Carnifex – Until I Feel Nothing

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 31.10.2011

Carnifex on seilannut deathcoren aallonharjalla jo vuodesta 2007 asti, kun heidän debyyttialbuminsa ”Dead In My Eyes” julkaistiin. Yhtye onkin niittänyt siitä lähtien suurta suosiota Yhdysvalloissa ja Keski-Euroopassa, mutta Suomessa asti heitä ei ole vielä päästy näkemään useista Euroopan kiertueista huolimatta.

Carnifex on kaikkea sitä, mitä deathcore genrenä kaikkine kliseineen sisältää, varsinkin breakdownit jäävät äärimmäisyydessään varmasti jokaisen kuulijan mieleen. Yhtyeellä on kyky erottua kilpailijoistaan ja uudistua jollakin osa-alueella jokaisen albumin yhteydessä. Kaikki muutos ei kuitenkaan aina ole hyvästä, ja siinä onkin oiva aasinsilta siihen, mitä uutta tarjoaa ”Until I Feel Nothing”? Uutena lisänä on nimittäin syntikat – kyllä, luit oikein. Hetken mietin itsekseni, mitä helvettiä täällä tapahtuu, ja hieman pidempi tovi menikin syntikoihin totutteluun. Onnekseni tätä taidonnäytettä ei kuitenkaan aivan liiaksi asti tarjoilla, muuten olisi mennyt maku albumiin jo ensimmäisellä kerralla.

Muutoin Carnifexin tyyli ei juuri ole mihinkään muuttunut; massiivisia breakdowneja viljellään tasaiseen tahtiin, brutaali rumpujen paiskominen on aina vain ankarampaa, riffit hakevat maukkaita melodioita kaikkialta black/death metallin välimaastosta ja vokalistin ulosanti vain paranee vuosi vuodelta. Tylsistymisestä ei kiekkoa pyörittäessä ole tietoakaan; vaikka kappaleet ovatkin hyvin samanlaisia, niin ne eroavat silti edukseen monipuolisuudellaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Loppuun vielä fanipoika-vertailuna sanoisin, että tyylisuunta on mennyt aavistuksen verran enemmän kohti ”The Diseased And Poisonedia”, kuin viimevuotista suoraviivaisempaa ”Hell Chose Metä” – vaikka melkoisen suoraviivaista tavaraa tälläkin kertaa on tarjolla. Genressään ”Until I Feel Nothing” on erittäin vahvoilla vuoden deathcore-albumien kärkikolmikkoon, mutta en siltikään lähtisi suosittelemaan sitä aivan kenelle tahansa death metallin ystäville tai erään toisen metallimedian lukijoille.

8/10


Kappalelista:

01. Deathwish
02. We Spoke Of Lies
03. A Grave To Blame
04. Dead But Dreaming
05. Creation Defaced
06. Dehumanize
07. Until I Feel Nothing
08. Never Forgive Me
09. Wretched Entropy
10. Curse My Name

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.facebook.com/carnifexmetal

Kirjoittanut: Tommi Hämäläinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

One thought on “Carnifex – Until I Feel Nothing

  1. Arto Mäenpää

    Kuten Radio Rockissa on tapana sanoa, tää albumi on silkkaa rautaa! Loista lätty alusta loppuun!

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat