Photo credit: Mikael Karlblom

Ensiferum levynjulkaisukeikalle The Circukseen

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 1.6.2017
Photo credit: Mikael Karlblom

Kotimainen folk metal -suuruus Ensiferum juhlistaa syksyllä ilmestyvää uutta albumiaan perjantaina 13. lokakuuta Helsingin The Circuksessa. Täyspitkän Ensiferum -keikan lisäksi illan erikoisvieraina nähdään kovassa nosteessa oleva Wolfheart ja alkusyksystä uutta materiaalia julkaiseva Crimfall. Keikan ennakkoliput tulevat myyntiin Ticketmasterissa perjantaina 2. kesäkuuta.

”Uusi levy, uudet kujeet! Tulkaahan kaikki sunnuntaisankarit, nahkamiekan heiluttelijat ja hemaisevat neitoset humppaamaan meidän kanssa perjantaina 13. lokakuuta The Circukseen. Siitä lähdetään, että lokakuussa pistetään pystyyn vuoden kovimmat metallikinkerit ja että tästä illasta jää kerrottavaa niille jälkipolvillekkin!” , lupaa Ensiferumin basisti Sami Hinkka.

Ensiferumin edellinen studioalbumi ”One Man Army” nousi Suomessa albumilistan ykköseksi ja alkuvuodesta 2016 julkaistu kokoelma ”Two Decades of Greatest Sword Hits” paketoi näyttävästi bändin uran kaksi ensimmäistä vuosikymmentä. Ensiferum on noteerattu lukuisissa kansainvälisissä metallimedioissa yhdeksi kaikkien aikojen parhaista folkmetallin kirveenkantajista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT:
– ennakkoon Ticketmasterista alk. 27 EUR
– ovelta 29 EUR

www.ensiferum.com
www.facebook.com/Ensiferum
www.wolfheartofficial.com
www.crimfall.com
www.thecircus.fi
www.fullsteam.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat