Vuoden 2014 Tuskan sunnuntaiaamu oli varsin koleanpuoleinen, kun taivas kaatoi sadetta päälle niin kovalla antaumuksella, että muistan pelänneeni itse festarointipäivän toteutumista. Mutta olihan se Satyricon nähtävä, eikä Emperorissakaan valittamista ollut, joten päätinpä saapua paikalle ajoissa varmistaakseni sen hypotermiavaaraa tärkeämmän asian, nimittäin eturivipaikan. Onneksi tämä päätös pyörähti päässä, sillä jos olisin saapunut paikalle vain tuntia myöhemmin, en olisi päässyt toteamaan, että kukahan helvetti tämmöisen pienen paikallisbändin oli buukannut avaamaan päälavaa? Tonttinsa bändi päätyi onneksi hoitamaan helvetin hyvin, ja ”Skyline Escape”-debyytti on sen jälkeen pysytellyt yllättävänkin vahvasti soittolistoilla. Jokseenkin ironisesti tuon yllättävän ensikosketuksen jälkeen Amendfoil on vaipunut omanlaiseen parin vuoden hiljaiseloon, josta bändi on onneksi vihdoin ja viimein nousemassa ”Empyrean & Ophidian”-levykäisen muodossa. Ja oli muuten odotuksen arvoista!

Bändin omintakeinen tyyli sekoitella raskaampaan rockiin kaikenlaisia metallisia piirteitä, koukeroisempia riffejä ja poikkeuksellisia tahdituksia on levyllä juuri niin vahvasti läsnä kuin toivoa sietää. On sitä stoneria, on hieman menevämpää perusmallin rockia ja hyvin metallisiakin piirteitä. Heitä tähän pakkaan sekaan hieman äkkiväärempiä ja progehtavampia piirteitä, ja pääset suhteellisen lähelle Amendfoilin tyyliä.

”Empyrean & Ophidian” ei ala järin lupaavasti: ”Odious”– ja ”Pale Horse”-kappaleet ovat toki mukavia ja meneviä ralleja ja sisältävät hyvinkin tarttuvat kertosäkeet, mutta tuntuvat hieman liiankin ns. ”perusralleilta”, mikä ei sinänsä lupaile hyvää näin alkulevystä. Mutta siinä missä nämä kappaleet jäävät hieman latteaksi, ”Dead Wrong” onnistuu nostamaan tunnelman niin helvetin korkealle. Yksi bändin soundin keskeisimmistä piirteistä, omanlainen korkealla liihottava majesteettinen mahtipontisuus pääsee tässä kappaleessa täysin oikeuksiinsa. Tuotanto tuo omalla tavallaan mieleen maestro Devin Townsendin vastaavanlaisen mahtipontisuuden, eikä HevyDevy-vertaukset tähän lopukaan: bändin laulaja-kitaristi Lassi Mäki-Kalan äänenkäyttökin tuo mieleen tuon kanadalaisen kaljupään tavan puskea ulos korkeampia nuotteja. Hyvä käytännön esimerkki tästä löytyy heti seuraavan ”The Passenger”-kappaleen eeppisestä kertosäkeestä.

Levyn on lupailtu olevan edeltäjäänsä synkempi, ja kenties totisin osoitus tästä tulee ”Catalyst”-instrumentaalin pohjustaman ”Catharsis”-kappaleen muodossa, joka taitaa myös olla levyn raskaimpia kappaleita. Tähän vaikuttaa jälleen kovasti Mäki-Kalan vahva ja vakuuttava äänenkäyttö. Synkempää linjaa jatkaa myös ”Darken Waters”, joka ei välttämättä kolmen edeltävän kappaleen tasolle nouse, mutta sisältää jälleen vahvan ja vakuuttavan kertosäkeen sekä hyvin tunnelmallisen C-osan. Hieman kepeämpi ”Less Than A Ghost” toimittaa levyn vähiten merkillisen kappaleen virkaa, eikä tunnu juuri sisältävän kovinkaan paljoa mitään mielenkiintoista. Tätä seuraava hitaampi kappale ”Quicksand” onkin siis aikamoinen peilikuva tälle kappaleelle: perkele, jos tämän kappaleen kertosäe ei ole kaikesta kliseisestä ja siirappisesta ”oot mulle myrkkyy”-sisällöstään huolimatta tarttuvimpia asioita, jota olen tämän vuoden puolella kuullut! ”Omnivore” palailee hieman vauhdikkaampaan menoon, tuoden loppumetreillään pöytään massiivisen lohkareriffibreakdownin, joka johdattelee mukavasti levyn päättävään ”Silver Linings”-kappaleeseen, joka hitaan ja tunnelmallisen alkunsa jälkeen vaihtuu puolessavälissä massiiviseksi kantavaksi voimaksi, joka johdattelee kuulijan viimeiseen loppuhäivennykseen asti.

Bändin omintakeinen tyyli sekoitella raskaampaan rockiin kaikenlaisia metallisia piirteitä, koukeroisempia riffejä ja poikkeuksellisia tahdituksia on levyllä juuri niin vahvasti läsnä kuin toivoa sietää, vaikka jokseenkin tiiviimmässä ja hillitymmässä muodossa. Koukeroisuus ei ole yhtä huomattava osa levyä kuin debyyttilevyllä, mikä voidaan ottaa sekä hyvänä että huononakin. Muutama hieman vähemmän mielenkiintoinen kappale levyltä saattaa löytyä, mutta kokonaisuutena ”Empyrean & Obsidian” ei onnistu pettämään: bändi on kaikessa massiivisuudessaan palannut yhtä koreana kuin ennenkin. Jos Von Hertzen Brothersin tauko kestää jonkin aikaa, ainakaan allekirjoittanutta ei haittaisi, jos Amendfoil bändin paikan nappaisi suomalaisen progehtavan ilmaisun keulanimenä.

Levyjulkkarikeikkaa pääsee todistamaan Tampereen Jack the Roosterissa 21.10. Sinne siis!

9-/10

Kappalelista:

1. Odious
2. Pale Horse
3. Dead Wrong
4. The Passenger
5. Catalyst
6. Catharsis
7. Darken Waters
8. Less Than A Ghost
9. Quicksand
10. Omnivore
11. Silver Linings

Amendfoil Facebookissa

Kirjoittanut: Thomas ”Tom” Frankton