Foreclosure Of A Dream – Foreclosure Of A Dream

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.5.2012

Foreclosure Of A Dream tulee Kouvolasta ja sekoittaa musiikkiinsa niin metalcorea, progea ja elektroa kuin ambientiakin. Bändi aloitti sivuprojektina, mutta ryhtyi tekemään tänä vuonna musiikkia ”tosissaan”. Arvostelussa on nyt bändin nimeä kantava omakustanne, joka on myös nauhoitetttu bändin omalla kotistudiolla.

&Erilaisuus on kauneutta ja rohkeutta. Se myös toimii, vain jos sen tekee kunnolla. Foreclosure Of A Dream sotkee musiikkiinsa niin monta eri elementtiä, että heikompaa ryhtyisi hirvittämään. Biisit poukkoilevat metalcoresta raskaamman mätön kautta teknoon. Bändin musiikki ei ole ainakaan helppoa kuunneltavaa, ja punainen lanka ehtii kadota monta kertaa.

Tuotannollisesti soundit ovat hiukan suttuiset ja niistä puuttuu särmää. Suttuisuus tulee eniten esille kohdissa, joissa on palon erilaisia soittimia ja elementtejä. Kitarat jumisevat myös varsin ponnettomasti. Soundit on todellakin kotistudiolaatua, mutta vastaan on toki tullut paljon huonompiakin. Musiikillisesti bändi on työntänyt biisit täyteen tavaraa, ja onkin kuin biisit olisi vain leikelty useamman eri bändin demoista kasaan. Biiseissä ei ole mitään tolkkua, ei järjen häivää. Parissa biisissä on hyviä kohtia, kuten ”Nuketown”-biisin alkupuolisko, joka sitten tärvellään voimattomalla breakdownilla ja täysin puskista tulevalla ”poikabändikohdalla”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Foreclosure Of A Dreamin debyyttijulkaisu on sitä harvinaista kastia, jota ei pysty kuuntelemaan yhdellä istumalla läpi. Oudosti poukkoilevat ja päämäärättömät biisit väsyttävät arvostelijan alkeelliset aivot. Biisimateriaali on kumminkin sellaista, että kipaleet on pakko kuunnella loppuun, sillä koskaan ei tiedä, onko kappaleen sisälle piilotettu jokin ”helmi”. Bändi avautuu varmasti jollekin, mutta ei minulle. Mielestäni biiseissä on reippaasti puolet turhaa.

2/10

Kappalelista:
01. Quantum & Quahogs
02. Nuketown
03. Skinless in Seattle
04. You’ve Been Living in A Dream World, Neo
05. Run, Forrest, Run
06. Boom, I Want Doom
07. Playa Hater’s Ball
08. We Gotta Ro-Sham-Bo 4 It

http://www.reverbnation.com/foreclosureofadream

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Janne Partanen

2 comments on “Foreclosure Of A Dream – Foreclosure Of A Dream”

  1. Arto Kuusiniemi

    Montakohan kertaa arvostelija on kuunnellut ep:n? mun mielest nää kaverit erottuu scenestä hyvällä tavalla, on monipuolisia ja toimii varmasti livenä. Hieno homma haukkua jätkien eka ep aivan lyttyyn.

  2. Janne Partanen

    Onnistuin kuuntelemaan kolme kertaa läpi, joskin pätkissä.
    Kyllähän nämä erottuvat scenestä, mutta toteutus on vielä hyvin rupinen. Eikä ”ensimmäisestä” julkaisusta yleensä anneta säälipisteitä. Livenä varmaan toimii, mutta sitä on aika paha arvioida heikoilla soundeilla tehdystä Ep:stä.

    http://new.kaaoszine.fi/phantom-inamorata%E2%80%8F-ghosts/
    Tuossa saman scenen bändi, joka toimii todella hyvin.

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat