Black Mirrors – Funky Queen

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 26.2.2017

Belgialainen Black Mirrors tuo maaliskuun 3. päivänä kuunneltavaksi ensimmäisen neliraitaisen ”Funky Queen” -ep:nsä. Brysseliläis-yhtyeen ainutlaatuisuuttaan korostetaan mainostamalla sitä Janis Joplinin, Nirvanan ja Queens Of Stone Agen risteytyksenä, mikäli nämä yhtyeet olisivat joskus sekoittuneet yhteen. Ihan tuulesta temmattu väite ei ole, sillä esimerkiksi vokalisti Marcella Di Troian äänessä on samankaltaisuutta Joplinin kanssa. Black Mirrorsin äänimaailma on utuista, bluesahtavaa garage rockia, ja yhtye itsessään on kiinnostavan kuuloinen.

Ensisoiton alusta alkaen huomio kiinnittyy äärimmäisen rosoisiin kitarariffeihin, jotka vyöryvät kuulijan korviin aaltoina. Äänimaailma nosti itselleni mieleen aluksi Truckfightersin ja hiukan jopa Wolfmotherin, mutta melko pian nämä ajatukset karisivat pois. Black Mirrors kuulostaa paljon bluesahtavammalta kuin edellä mainitut. Myös naisvokalistin vahva ja pehmeä ääni vie kuulijan huomion, etenkin kappaleissa ”The Mess” ja ”Canard Vengeur Masquue”, joissa Troian ääni pääsee esille kunnolla. ”Kick Out The Jam” on alkuperäisesti yhdysvaltalaisen protopunk-yhtye MC5:n kappale, joka julkaistiin 60-luvun lopulla. Black Mirrors on tehnyt kappaleesta huomattavasti hitaammin etenevän, mutta myös mahtipontisemman version, kuin mitä alkuperäinen kappale on. Omaan korvaani Black Mirrorsin kappale on onnistuneempi kuin MC5:n alkuperäinen.

Vajaan vartin kestävä ”Funky Queen” -ep on todellakin kuuntelemisen arvoinen, mikäli satut pitämään säröisistä kitarariffeistä ja vahvaäänisistä naisvokalisteista. Black Mirrors ei ole missään määrin tusinatavaraa, vaan erottuu massasta edukseen. Kappaleista välittyvät niihin tallennetut tunnelmat ja levy eristää kuuntelijan vartin ajaksi muusta maailmasta. Vaikka Black Mirrorsin debyytti- ep ei ole mullistavan upea, on se varsin kelpo kiekko ensimmäiseksi julkaisuksi. Yhtye on nyt antanut näytteen taidoistaan ja jään kiinnostuksella odottamaan, millainen bändin ensimmäisestä täysipitkästä mahtaa tulla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8+/10

Kappalelista: KaaosZine levyt

  1. Funky Queen
  2. Kick Out The Jam
  3. The Mess
  4. Canard Vengeur Masque

Black Mirrors Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat