Caliban – I Am Nemesis

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 11.2.2012

Caliban, tuo saksalainen musta tähti metalcoren taivaalla – vuosia heitä on parjattu medioissa kriitikoiden toimesta, mutta se ei ole heitä lannistanut tai millään tavalla hidastanut. Yhtyeen tarina alkoi vuonna 1997 ja siinä ajassa on julkaistu minijulkaisuiden ja splittien ohessa kahdeksan täyspitkää albumia.

Yhtyeen historiasta ja ajanjaksoista eri levy-yhtiöiden leivissä voisi kertoa helposti tuhannella sanalla, mutta keskitytään kuitenkin olennaiseen, eli yhtyeen uuteen albumiin nimeltä ”I Am Nemesis”. Albumi on toinen Century Median siipien alla ja koen olevani helpottunut siitä, että Roadrunner Records ja heidän painostus kaupalliseen, eli ns. Killswitch Engage-soundin käyttämiseen on viimein jäänyt historiaan.

”I Am Nemesiksen” myötä Caliban päivittänyt nykyilmettänsä karsimalla liikoja core-elementtejä pois ja sen myötä musiikkiin on saatu aivan uudenlaista syvyyttä. Uudenkarheutta musiikkiin tuovat monipuoliset koukkuiset melodiat ja maalailevat lead-kitaroinnit. Myös jo vuosikymmenen ajan kuullut Denis Schmidtin puhtaat vokaalit ovat saaneet enemmän jalansijaa monipuolisemmissa kertosäkeissä. Kaikki ei sentään ole muuttunut; päävokalisti Andreas Dörnerin uho on edelleen vakuuttavaa, sekä maittavaa kuultavaa ja kannattelee kuulijan kiekon loppuun asti kerta toisensa jälkeen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyn kärkikastiin kuuluvat mm. levyn käynnistävä raivoisa ”We Are The Many” jolla vierailevat Marcus Bischoff (Heaven Shall Burn) ja Mitch Lucker (Suicide Silence), kertosäkeessään hieman Rammsteinilta haiskahtava ”The Bogeyman”, ennakkoon julkaistu hitti ”Memorial”, melodioiden korkeinta huippua hamuileva ”Davy Jones” ja toisena singlenä julkaistu ”Dein R3.ich”. Kun tarkastelen listaa uudemman kerran, niin yhtye taitaa olla samoilla linjoilla, nimittäin juuri nämä viisi kappaletta kuultiin myös Nosturin keikalla. Albumin heikompaa puoliskoa taas edustavat avoimesti Gothenburgin suuntaan kumarteleva ”Open Letter” joka sopisi huomattavasti paremmin esim. Soilworkin soittolistalle, ja inhottavan paljon Bring Me The Horizonin ”Blessed With A Curselta” kuulostava itkuvirsi ”This Oath”.

Erikoispainoksessa on tarjolla faneille harvinaista herkkua, kun Caliban coveroi epätavallisempiakin hittejä yhtyeiltä kuten Mötley Crüe, Six Feet Under ja Pink Floyd. Mukana on myös jo aiemmin ”Coverfield” EP:n yhteydessä julkaistut Rammstein ja At The Gates -coverit, mutta nämäkin ovat toki uudelleennauhoitettuja tai vähintään miksattu uudemman kerran. Kaikki lainaukset on toteutettu ”calibanmaisella” tavalla ja tietysti alkuperäistä kunnioittaen. Etenkin pilke silmäkulmassa nauhoitettu ”Feasting On The Blood Of The Insane” (Six Feet Under) sai hymyn huulille ja saman teki myös yhtyeen vakuuttava eläytyminen alkuperäisen tunnelmaan ”High Hopesin” parissa (Pink Floyd)

Mitä itse allekirjoittaneen mielipiteeseen tulee, niin ”I Am Nemesis” on älyttömän kova lätty joka jokaisen Caliban fanin tulisi ottaa haltuun. Suosittelen tätä varauksetta myös muille metalcoren diggareille, sillä näin kovia levyjä tässä genressä tuskin tulee koko vuoden aikana kovin montaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8/10

Kappalelista:

01. We Are The Many feat. Marcus Bischoff (Heaven Shall Burn)/Mitch Lucker (Suicide Silence)
02. The Bogeyman
03. Memorial
04. No Tomorrow
05. Edge Of Black
06. Davy Jones
07. Deadly Dream
08. Open Letter
09. Dein R3.ich
10. Broadcast To Damnation
11. This Oath
12. Modern Warfare

Bonus CD

01. Shout at the Devil (Mötley Crüe cover)
02. Sonne” (Rammstein cover)
03. Feasting on the Blood of the Insane (Six Feet Under cover)
04. Die, Die My Darling (Misfits cover)
05. Blinded by Fear (At The Gates cover)
06. High Hopes (Pink Floyd cover)
07. Among the Living (Anthrax cover)
08. Edge Of Black (Remix)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://calibanmetal.com/

Kirjoittanut: Tommi Hämäläinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat