Ennakkokuuntelu: Inkvisitor – Doctrine of Damnation

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 22.6.2015

Inkvisitor Doctrine of Damnation 2015Jyväskyläläinen thrash metal -jyrä Inkvisitor julkaisee uuden albuminsa nimeltä ”Doctrine of Damnation” elokuun 17. päivä yhtyeen itsensä toimesta. Yhtye on päättänyt tarjota albuminsa faneilleen kokonaisuudessaan kuunneltavaksi Kaaoszinen kautta 22.06 – 6.7 välisen ajan ja voit kuunnella albumin kokonaisuudessaan tästä:

Yhtye on itse kommentoinut uuden albuminsa kappaleita seuraavasti:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Delirious Talesin” jälkeen lähdettiin selkeästi hakemaan enemmän omaa linjaa. Nostettiin tempoja, kiristettiin soittoa ja lisättiin enemmän kitaraharmonioita. Aapo vokalistina oli myös kehittynyt ja monipuolistanut antiaan. Pyrittiin myös tekemään eheämpiä biisejä. Demovaiheessa taisi olla jotain 15 biisiä valmiina, joista sitten valkattiin parhaat päältä levylle. Tuotannollisesti tehtiin samalla porukalla kuin viimeksi, tällä kertaa vaan jokainen osapuoli oli enemmän kartalla ja se kuuluu kyllä lopputuloksesta parempina soundeina ja tiukempana levynä.

1. MMXV A.D.:

”Haluttiin selkeä intro avaamaan levy joka vie suoraan tunnelmaan. Lauri oli aikaisemmin veistellyt pohjan ”Damnationin” introksi, mutta siitä tehtiin jälkeenpäin erillinen avausraita. Samalla Lauri lihotti sovittamalla biisiä. Tähän piti myös ottaa kitaralla straton tai telen väliasentosoundeja, mutta akkari kuulosti sen verta hyvältä että mentiin sillä.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

2. Damnation:

”Tämä oli ensimmäisiä uusia biisejä jota lähettiin treenaamaan ”Delirious Talesin” jälkeen. Tässä otettiin iso harppaus uuteen suuntaan edellisen jäljiltä, lisättiin vauhtia ja aggressiivisuutta ja ripaus melodiaa ja kitaraharmonioita. Sanoituksellisesti haluttiin irtaantua ns. kalja- ja bilerässistä ja siirryttiin Megadeth-hengessä ruotimaan yhteiskuntaa ja porauduttiin ylenpalttiseen holhoamiseen, mielensäpahoittamiseen ja yleiseen passiivisuuteen. Biisi oli ensimmäinen sinkku ja musavideo levyltä.”

3. nataS ageM:

”Sävellysvaiheessa haluttiin tehdä todella äkäinen biisi. Vaikutteina voi kuulla Kreatorin ja Slayerin. Vivahteita tuli myös enenevissä määrin esillä olevista kitaraharmonioista ja soolon alle heitetystä rokkiriffistä. Sanoituksellisesti biisiä voisi luulla helposti ylistykseksi vanhalle vihtahousulle ja sielunviholliselle, mutta todellisuudessa sanat kertovat universumin lopullisesta kohtalosta kun perustavanlaatuinen voima entropia ja kaaosteoria ottavat vallan.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

4. Abduction at Night:

”Levyn hitaampaa osastoa jonka tahtiin voi rytmikkäästi nyökytellä päätä ja puida nyrkkiä. Ollaan kuultu läppää joltain hemmoilta että rässin soitto alle 200bpm pitäisi kieltää lailla, mutta meidän mielestä tää kertoo vaan säveltäjän rajoittuneisuudesta. Iso osa koko genren voimaa lepää juurikin hitaissa ja murskaavissa riffeissä. Lyyrisesti biisi nojaa scifikauhuun.”

5. Three Phases of Disembodiment:

”Bändin mielestä levyn vahvinta antia. Biisiä ekaa kertaa soitellessa tuli aika varmaksi että tulee potkimaan livenä melkoisesti. Alkuun viriteltiin kitaraharmoniat ja hyppysellinen eeppisyyttä josta sitten siirrytään suoraan tykittelyyn. Sanoitusten puolesta ollaan kolmen suuren armeijan välissä ja annetaan fasismille pataan.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy

6. J-Town Anthem:

”Yhtäaikaa hatunnosto Stonelle ja Jyväskylälle. ”No Anaesthesia” alkaa Finlandialla ja pohdittiin että olisi mahtia saada alkunauhaksi joku klasarihenkinen systeemi. Mikäs sen parempi kuin Jyväskylän oma tunnari, Aulis Raitalan Laulu Synnyinseudulle. Biisiä on soitettu joka kesäpäivä Jyväskylän Harjun tornista klo. 20:00 vuodesta 1976. Jos lätystä tehdään joskus vinyylipainos, on tämä B-puolen avaus.”

7. Eine Box (Mobile Shredding Unit):

”Sitä murskaavampaa jyräosastoa hitusen death metallilla höystettynä. Haluttiin ottaa vähän dödistäkin messiin ja pistettiin semmoista aavistus alkupuoliskolle. Loppuosan niskankatkomisriffit on livenä todettu erittäin toimiviksi. Biisin aihe tuli Jessen keksimästä läpästä ja ajatuksesta laittaa ihminen mikroon. Pienen taustatyön jälkeen todettiin että radioaaltojen vaikutus ihmiseen on suhteellisen hevy methüls -kamaa että siitä piti tehdä biisi. Lauri oli maailmanympärysmatkallaan nähnyt jenkkilässä jonkun SUVn puskurissa sanat ”Mobile Shredding Unit” ja aapo päätti maksimoida tunnelman toteuttamalla pitkäaikaisen haaveensa tehdä sanat saksaksi. Tuloksena ihmisiä hotkiva telaketjuilla liikkuva mikro.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

8. Nothing to Live For:

”Viimeisimpiä biisejä mitä levylle treenattiin. Haluttiin vähän vaihtelevuutta levylle ja otettiin tämmöinen keskitempoisempi meininki loppupuoliskolle. Biisi sisältää myös hyvin paljon tunnelmaa sekä melodista antia. Lopussa tykitellään kitarasooloskabaa Laurin ja Jessen kanssa. Lyyrisesti biisi kertoo Limbosta elikkä suuresta epätoivosta ja toivon menettämisestä.”

9. Hellbound For Carnal Knowledge:

”Levyn nopein biisi. Ja myös lyhyin. Kaikissa biiseissä yritettiin pusertaa kaikki ylimääräinen pois, mutta tässä se onnistui parhaiten. Tästä biisisetä lohkotaan seuraava sinkku ja kuvataan musavideo. Lyriikoiden puolesta biisi on tribuutti kasarin kauhuleffoille, joista ”Hellraiser” ykkönen on ehdotonta kärkeä. Biisissä raivokas sodomiitti etsii ultimaattista tyydytystä, mutta saakin sen verta tujukkaa kamaa että jää sille tielle.”

10. Claim What is Yours:

”Levyn isoin ja eeppisin biisi. Tähän saatiin myös paras svengi. Heti kun tätä alettiin treenaamaan tiedettiin aika pitkälti että tästä tulee päätösraita. Kolossaalinen alku josta siirrytään vähän bolt thrower -henkisiin säkkäreihin, groovaavan kertsin kautta enteelliseen väliosaan ja siitä tuplasooloihin. Dropin jälkeen saattaa aistia hieman Pantera-henkisen junttakompin. Livenä todella toimiva biisi joka tuskin ihan äkkiä lähtee settilistasta. Lyriikkaosastolla paneudutaan Kreikan mytologiaan, Aapolta myös läpileikkaus vokalisointikyvyistä.”

www.inkvisitor.com
www.facebook.com/inkvisitorband
www.youtube.com/inkvisitorband
www.inkvisitor.bandcamp.com
www.soundcloud.com/inkvisitor
www.instagram.com/inkvisitorband
www.twitter.com/inkvisitorband