Bluesin riemujuhlaa Järvenpäässä – Puistoblues 2017 huipentui Little Steven & The Disciples of Souliin

Lauantai, Järvenpää ja Puistoblues muodostui kauniiksi pyhäksi kolminaisuudeksi. Tasan kello 12 alkanut ja varsin ajoissa – verrattuna muihin festareihin – huipentunut bluesiloittelu tarjosi kaltaiselleni rockmiehelle mielenkiintoisen elämyksen. Järvenpäässä 40-vuotisjuhliaan viettävä Puistoblues oli roudannut paikalle kovan kattauksen kovia kotimaisia nimiä alkaen Dave Lindholmista, Micke Björklöfistä ja Agentsista. Näiden lisäksi Vanhakylänniemessä järjestetyllä bluespiknikillä kuultiin kahta Atlantin valtameren takaista mieluisaa vierasta: North Mississippi Allstars ja illan huipentanut Little Steven & The Disciples of Soul pitivät viimeistään huolen menosta ja meiningistä. Tarjoilen teille seuraavaksi hieman päiväkirjanomaisen kuvauksen Puistobluesin tapahtumista ja festivaalista yleensäkin.

Kitarapajan satoa. Kuva: Heikki Tikkanen

Matkani Puistobluesiin alkoi jo 30.6 – tarkalleen 18.08 – kun juna starttasi Joensuusta määränpäänään Helsinki. Matka meni muuten oikein mukavasti jutellen vieressä istuneelle fiksulle nuorelle naiselle: juttu luisti mainiosti ja taidettiin sitä parit oluetkin nauttia elämästä tarinoidessa – tarkemmat aiheet jääköön kuitenkin asianosaisten salaisuudeksi. Yöllä tuli nukuttua jokunen tunti ja noin 11.05 lähdimme kuvaajan kanssa lähijunalla Helsingistä Järvenpäähän. Juna oli varsin täynnä, sillä monet matkustajat suuntasivat kohti Puistobluesia. Järvenpään asemalla meitä odotti bussikuljetus itse pääkallonpaikalle eli Vanhakylänniemeen. Linja-autossa oli tunnelmaa ja mestoille päästyämme alkoi noin kilometrin mittainen maallinen vaellus kohti portteja. Väkeä oli jo runsaasti liikkeellä ja festareita edeltävä pieni jännitys nousi viimeistään tuolloin pinnalle. Matkalla ehdimme ihastelemaan Vanhakylänniemen kauneutta: järvi oli lähellä ja luonto oli muutenkin todella kaunis.

Yleisöä Puistobluesissa. Kuva: Heikki Tikkanen

Aivan SF-Bluesin alkuun emme ehtineet, mutta noin tunnin ehdimme nauttimaan tämän 15-vuotista taivaltaan juhlistavan yhtyeen musisoinnista. SF-Bluesin keulahahmoina häärivät lähes legendaariset blueskitaristit ja -laulajat Pepe Ahlqvist, Heikki Silvennoinen ja Dave Lindholm. Bändin keikkaa voisi parhaiten kuvailla sanoilla upea elämys. Kokeneet muusikot näyttivät olevansa läpikotaisin kovassa vireessä eikä ikä näkynyt heidän suorituksissaan lainkaan: edellä mainittujen bluessoturien äänet olivat upean rouheassa kuosissa ja skittasoolot olivat hienoa kuunneltavaa. Toisin kuin rockissa ja metallissa, SF-Bluesin kitaristit tarjoilivat rauhallisempaa sooloilua. Varsinkin Dave “Isokynä” Lindholmin kitarasoolot jäivät mieleeni teknisyytensä ja taitavien pikku taukojen käytön ansiosta. Lisäksi Pepe Ahlqvistin upean syvä ääni teki minuun lähtemättömän vaikutuksen: en ollut miehestä aiemmin mitään kuullutkaan, joten nyt oli korkea aika saada lisää musiikillista yleissivistystä rotsintaskuun.

SF Blues. Kuva: Markus Raatikainen

Ensimmäisen keikan – ja samalla koko festareiden – hienoimmat hetket koin, kun vuonna 1944 syntynyt Eero Raittinen nousi lavalle SF-Bluesin kanssa muutaman biisin ajaksi. Askel oli hidas, käsi vapisi ja mies esiintyi pääasiassa istualtaan. Pari biisiä meni hieman tuntumaa hakiessa, mutta sen jälkeen mies näytti, mistä hänet on oikein tehty: loistavan rouhealla äänellä varustettu Raittinen tarjoili paikalle saapuneelle yleisölle ainutlaatuisia hetkiä, kun hän tulkitsi biisejä kuten vain lähes kaiken nähnyt veteraani vain voi eli rautaisesti.

