Five Finger Death Punch – Got Your Six

Kirjoittanut Jarmo Hänninen - 4.9.2015

Kovasti mielipiteitä jakavan Five Finger Death Punchin käsillä oleva “Got Your Six” –albumi on yhtyeen kuudes täyspitkä julkaisu. Ennen julkaisua yhtye on ollut varsin värikkään keskustelun kohteena ja yhtyeen on jo huhuttu hajonneen, jäävän tauolle tai milloin mitäkin. Oli miten oli – huhut ovat perseestä! Onko uusi julkaisu sieltä syvältä, vai ollaanko taas menossa nakkikioskille tappelemaan 5FDP:n soidessa kuulokkeista?

Luonnollisesti vihaajat vihaavat, mutta mitä random-kuulija tai yhtyeen fani saa irti uudesta levystä? Yksinkertaisesti voitaisiin sanoa, että tämä on sitä taattua 5FDP-kamaa, mutta pikkiriikkisen muotista poiketen. Suurin osa kappaleista ei ole täyttä turpaanvetoa, vaikka levy antaa kansikuvassa ymmärtää, että kyseessä olisi brutaalein levy ikinä.

Edelleen on vain ihailtava yhtyeen pääsäveltäjän, kitaristi Jason Hookin, taitoa loihtia riffejä riffien perään aivan tyhjältä pöydältä yhtyeen toisen kitaristin Zoltan Bathoryn tukiessa taustalla omalla kitaroinnillaan. Basson äärellä häärii tuttu partasuu Chris Kael, rummuissa Jeremy Spencer ja vokaaleissa luonnollisesti Ivan Moody. Eli mikään ei ole muuttunut. Soppaa keitetään tutuilla kokeilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyhän ei mitenkään super-lällyksi muutu hienojen ”Got Your Six” ja ”Jekyll and Hyde” kappaleiden räimeen ja räiskeen jälkeen, vaan kutakuinkin jokaisesta biisissä löytyy sitä asennetta ja räyheää meininkiä. Eli levyn alku on hyvinkin räjähtävä ja sen jälkeen rauhoitutaan vähän. Loppua kohden meno yltyy taasen sinne tuttuun mäiskeeseen. Kaikki kulminoituu luonnollisesti ”Boots and Blood” –biisiin, ja taas saa keräillä hampaita lattialta, sillä niin lujaa se kuvitteellinen vasen suora uppoaa leukaperiin biisin muodossa. Biisien seassa on siis herkkää laulantaa ja selkeän viestin sanoituksien osalta sisältäviä osuuksia, mutta ihan kokonaan ei mennä lässyilemään.

Levy on siis sitä taattua laatua, mitä on varmasti odotettu edellisen ”The  Wrong Side of Heaven and the Righteous Side of Hell” –julkaisujen jälkeen. Ehkä jopa harmillisesti 5FDP on yhtye, joka ei juurikaan uudistu. Se on tehnyt itsestään tietynlaisen yhtyeen, tietynlaisella maineella ja asenteella. Siitä muotista on erittäin vaikea päästä irti, jos ei tee käännöstä toiseen suuntaan. Joillekin yhtyeen ulosanti saattaa olla kovinkin puuduttavaa pidemmän päälle, mutta se kansanosa, joka näitä levyjä ostaa on toki tottunut ja vaatii lisää. Eli voi vaan miettiä, että onko se uudistuminen tai uuden näkökulman hakeminen ollenkaan tarpeen.

Ihailtava kuitenkin on, kun edellisten levyjen perään on näinkin nopeasti saatu kasaan todella mukiin menevää metallia, joka toimii etenkin kuntoillessa (salilla tai vaikkapa pyöräilessä). Ei ole kuitenkaan suuri synti tunnustaa, että tuore 5FDP-levy soi minulla joka paikassa ja joka välissä. Tuttua kauraa ja ei tähän vain kyllästy, vaikka jotain pientä uudistusta yhtyeen antiin salaa toivonkin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

9-/10


Kappalelista:
1. Got Your Six
2. Jekyll and Hyde
3. Wash It All Away
4. Ain’t My Last Dance
5. My Nemesis
6. No Sudden Movement
7. Question Everything
8. Hell to Pay
KaaosZine levyt9. Digging My Own Grave
10. Meet My Maker
11. Boots and Blood

5FDP Facebookissa
5FDP kotisivut

Kirjoittanut: Jarmo Hänninen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat