August Burns Red – Leveler

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.6.2011

Vuoden odotetuin metalcore-albumi, August Burns Redin ”Leveler” julkaistaan 21.6. kuluvaa vuotta. Arvostelija oli ikionnellinen saadessaan albumin haltuunsa etukäteen, koska ennakkoon julkaistut kappaleet antoivat odottaa bändin kovinta lättyä tähän mennessä.

Allekirjoittanutta ainakin mietitytti kappalejärjestys, koska ensimmäiset kolme kappaletta olivat juuri ne, jotka julkaistiin etukäteen. Tosin ”Empire”, ”Internal Cannon” ja ”Divisions” antavat loistavan kuvan minkälainen levy on luvassa. Melodisuutta on lisätty pari astetta, raskautta kuitenkaan unohtamatta.

Parin ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen ei levystä saanut oikein mitään selkeää kokonaisuutta irti. Melodioita ja breakdowneja viljeltiin paljon ja vaikka yksittäiset kohdat kuulostivat loistavilta, niin kappaleet olivat sekavia. Mielenkiintoa herätti myös selvästi lisääntyneet hidastempoiset fiilistelykohdat ja myös kitarasoolojen määrää on selvästi lisätty. Vaikkakin JB Brubaker hallitsee skeban soiton loistavasti, ei herran soolot kuitenkaan potki toivotulla tavalla vaan jäävät reilusti taka-alalle. Se, että onko se tarkoitettua vai ei, tuskin selviää itselleni missään vaiheessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

August Burns Red teki sen kuitenkin jälleen. Albumi kuulostaa jokaisella kuuntelukerrallaan entistä paremmalta ja tällä hetkellä se loistaa kirkkaimpana tähtenä yhtyeen tuotannossa. Levy kuulostaa selvästi aikuisemmalta kuin edeltäjänsä ”Constellations” ja kappaleet avautuvat sitä paremmin. Jopa alussa aivan hirveältä duuripoppi-laululta kuulostanut ”Salt And Light” täyttää tehtävänsä jäädessään päähän soimaan.

Oli kappaleista kyseessä sitten levyn raskaampaa antia tarjoileva ”Poor Millionare”, raskashenkinen ja eeppisen hidastempoinen ”Carpe Diem”, tai hauskasti suomalaisen suussa vääntyvä, melodisempaa antia tarjoileva ”Pangaea”, niin levyn taso on korkea. Yleisöystävällisiä huudatuskohtia on myös selvästi lisätty. Haluan vielä mainita hauskana sivuseikkana, sopien ABR:n tyyliin, loistavan lopetusraidan eli ”Levelerin”. Yhdelläkään yhtyeen albumilla viimeinen biisi ei ole jättänyt ketään kylmäksi.

Suurimpana plussana sanon silti vokalisti Jake Luhrsin äänenkäytön. Metalcore-skenen selvästi taitavin laulaja käyttää uudella levyllä huutojaan niin laajalta skaalalta, ettei voi kuin ihailla miten kurkku voi kestää tuollaista äänenkäyttöä. Mies saa välitettyä sen suuren tunnetilansa levylle asti mikä hänen sisällään velloo huutaessaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

En anna tälle levylle kymmenen pistettä, se olisi tarvinnut pienen ripauksen jotain, jotta se olisi täydellinen levy. Ehkä breakdownit ovat vähän liian samankaltaisia, ja ehkä biisien taso vaihtelee vielä paljon, mutta painottaisin sanaa ehkä. Samapa tuo, tällaisena minä haluan metalcoreni.

9/10

Kappalelista:

1. Empire
2. Internal Cannon
3. Divisions
4. Cutting The Ties
5. Pangaea
6. Carpe Diem
7. 40 Nights
8. Salt And Light
9. Poor Millionare
10. 1/16/2011
11. Boys Of Fall
12. Leveler

http://www.myspace.com/augustburnsred/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Sami Haapoja

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

4 comments on “August Burns Red – Leveler”

  1. Tommi Hämäläinen

    Aikalailla fanipoika arvio, mut kyl tästä sai hyvän kuvan albumista!

  2. Arto Mäenpää

    Onhan tossa vähä fanboy meininki mutta itse oon kyllä aivan täysin samoilla linjoilla arvostelun kanssa. Perkeleen kova levy, sitä ei käy kieltäminen!

  3. Mika Tuomi

    Ja kaikki muutkin jotka omistavat Spotify voivat tämän kuunnella ”ennakkoon”. Saattaa vaatia premiumin:

    http://open.spotify.com/album/3DzcYL408xW0CIxOKXQJtK

    Siellä on myös Deluxe versio tästä jossa neljästä biisistä eri versiot.

    Mixu

  4. Nico

    Oli kyllä suhteellisen kova lätty =]

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat