Ghost Bath – Moonlover

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 15.3.2015

Haastatellessani Kiinasta kotoisin olevaa Ghost Bathia noin kuukausi sitten kertoi yhtyeen nimettömänä pysyvä jäsen vastauksissaan ”Moonlover”-albumista muun muassa sen kysyvän enemmän kysymyksiä kuin antavan vastauksia. Ja kuunnellessani tätä yhtyeen kakkosalbumia noin tuhannetta kertaa läpi (eikä tässä ole edes värikynää käytetty), yhdyn miehen mielipiteeseen siinä mielessä, että päässäni pyörii jatkuvalla syötöllä kysymys, kuinka arvostella täydellisyyttä.

Ghost Bath ei ollut itselleni uusi tuttavuus, sillä löysin yhtyeen viime vuoden puolella työstäessäni ”Globaalia Metallia” -artikkeleitani ja otin sittemmin myös yhtyeen debyyttialbumin ”Funeral” tarkempaan kuunteluun. Debyytiksi ”Funeral” oli äärimmäisen lupaava levy, mutta sen heikkous oli vielä siinä, että albumi oli liian amatöörimäinen ja tuotannoltaan raakile.

Nyt kun yhtye on saanut nauhoitettua ja tuotettua kakkosalbuminsa ”Moonlover” ammattimaisesti, erehdyinkin kuvailemaan tuntemuksiani albumista haastattelussa kertomalla sen kuulostavan mielestäni hiukan aikaisempaa kaupallisemmalta, mikä ei suurta vastakaikua yhtyeen taholta saanut. Sanojani en syö silti vieläkään, sillä tarkoitin termillä juurikin sitä, että albumi on todellakin tuotettu tällä kertaa. Eihän yhtye todellakaan mikään Music Televisionin seuraava suuri hitti ole vieläkään, mutta kuunnellessaan esimerkiksi ”The Silver Flower Pt.1” -kappaleen Katatonia-tyylisiä murskaavia kitaravalleja huomaa, että kyllä sieltä musiikillisestikin sitä pientä kaupallisuutta löytyy verrattuna demomaiseen debyyttiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuinka yhtyeen musiikkia sitten kuvailisi, kun vertailukohtia ei ole oikeastaan laisinkaan? Depressiivinen black metal kuulostaa terminä jokseenkin hölmöltä, mutta tämän levyn tunnelmasta pitävät huolen äärimmäinen depressiivisyys, melankolisuus, yksinäisyyden tunne ja totaalinen synkkyys. Black metallia levyltä toki löytyy hetkittäin aina blastbeateja myöten, mutta oikeastaan jopa yllättävän vähän. ”Moonlover” on kokonaisuutena suhteellisen rauhallinen levy. Ghost Bathin vertailu siihen tunnetuimpaan depressiivisen black metallin edustajaan, eli ruotsalaiseen Shiningiin, olisi omasta mielestäni yhtä turhaa kuin yhtyeen vertaaminen Britney Spearsiin. Edesmenneisiin ruotsalaisyhtyeisiin Lifelover sekä Silencer yhtyettä voisi toki etenkin tunnelman osalta verrata. Musiikillisesti Ghost Bath on kuitenkin näitä yhtyeitä valovuosia edellä.

Tässä piilee myös ”Moonloverin” nerokkuus, sillä se tarjoaa useampia kuunteluvaihtoehtoja. Levyn äärimmäisen masentavaan tunnelmaan voi heittäytyä antamalla musiikin soljua taustalla siihen sen kummemmin keskittymättä tai sen taiteellisista loistokkuutta voi ihailla kuuntelemalla levyä tarkemmalla korvalla. ”Moonlover” tarjoaa 42-minuuttisen kestonsa aikana niin paljon kaikkea aina tunnelmallisista akustisista osioista jo mainittuihin black metal -kohtauksiin, että levy kulkee ikään kuin lyhyinä sykäyksinä läpi sanalla sanoen täydellisesti. Tuskaisen kuuloiset black metal -tyyppiset laulannat kruunaavat kokonaisuuden mutta jäävät musiikkityylille hiukan epätyypilliseen tapaan Ghost Bathin tapauksessa toisarvoisiksi. Kun albumi päättyy kappaleessa ”Death and the Maiden” tismalleen samaan melodiaan, millä se alkaakin, voi sitä kaikessa huomaamattomuudessaan pyörittää repeatilla useita kertoja läpi. Suuria kohokohtia huipulla koko kestonsa ajan kulkevalta albumilta on vaikea hakea, mutta ei sillä notkahduksiakaan ole. Jos nyt jostain pitäisi väkisin päästä valittamaan, niin mieluusti saisin lauluista enemmän selvää, koska ei lyriikoitakaan ainakaan digitaalisessa promokappaleessani ole tarjolla. Mutta tässä tapauksessa moisesta pikkuseikasta valittaminen olisi kuin arvostelutuomarin nillittäminen pikkurillin väärästä asennosta telemark-alastulossa lentomäen monttuun. Kokonaiskuvaan se ei vaikuta.

Suoraan sanottuna ”Moonlover” on kaikessa yksinkertaisuudessaan kauneinta, mitä olen musiikin saralla kuullut sitten 90-luvun ikivihreiden, kuten Emperorin ”In the Nightside Eclipse”, Dissectionin ”Storm of the Light’s Bane” tai Immortalin ”Pure Holocaust”. Ja tämä on muuten helvetin paljon sanottu! Jos ei ”Moonlover” ole omalla ”vuoden 2015 albumit” -listallani erittäin korkealla, jotain ihmeellistä on maailmassa tapahtunut.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

10/10

Kappalelista:
1. The Sleeping Fields
2. Golden Number
3. Happyhouse
4. Beneath the Shade Tree
5. The Silver Flower pt. 1
6. The Silver Flower pt. 2
7. Death and the Maiden

Ghost Bath facebookissa

Kirjoittanut: Riku Mäkinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat