Curimus: Operaatio Yeast Side Story, osa #3

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.9.2013

Curimus RyhmäkuvaLoimaalainen thrash metal -jyrä Curimus on aloittanut toisen, vielä nimeämättömän albuminsa työstämisen. Albumi tullaan julkaisemaan näillä näkymin alkuvuodesta 2014. Yhtye on lyönyt hynttyyt yhteen Kaaoszinen kanssa ja kertoo nyt viikoittain Kaaoszinelle hieman albumin teosta sekä sen edistymisestä. Lue lisää nähdäksesi yhtyeen blogin kolmas teksti.

”Kolme viikkoa rumpunauhoituksiin on, laskin aivan itse eilen…

Curimus RummutTerveiset rumpupenkiltä! Todella työntäyteinen viikonloppu C-leirissä takana. Parikymmentä tuntia sovitustyötä / treeniä herra Gardinerin valvovan silmän alla ovat vaatineet veronsa soittajilta, mutta tulokset kannustavat jatkamaan vahvalla tarmolla. Suuri osa biiseistä on muokkautunut lopulliseen muotoonsa ja täytyykin sanoa että tulossa on aikamoisia yllätyksiä Curimuksen ystäville.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Curimus tuottajaViimeinen yhteinen sovitussessio ennen rumpunauhoituksia järjestetään ensi viikonloppuna ja siihen asti kielisoitintaiturit jatkavat sovitusten viilaamista sekä herra Gardinerin kanssa että omilla tahoillaan. Omana tehtävänäni on ottaa valmiita biisejä haltuun ja miettiä rytmisiä nyansseja kuntoon. Oman haasteensa allekirjoittaneen treenaamiseen tuo myös uudet pedaalit joihin ei ihan täydellistä tuntumaa ole vielä löytynyt. Varmaa on että naapurisopu tulee olemaan koetuksella kun sähkörummut saavat viikon aikana kyytiä.

Näillä eväillä energiaa puhkuen kohti nauhoituksia.

”Kyllä haudassa aikaa maata on”
(suomalainen sananlasku)”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Jari Nieminen 9.9.2013

Lue osa#1 tästä:
http://kaaoszine.fi/curimus-operaatio-yeast-side-story-osa-1/

Lue osa#2 tästä:
http://kaaoszine.fi/curimus-operaatio-yeast-side-story-osa-2/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat