Between The Buried And Me Tavastialle lokakuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.4.2015

Between The Buried And MeTeknistä deathmetallia, progressiivista math-rockia ja monimutkaista metalcorea soittava Between the Buried and Me päättää ”The Coma Ecliptic Tour II” -nimisen Euroopan-kiertueensa Helsinkiin. Ensi kesänä uuden albumin julkaiseva yhdysvaltalaisbändi nousee Tavastian lavalle torstaina 8. lokakuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tiketissä keskiviikkona 15. huhtikuuta.

Vuosien saatossa esimerkiksi Provinssissa ja Ilosaarirockissa vieraillut Between the Buried and Me on vuonna 2000 perustettu kokoonpano, jonka raskas ja progressiivinen ilmaisu kerää ihailua yli genrerajojen. Toistaiseksi kuusi pitkäsoittoa julkaisseelta yhdysvaltalaisbändiltä ilmestyy heinäkuussa uusi studioalbumi nimeltä ”Coma Ecliptic”, jota yhtye on itse kuvaillut moderniksi rockoopperaksi. Between the Buried and Me:n julkistamien ennakkotietojen perusteella kyseessä on koomaan vajonneen miehen muistelmista koostuva konseptialbumi. Levyä pohjustava kymmenminuuttinen single ”Memory Palace” ilmestyi huhtikuun alussa.

LIPUT:
Myyntiin ke 15.4.2015 klo 9.00
– ennakkoon Tiketistä alk. 22 EUR
– ovelta 23 EUR

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.betweentheburiedandme.com
www.facebook.com/BTBAMofficial
www.tavastiaklubi.fi
www.fullsteam.fi

Between The Buried And Me Tavastia 2015

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat