Punkia, metalcorea ja vaihtoehtorockia esittelevä The Eastpak Antidote -kiertue saapuu syksyllä lukuisten Euroopan suurkaupunkien ohella myös Helsinkiin. A Day To Rememberin (USA), August Burns Redin (USA), The Ghost Insiden (USA) ja Living With Lionsin (CAN) tähdittämä konsertti toteutuu Nosturissa maanantaina 24. lokakuuta.
The Eastpak Antidote -kiertueen pääesiintyjä A Day To Remember on uransa aikana julkaissut neljä pitkäsoittoa metalcoresta, post-hardcoresta ja punkpopista ammentavaa vaihtoehtorockia. Pitkän odotuksen jälkeen ensimmäisen klubikeikkansa Suomessa soittava huippusuosittu yhdysvaltalaiskokoonpano on vieraillut maassamme aikaisemmin ainoastaan viime kesän Provinssirockissa.
Vuonna 2003 perustettu August Burns Red on koko metalcore-genren tunnetuimpia nimiä. Kesäkuussa neljännen pitkäsoittonsa ”Levelerin” julkaissut yhtye nousi uutuuslevyllään Yhdysvaltojen kilpaillun albumilistan kärkisijoille. Musiikkinsa ohella August Burns Red tunnetaan myös kristillisestä vakaumuksestaan.
Illan avaa kaksi kansainvälisessä nousukiidossa olevaa bändiä. Viime vuonna toisen pitkäsoittonsa ”Returners” julkaisseen The Ghost Insiden melodista hardcorea kuultiin myös keväällä Nosturissa yhtyeen lämmitellessä Comeback Kidia, ja punkpopia hardcoreen yhdistelevästä, keväällä kakkosalbuminsa ”Holy Shit” julkaisseesta Living With Lionsista on ennustettu seuraavaa suuremman läpimurron tekevää kanadalaista punk-bändiä.
Nosturin konserttiin ei ole ikärajaa, mutta täysi-ikäisille on rajattu anniskelualue. Ovet avataan klo 19.00.
KEIKKA:
Ma 24.10.2011 Helsinki, Nosturi
LIPUT:
Myyntiin pe 15.7.2011 klo 9.00
35 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti.



July 11, 2011
HUH HUH! Tätä parempaa synttärilahjaa en ois voinu toivoa!
July 11, 2011
Ei voi olla totta, IHAN MIELETÖNTÄ!
July 11, 2011
jjJOO!! voi olla että lähtee käsistä : D
July 11, 2011
PAKKOLÄHTÖ!!!! :)
July 11, 2011
Tää on ihan uskomattoman mahtavaa! Ei oo tosi oikeesti :D
July 11, 2011
Kui Unelma <3<3<3 ei helvetti keikalla nähää :DD
July 12, 2011
sieeeeeeellä nähdään!
July 12, 2011
joo tää tulee HÖLLIMÄÄN!
July 12, 2011
PAKKO NÄHÄ!!!!
July 13, 2011
Kuinkahan nopeasti liput mahtaa mennä, kun pelkästään Kaaoszinen uutista on tähän mennessä tykätty 909 kertaa
July 13, 2011
veikkaisin että helvetin nopeesti!
innokkaimmat saa liput jokka haukkana ne nappaa ysiltä perjantaina