan ole mikään ylituotettu melodisen black metalin hittiteos, oikeastaan päinvastoin. Loppupeleissä siitä huolimatta, että ”Grom” on edeltäjiään melodisempi ja ennen kaikkea koukuttavampi, on sen pääydin kuitenkin blastbeateilla varustetussa ehdassa black metalissa. Lyhyen intron jälkeen avausraita ”The Dark Forest (Cast Me Your Spell)” isketään raivoisalla hiukan Immortal-tyylisisillä riffeillä varustettuna tiskiin, kunnes kappaleen keskivaiheilla kuullaan jopa hiukan yllättäen akustinen osio, jossa myös naislaulut sekä puhtaat mieslaulut nousevat isoon rooliin. Naislauluista huolehtivan Celinan ääni kuulostaa hiukan hämmentävästi epävireiseltä, mutta se sopii tunnelmaan erittäin mainiosti.
Jossain määrin, etenkin levyn keskivaihetta kuunnellessa, tulee hetkittäin mieleen, että naislaulaja Celinan ääntä olisi voinut käyttää enemmänkin, sillä avausraidan lisäksi nainen päästetään ääneen ainoastaan päätösraidassa ”Grom”. Hetkittäin kuultavat hämmentävät akustiset osiot, Nergalin todella omituiset puolipuhtaat laulut ja kitarasoolot pitävät levyn mielenkiintoa kyllä yllä koko sen keston ajan, mutta tosiasiassa ne varsinaiset tappokappaleet kuullaan levyn alussa ja lopussa. Ehkä juuri siksi, että Celinan osuus tekee näistä kappaleista monipuolisemman kuuloisia. Toinen hiukan häiritsevä seikka albumissa on se, että se tuntuu ikään kuin loppuvan kesken. Päätösraitana toimiva nimikappale ei kuulosta päätösraidalta, vaan levyn toivoisi jatkuvan vielä. Toisaalta, 90-luvun tapetrading-aikakaudella genressä mukana eläneet muistanevat vielä, että 45:02 kellottava albumi mahtui kätevästi C90-kasetin yhdelle puolelle. En sitten tiedä, kuinka paljon tämmöisiä pieniä seikkoja ajateltiin studiossa levyä nauhoittaessa.
Mainos päättyy
”Grom” on myös viimeinen albumi, jolla soitti yhtyeen alkuperäinen rumpali Baal Ravenlock, joka nykyisin vaikuttaa black/death-yhtye Hell-Bornin keulamiehenä. Musiikin osalta ”Grom”, kuten valtaosa muustakin Behemoth-materiaalista on itse Nergalin säveltämää, mutta lyriikoiden osalta ”Grom” sisälsi myös Baal Ravenlockin kynästä syntynyttä runoilua kahden kappaleen verran. Ja mitä lyriikoihin tulee, oli ”Grom” – lukuun ottamatta kaksi vuotta myöhemmin ilmestyneen ”Pandemonic Incantations” -albumin päätösraitaa ”Chwała mordercom Wojciecha (997-1997 dziesięć wieków hańby)” – viimeinen, jolla yhtye on käyttänyt puolalaisia lyriikoita muutamissa kappaleissa.
Aikakautena, jolloin ”Grom” julkaistiin, black metalille oli tyypillistä keksiä jos jonkinnäköisiä etuliitteitä. Oli forest black metalia, winter black metalia, war black metalia jne. Huolimatta siitä, jaksoiko näistä genremääritelmistä innostua sen kummemmin silloin kuin vielä tänä päivänäkään, on “Grom” itselleni albumi, joka yhtenä ensimmäisistä määritti termin “pagan black metal”. Ja vaikka Behemoth elääkin nykypäivänä hyvävoimaisena myös death metal -tyylillään, jotain tämän albumin kaltaisi toivoisi Nergalilta vielä joskus kuulevan – vaikka sitten jonkin sivuprojektin muodossa, jos ei muuten.
Kirjoittanut: Riku Mäkinen
”Alice Cooperista Watainiin – Matka erään toimittajan levyhyllyihin” on artikkelisarja, joka kurkistaa intohimoiseksi levynkeräilijäksi tunnustautuvan toimittajan levyhyllyyn. Artikkelisarjan tarkoitus on poimia muisteltavaksi yksi levy per kirjain, pyrkimyksenä kuitenkin sivuuttaa jossain määrin ne oleellisimmat ja tätä kautta hakea sarjaan mukaan hiukan harvinaisempia albumeita. Sarjaa ei tosin ole kirjoitettu kokonaan etukäteen valmiiksi, joten matkan ennustaminen on mahdotonta. Levy kerrallaan eteenpäin, kunnes aakkoset loppuvat.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
