Avenged Sevenfoldin leiristä on pitkin kevättä ja kesää tiputeltu tiedon murusia koskien uutta albumia. Lähes joka kerralla on muistettu vihjata yhtyeen uudistumisesta ja albumin vaikutteiden löytyvän Black Sabbathin, Metallican, AC/DC:n ja Megadethin kaltaisista raskaan musiikin legendaarisista jättiläisistä. Alkumaistiaisena tarjoiltu nimiraita antoi suoraviivaisella ja yksinkertaisella jynkytyksellään viitteitä siitä, että uutta ”Ride The Lightningia” tai ”Rust In Peacea” lienee turha odottaa, vaikutteiden ollessa nimenomaan siellä simppelimmässä ilmaisussa.

Kovasti etukäteen mainostetun uusiutumisen lisäksi toinen mielenkiintoinen seikka jo ennen albumin kuulemista on se fakta, että ”Hail To The King” on ensimmäinen Avenged Sevenfold– albumi, jolla ei kuulla yhtään edesmenneen James ”The Rev” Sullivanin tekemää musiikkia. Tämä on jo lähtökohtaisesti suuri sääli, olihan mies yksi modernin metallin lahjakkaimpia muusikoita paitsi rumpalina, myös säveltäjänä.

Albumin avausbiisi ”Shepherd Of Fire” edustaa pitkälti samankaltaista linjaa kuin levyllä toisena kuultava ”Hail To The King”. Vaikka kappaleet ovat selkeästi junttaavampaa tavaraa, kuin oikeastaan mikään bändin aiempi tuotanto, biisit kuitenkin tunnistaa Avenged Sevenfoldiksi viimeistään siinä vaiheessa, kun vokalisti M. Shadows avaa suunsa. Helppohan näiden tahdissa on nyrkkiä ilmaan takoa ja kertosäkeistä löytyy tarttuvuutta. ”Doing Time” lisää kierroksia, mutta mihinkään instrumenttien ilotulitukseen ei sekään intoudu, joten kolmen biisin jälkeen on helppo todeta bändin todellakin löytäneen uuden suunnan ulosantiinsa, joskin samalla jossain määrin jopa tylsistyneen.

”This Means War” laskee taas vauhtia ja mieleen juolahtaakin ajatus, että onko ”Hail To The King” Avenged Sevenfoldin ”Black Album”? Kappale kun muistuttaa eteenpäin marssiessaan etäisesti ”Sad But Trueta”, eikä Metallican valtavan kaupallisen suosion saavuttanut albumi muutoinkaan
liene se kaikkein kaukaisin vertailukohta, jos ajatellaan A7X:in aikajanalta löytyvän jo ne omat ”Master Of Puppetsinsa” ja ”…And Justice For Allinsa”. Albumin kaksi balladia, ”Crimson Day” ja ”Acid Rain” kumartavat nekin parinkymmenen vuoden taakse, tuoden mieleen esimerkiksi Guns ’n Rosesin massiiviset stadion rock -hiturit. Aika näyttää, onko biiseistä kuitenkaan ala-asteen diskojen kestosuosikeiksi. Potentiaalia ainakin molemmista löytyy epävarman huojumisen ja hapuilevan halailun taustamusiikiksi.

”Hail To The King” on Avenged Sevenfoldin tuotannosta helpoin, suoraviivaisin, riisutuin ja samalla myös radioystävällisin albumi. Uudistus on huomattava ja onkin mielenkiintoista nähdä, miten yhtyeen fanit asiaan suhtautuvat. Mistään totaalisesta suunnanmuutoksesta ei kuitenkaan voida puhua, sillä kuten todettua, bändi soi edelleen varsin tunnistettavasti. Albumi kuitenkin kaipaisi sitä riemukasta yllätyksellisyyttä, johon bändi parhaillaan on yltänyt. Vaikka levy sinällään onkin hyvin rakennettu ja vahva kokonaisuus, leimaa sitä tietynlainen ennalta-arvattavuus ja levy onkin luultavasti ”puhkisoitettu” nopeammin kuin bändin tuotannon kirkkaimmat helmet. Ei tässä nyt mistään flopista voida kuitenkaan puhua, mutta bändi on nostanut rimansa aiemmilla tuotoksillaan niin korkealle, että hyväkin levy jää pienoiseksi pettymykseksi, kun odotuksissa on loistava albumi.

7/10

Kappalelista:
1. Shepherd Of Fire
2. Hail To The King
3. Doing Time
4. This Means War
5. Requiem
6. Crimson Day
7. Heretic
8. Coming Home
9. Planets
10. Acid Rain

http://www.avengedsevenfold.com

Kirjoittanut: Toni Lehtonen