Amorphis – Under the Red Cloud – Tour Edition

Kirjoittanut Jesse Kärkkäinen - 26.2.2017

Amorphiksen viimeisin studioalbumi “Under the Red Cloud” keräsi niin kriitikoilta kuin faneiltakin lähinnä ylistäviä arvioita ilmestyttyään toissa vuonna. Omalta osaltani tämä juhlahumu jäi kokematta, sillä julkaisu unohtui levykaupan hyllylle samoin kuin monet albumit sitä ennen. Amorphis on siitä erikoinen tapaus, että arvostan yhtyettä suuresti ja pidän sen tuotantoa korkealaatuisena, mutten siltikään ole saanut otettua yhtään ainutta levykokonaisuutta kunnolla haltuun. Toki kuunteluun on kertynyt jo varsin massiivinen lista erinäisiä kappaleita pitkän uran varrelta, joten bändi on käynyt tutuksi. Kun kuulin, että yhtye julkaisee tuoreimman albuminsa Tour Edition -lisukkeilla höystettynä, oli aika ottaa virhe takaisin ja paneutua edes yhteen täyspitkään ajatuksen kanssa.

Kahdelle levylle jaettu “Under the Red Cloud – Tour Edition” pitää sisällään varsinaisen studioalbumin lisäksi aiemmin vain rajoitetulla painoksella julkaistut bonuskappaleet sekä toisen puoliskon yhtyeen esiintymisestä viime syksyn Helsingin juhlaviikoilla. “An Evening with Friends” -konsertti soitettiin Huvila-teltassa, jossa yleisölle tarjottiin harvinaislaatuinen elämys lukuisine erikoisvieraineen. Yhtyeen lisäksi menossa mukana olivat multi-instrumentalisti Sakari Kukko, jouhikkotaiteilija Pekko Käppi sekä naisen kosketusta laulupuolelle tuonut Anneke van Giersbergen.

Jälkikäteen täytyy ihmetellä, miten en ole päässyt tähän levyyn sisälle jo aiemmin. Sen verran laadukasta ja tarttuvaa kamaa on kuitenkin tarjolla. Jo ensitahdeista lähtien albumi kutittelee juuri oikeasta paikasta, mielenkiintoiset kohdat seuraavat toisiaan, ja lopulta lähes koko levy alkaa tuntua silkalta timantilta. Ehkä ainoaksi varjopuoleksi muodostuu siellä täällä härnäävä tasapaksuus, mutta kun mielenkiintoisia ja erottuvia kohtia on vastapainoksi riittävästi, ei bändiä voi tylsyydestä syyttää. Moni kappale kolahtaa muutenkin hyvin nopeasti: komeasti koskettimilla käynnistyvä nimikkobiisi, tylysti jyräävä “The Four Wise Ones” sekä kaunista melodisuutta huokuva “Dark Path” ovat vain muutamia esimerkkejä albumin toimivasta moniulotteisuudesta. Bonusbiisit “Come the Spring” sekä “Winter’s Sleep” ovat myös upeita esityksiä, jotka olisivat sopineet varsinaiselle albumille hyppien keikkuen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Todellinen herkku annostellaan kuitenkin live-osuuden muodossa. En ole ikinä ollut konserttitaltiointien suuri ystävä – varsinkaan pelkän audion muodossa – mutta niin vain tämä vei mennessään. “An Evening with Friends” -konsertti ei nimittäin ole perinteisin metallikeikka, vaan sitä on ryyditetty akustisuudella sekä vierailevien artistien erikoisempien soittimien muodossa. Esimerkiksi poikkihuilu ja jouhikko solahtavat bändin ulosannin tueksi hienolla tavalla. Parasta on kuitenkin konsertin intiimi tunnelma, joka välittyy upealla tavalla tallenteelta. Huomasin useaan kertaan miettiväni, että olisinpa saanut olla varsinaisella keikalla mukana. Tämä on lienee parasta, mitä livetaltioinnilta voi toivoa, joten yhtye on onnistunut luomaan hienon elämyksen.

“Under the Red Cloud – Tour Edition” ei jää vain tyhjänpäiväiseksi uudelleenlämmittelyksi, vaan se sisältää myös riittävästi uutta. Studioalbumi on laadukas ja vahva kokonaisuus, jonka pienet säröt eivät lopulta pahemmin haittaa, ja kaiken kruunaavat hienot bonusbiisit ja upea livetaltiointi. Harmi, ettei keikkaa ole tarjolla kokonaisuudessaan DVD-versiona, sillä tällöin kokemus pääsisi kunnolla oikeuksiinsa. Kyseessä on kuitenkin yksi vaikuttavimmista konserttitallenteista, johon olen törmännyt, joten tämänlainen vajavaisuus harmittaa.

Amorphis vahvistaa entisestään paikkaansa kotimaisen metallimusiikin huippunimenä ja tuntuu jauhavan silkkaa kultaa niin studiossa kuin liveaktinakin. Tästä kokemuksesta viisastuneena täytyykin vihdoin ottaa yhtyeen muutkin levykokonaisuudet haltuun, ja uskon edessä siintävän matkan olevan antoisa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8½/10

KaaosZine levyt
Kappalelista:

CD1

  1. Under The Red Cloud
  2. The Four Wise Ones
  3. Bad Blood
  4. The Skull
  5. Death Of A King
  6. Sacrifice
  7. Dark Path
  8. Enemy At The Gates
  9. Tree Of Ages
  10. White Night
  11. Come the Spring
  12. Winter’s Sleep

CD2

  1. Enigma
  2. Far From the Sun
  3. Silent Waters
  4. My Kantele
  5. Silver Bride
  6. Sampo
  7. Alone
  8. The Wanderer
  9. Her Alone

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat