Centinex

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.11.2014

Centinex 2014Ruotsalainen death metallia soittava Centinex teki paluun parrasvaloihin lähes kahdeksan vuoden tauon jälkeen, kun yhtye ilmoitti aktivoituneensa uuden kokoonpanon voimin tammikuussa 2014.  Aktivoitumisen ja uuden kokoonpanon myötä yhtye alkoikin kirjoittaa uutta ”Redeeming Filth“ -nimistä albumiaan, joka Suomessa julkaistaan 28. marraskuuta Agonia Recordsin toimesta. Kaaoszine tavoitti uuden albumin julkaisun alla yhtyeen bassotaiteilijana toimivan Martin Schulmanin, joka kertoi meille hieman yhtyeen paluusta sekä omista odotuksistaan yhtyeen tuoretta albumia kohtaan. Voit lukea Kaaoszinen tekemän haastattelun tästä:

Terve Martin. Kuinkas vuosi 2014 on Centinexin leirissä sujunut?

Martin Schulman: Vuosi on ollut kokonaisuudessaan loistava mutta myös kiireinen. Aloitimme vuoden ilmoittamalla paluustamme. Sen jälkeen kirjoitimme ja nauhoitimme uuden albumimme, teimme muutaman keikan ja nyt odotamme kovasti uuden albumimme julkaisua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Julkaisitte vuonna 2006 tiedon, että yhtye hajoaa, mutta ette kerinneet järjestää bändille edes jäähyväiskeikkaa. Voisitko kertoa meille omin sanoin, mitä tuolloin oikein tapahtui?

Martin Schulman: Meidän oli kyllä alun perin tarkoitus soittaa vielä yksi keikka jäähyväisenä faneille, mutta tuohon aikaan se ei vain onnistunut muutamastakin eri syystä ja päädyimme sen takia vain lopettamaan yhtyeen ilman mitään viimeisiä keikkoja.

Tosiaan vuosi 2006 on vaihtunut vuoteen 2014, ja nyt on sitten comebackin aika. Mistä saitte idean kasata yhtyeen uudestaan ja mitä olette tuon kahdeksan vuoden aikana oikein touhunneet?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Martin Schulman: Vuonna 2006 tulin itse siihen pisteeseen, että monet eri syyt saivat meidät lopettamaan bändin. Aloitin Demonicalin melkein heti, kun Centinex oli tullut tiensä päätökseen, ja musiikillisesti se yhtye oli ”paluu juurille”. Halusin kyseiseen bändiin samankaltaisen fiiliksen kuin Centinexissa oli 90-luvulla. Demonical on yhä aktiivinen bändi, ja tarkoitukseni on jatkaa myös sen parissa touhuamista tämän Centinexin ohella. Yksi bändi muuttui siis lopulta kahdeksi eri yhtyeeksi (naurua).

Teiltä tosiaan on tulossa marraskuun 28. päivä uusi albumi nimeltä ”Redeeming Filth”, jonka julkaisusta vastaa Agonia Records. Voisitko näin alkuun hieman kertoa meille itse albumin teosta. Onko uuden albuminne materiaali täysin uutta vai oliko itselläsi joitain kappaleita jo valmiina kyseistä albumia varten vanhemmilta ajoilta?

Centinex Redeeming Filth 2014Martin Schulman: Itse asiassa kaikki albumin materiaali on uutta. Albumin kappaleet valmistuivat varsin nopeasti ja helposti: kirjoitin levyn muutamassa viikonlopussa. Eihän kuitenkaan ole mitään rakettitiedettä kirjoittaa vanhan koulukunnan death metallia.

Jos musiikillisesti lähdet vertaamaan uutta albumianne edelliseen vuonna 2005 julkaistuun ”World Descension” – albumiinne, niin mitä eroavaisuuksia levyistä löydät? Kuulostaako vuoden 2014 Centinex täysin erilaiselta kuin vuoden 2005 Centinex?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Martin Schulman: Itse asiassa noissa albumeissa on valtava ero. Vuonna 2005 Centinex oli ajautunut jo musiikillisesti hyvin kauas juuriltaan, mikä olikin yksi syy sille, miksi päätin yhtyeen silloin lopettaa. Uusi albumimme on paluu yhtyeen juurille ja aina vuoteen 1992, jolloin julkaisimme debyyttialbumimme. Halusin, että yhtye palaa takaisin alkuaikoihinsa ja mielestäni onnistuimme siinä hyvin!

Ruotsalainen death metal on aina ollut maailmalla varsin tunnettua ja tuntuu yhä olevan voimissaan. Mistä luulet johtuvan sen, että maastanne tulee niin paljon hyvää metallia?

Martin Schulman: Ruotsistahan on tullut hyvää musiikkia aina 60-luvulta lähtien, enkä tarkoita pelkästään metallia vaan myös Abbaa, Roxettea sekä Europea. Luulen, että suurin syy maan menestykseen musiikin saralla on sen vauraus. Ruotsissa on aina tuettu muusikkoja, ja täältä on saanut treenikämppiä sekä mahdollisuuksia menestykseen. Kun death metal Entombedin / Nihilistin avulla nosti päätään täällä, rupesivat myös muut raskaamman metallin bändit saamaan helpommin treenikämppiä ja sitä kautta maan taso metallissa nousi. Mielestäni nämä samat asiat on vieläkin nähtävissä musiikissa täällä, mikä on hieno juttu.

Mitä voit kertoa meille uuden ”Redeeming Filth” -albumin sanoituksista? Millaisia aiheita albumin kappaleet käsittelevät?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Martin Schulman: Meidän lyriikkamme kirjoittaa vokalistimme, joten hän varmaan osaisi tähän vastata tähän paremmin, mutta kokonaisuudessaan ne käsittelevät kauhutarinoita sekä erilaisia brutaaleita asioita. Ne ovat siis täydellisiä brutaaleja sanoituksia brutaalille musiikille.

Ensimmäinen albumilta julkaistu kappale oli nimeltään ”When Bodies Are Deformed”. Minkä takia kyseinen kappale julkaistiin albumilta ensimmäisenä? Antaako se hyvän kuvan albumistanne kokonaisuutena?

Martin Schulman: Mielestäni se kuvastaa kyllä hyvin albumiamme, joten sen takia siihen päädyimme. Jotenkin yhden kappaleen valinta ihmisten kuunneltavaksi on aina vaikeaa, mutta tällä kertaa valinta nyt sattui olemaan tämä.

Sinä aikana kun Centinex on ollut jäissä, musiikissa on tapahtunut paljon erilaisia muutoksia, esimerkiksi levymyynnin romahdus sekä digitaalisen musiikin nousu. Mitä itse tykkäät digitaalisesta musiikista?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Centinex 2014Martin Schulman: Kyllä tosiaan vuodet ovat aika paljon tätä maailmaa muuttaneet, mutta muusikko voi tässä vain hyväksyä muutokset. Nykyään on musiikin kuluttajien takia melkein oltava saatavilla digitaalinen lataus, CD sekä vinyyli. Kaikki levy-yhtiöt eivät tunnu tätä tajuavan, mikä tietenkin auttamatta heikentää niiden myyntiä, kun jokin tietty kohdeyleisö ei saa sitä formaattia, jonka se olisi halukas ostamaan. Olen itse vanhan koulukunnan musiikinkuuntelija ja kerään vinyyleitä, joita onneksi tällä hetkellä on aika hyvin saatavilla pienen buumin takia.

Isot levy-yhtiöt joutuvat kuitenkin tarjoamaan monia eri vaihtoehtoja kuluttajille, koska jokaisella on oma tapansa kuunnella musiikkia tänä päivänä. Me halusimme uuden albumimme tulevan ulos digitaalisena, CD:nä ja vinyylinä. Se oli itse asiassa yksi vaatimus levy-yhtiön sopimuksessa. Agonia Records vastasi tähän huutoon hienosti, ja homma on muutenkin toiminut heidän kanssaan loistavasti tähän asti.

Muistatko yhä ajan, jolloin ostit ensimmäisen vinyylisi? Mikä tuo vinyyli oli?

Martin Schulman: Ensimmäinen saamani vinyyli on ollut ”Creatures Of The Night” Kissiltä. Sain sen vuonna 1985 äidiltäni synttärilahjaksi. Se oli ensimmäinen kosketukseni raskaampaan musiikkiin – ja sillä tiellä yhä ollaan.

Teidän paluun voisi nimetä comebackiksi. Jos saisit itse puolestasi päättää yhden yhtyeen, joka tekisi paluun, mikä se olisi ja miksi?

Martin Schulman: Jos saisin hypätä aikakoneeseen ja nähdä ihan minkä vain bändin livenä, niin matkaisin varmaan vuoteen 1982 katsomaan Venomin tai vuoteen 1985 katsomaan Metallicaa. Nuo keikat olisi mahtava nähdä livenä.

Miltä Centinexin tulevaisuus näyttää? Nähdäänkö bändiä Suomessa ensi kesänä?

Martin Schulman: Me buukkailemme tällä hetkellä  keikkoja eri festareille, ja toivottavasti Suomi olisi myös listalla. Olemme soittaneet siellä Demonicalin kanssa lukuisia kertoja, joten olisi ehdottomasti mukava saada sinne myös Centinexille muutama keikka.  Joten kerrohan Nummirockille, Jalometallille, Tuskalle sekä Steelfestille terveiset, että meidät voi buukata.

Kiitoksia paljon haastattelusta ja onnea tulevaisuuteen. Haluatko vielä lopuksi sanoa jotain suomalaislle faneillenne?

Martin Schulman: Kiitoksia paljon tuestanne. Sikajuoppo saatana, hail & kill!

www.facebook.com/centinexofficialwww.youtube.com/centinexofficial

Haastattelu: Arto Mäenpää

Luetuimmat

Uusimmat