Upean aloituksen jälkeen päälavalle hyppäsi Micke Björklöf & Blue Strip. Bändi on yksi kansainvälisesti menestyneimpiä kotimaisia bluesyhtyeitä, joten odottaa sopi laadukasta keikkaa. Sellainen myös saatiin: menoa ja meininkiä oli enemmän kuin aiemmalla bändillä. Björklöfin kipparoima kokoonpano säväytti myös värikkäiden esiintymisasujensa tähden: laulaja itse oli pukeutunut kauttaaltaan punaiseen kitaristi Lefty Leppäsen ylläpitäessä keltaista kuosia. Leppänen säväytti myös toisella tavalla: nimittäin kyseessä on äärimmäisen taitava kitaristi, jonka soittoa oli ilo kuunnella.

Micke Björklöf & Blue Strip. Kuva: Heikki Tikkanen

Laadukkaan kotimaisen aloituksen jälkeen lavan valtasi North Mississippi Allstars, joka on Luther ja Cody Dickinsonin muodostama delta-blues -yhtye. Ennen keikkaa olin hieman kysymysmerkkkinä, sillä en ollut lainkaan varma, kuinka hyvää ja millaista settiä amerikkalaisvieraat oikein tarjoilevat. Mihin yhden laulaja-kitaristin ja rumpalin muodostama kokoonpano voisi ylipäänsä pystyä? Onko tulossa tylsää itseään toistavaa settiä vai jopa jotakin kiinnostavaa?

North Mississippi Allstars. Kuva: Heikki Tikkanen

Kaksi ensimmäistä kappaletta riittivät osoittamaan, että North Mississippi Allstars on suoraan sanottuna helvetin hyvä bändi! Dickinsonin veljekset ovat kummatkin todella taitavia muusikoita ja kappaleet olivat varsin monipuolisia, enkä kokenut keikan aikana yhtään tylsää hetkeä; pikemminkin päinvastoin, sillä duoa olisi voinut kuunnella ties miten pitkään! Laulaja-kitaristi Luther Dickinson tarjoili yleisölle sarjan mukavia riffejä eikä lauluäänessäkään ollut mitään valittamista. Cody Dickinson keskittyi pääasiassa tarjoilemaan laadukasta rummuttelua, mutta kaikkien onneksi hän esitteli pariin otteeseen laulutaitojaan soolona. Codylla oli lainkaan liioittelematta upea ääni. Veljekset soittivat myös erinomaisesti yhteen ja tarjoilivat bluesia parhaimmillaan: kohtuu rauhallista ja erittäin taitavaa musiikkia, jossa pienet nyanssit pääsevät ehdottomasti oikeuksiinsa. Suosittelen lämpimästi menemään North Mississippi Allstarsin keikalle, kun seuraavan mahdollisuus tarjoutuu!

North Mississippi Allstars. Kuva: Heikki Tikkanen

Ennen illan päätähteä lavalle nousi todella pitkän linjan suomalaisyhtye jo Rauli Badding Somerjoen ajoista lähtien eli Agents erikoiskokoonpanolla varustettuna: bändiä vahvistamassa olivat kitaristi Esa Kuloniemi ja koskettimissa ollut Mr. Breathless eli Marko Julkunen. Agents vahvistuksineen otti yleisön haltuun loistavasti ja heidän laatuaan on vaikea lähteä kiistämään, vaikka itse en yhtyeestä ole ikinä suuremmin välittänyt. Mielenkiintoisena yksityiskohtana voisin mainita, että pääosa keikan ajasta meni pienen futispallon potkimiseen nurtsilla kahden FC Konnun juniorin kanssa ja oli muuten mukavaa!

Agents. Kuva: Heikki Tikkanen

Keikan jälkeen alkoi jännittävä hieman yli puolen tunnin odotus. Aika lensi onneksi kuin siivillä ja klo 19 aikoihin Little Steven & The Disciples of Soul saapui huipentamaan vuoden 2017 Puistobluesin. Steven Van Zandt ja hänen 14 hengen yhtyeensä olivat kokonaisuutena mahtava kansainvälisen meiningin näytös: koko yhtye pääsi oikeuksiinsa keikan aikana ja Little Steven tarjoili yleisölle muutaman makean kitarasoolon unohtamatta hienoa laulusoundia.

Little Steven & Disciples of Soul. Kuva: Heikki Tikkanen

Totta kai Little Stevenistä huomasi ajan merkit ulkonäöstä ja myös äänen pienen kulumisen suhteen, mutta mitä muuta olisi voinut odottaa? Vuodet ovat vierineet sieltä 1980-luvulta, jolloin Steven Van Zandt käynnisti soolouransa ja kokosi The Disciples of Soulin, mutta soitto oli vieläkin kohdillaan. Bändi tarjoili varsin paljon tänä vuonna ilmestyneen ”Soulfiren” materiaalia, mikä toimi mielestäni oikein hyvin. Kohokohdaksi näistä kappaleista muodostui “Love on the Wrong side of Town”, joka nousi esiin heti albumin kuunneltuani. Biisissä on kiva rytmi ja miellyttävät sanat, mikä vetosi minuun. Little Steven & The Disciples of Soul ei unohtanut myöskään vanhoja hittejään: erityisesti “Princess of Little Italy” kolahti minuun kuin kuuma veitsi voihin: herkille balladeille on aina paikka varattuna ja tämä on mielestäni yksi Steven Van Zandtin soolouran parhaita biisejä.

Little Steven. Kuva: Markus Raatikainen

Kaikki hyvä valitettavasti loppuu joskus, niin myös vuoden 2017 Puistoblues, joka oli minulle elämäni ensimmäinen vierailu kyseisellä festarilla. Näitä sanoja kirjoittaessa tuntuu, ettei vierailu jäänyt todellakaan viimeiseksi: sen verran laadukas ja kaikin puolin mukava tapahtuma oli kyseessä. Musiikki oli kokonaisuudessaan taitavaa ja laadukasta: yksikään esiintyjä ei muodostunut pettymykseksi vaan jokainen päälavalla vierailut yhtye huokui rautaista kokemusta ja ammattitaitoa. Lisäksi blues musiikkityylinä oli varsin miellyttävä ja verrattain uusi tuttavus, ainakin tuossa mittakaavassa.

Mitä erilaista blues sitten tarjoili verrattuna esimerkiksi rockiin tai metalliin? Kohtalaisen lyhyesti muotoiltuna blues antoi mahdollisuuden rennolle festarimeiningille: esiintyjien soitosta huokui kautta linjan valtava taito soittaa ja esittää musiikkia. Bluesin hitaammasta temmosta ja muutenkin rockia musiikillisesti pohtivammasta otteesta johtuen musiikilliset nyanssit ja erityispiirteet pääsivät todella hienosti oikeuksiinsa. Blues ei – ainakaan Vanhakylänniemessä yleisesti ottaen ollut menevän ja rauhallisen musiikin kiihkeää vaihtelua vaan esitysten logiikka ja rytmi rakentuivat toisella tavalla. Bluesia kuunnellessa yksityiskohdat erottuivat esityksistä eri tavalla rockiin tai metalliin verrattuna: esimerkkeinä tauko Isokynän kitarasoolossa oli kauneutta, Mississippin rumpalin laulu karheaa loistoa ja Little Stevenin saksofonistin soolo oli upeaa kuunneltavaa. Metallissa tämänkaltaiset –  ja paljon pienemmätkin seikat  jäävät monesti lähes huomiotta. Virhe ei kostaudu ainakaan samalla tavalla kuin lauantai-illan bluestahdeissa olisi käynyt. Tällä kertaa kykenin vain ihastelemaan esiintyjien todella kovaa ja loppuun asti hiottua ammattitaitoa. Vaikka blues ei ole minulle todellakaan se tutuin genre niin siitä huolimatta musiikki parhaimmillaan toimi minut mykistävänä elementtinä.

Yleisöä Agentsin keikalla. Kuva: Heikki Tikkanen

Mitä annettavaa Puistobluessilla on rockkörmylle?

Puistobluesin pienuus on sen suurin vahvuus, sillä pääkonsertti kestää vain päivän, joten sinne on helppo mennä ja tutustua mahdollisesti uuteen musiikkityyliin ja uusiin artisteihin menettämättä muuta kuin yhden päivän rockelämästään. Lisäksi kyseessä on monipuolinen ja laadukas festari kaikin puolin alkaen järjestelyistä bussikyyteineen asemalta festarialueelle  hinta 3€  ja päättyen laadukkaaseen musiikkiin, hyvään ja kohtuuhintaiseen safkaan ja rentoon meininkiin. Suosittelen Puistobluessia lämpimästi kaikille, jotka haluavat sivistää itseään kokeakseen jotakin uutta ja mielenkiintoista. Tätä tarjosi Puistoblues 40-juhlavuotenaan ja toivon mukaan sama meno jatkuu myös tulevaisuudessa!

Puistobluesin kotisivut

Teksti: Markus Raatikainen

Kuvat: Heikki Tikkanen & Markus Raatikainen

Lue lisää aiheesta

Rockin’ Bastioni 2017: Toto on parasta, mitä musiikilla on tarjota nykypäivänä Toto 28.7.2017 Haminan Bastionin valtasi Rockin' Bastioni -tapahtuma, jonka pääesiintyjänä nähtiin yksi maailman parhaista rock-yhtyeistä, eli Tot...
Sateesta se alkoi, aurinkoon se päättyi – Sweden Rock jytäsi Ruotsissa jälleen, osa 3 26 vuotta rokkareita yli 50 maasta, kasa harvinaisia ja kertaalleen hajonneita bändejä sekä ystävällisyyttä yli rajojen. Siinä osa aineksista, joista ...
Puistobluesin pääesiintyjäksi saapuva Little Steven julkaisee uuden sooloalbuminsa perjantaina Puistobluesin pääesiintyjäksi saapuva Little Steven julkaisee uuden albuminsa "Soulfire" perjantaina 19.5. Kyseessä on artistin ensimmäinen soolol...
Kitaristilegenda Little Steven Puistobluesin päätähdeksi Järvenpäähän heinäkuussa Rock-maailman tunnetuimpiin kitaristeihin lukeutuva Little Steven saapuu Puistobluesin päätähdeksi Järvenpäähän heinäkuussa. Bruce Springsteenin l...