Gojira / Khroma, 24.10.2012, Nosturi @ Helsinki

Tähän sitä on tultu. Ensimmäinen Gojiran Suomen-keikka, jolla he ovat illan pääesiintyjä. Voisi sanoa tämän homman olleen muutaman vuoden myöhässä, mutta parempi nyt kuin… no vitut, heti on kaikki aina parempaa! Pari bändin Tuska-keikkaa ja loistelias ”The Flesh Aliven” takana ei voi odottaa muuta kuin kovaa kuritusta ja tiukkaa toimintaa. Délicieuses fesses! C’est choette! Tästä se lähtee!

…Vai lähteekö sittenkään. Kävellessäni töistä kohti Nosturia sain puhelun, joka ilmoitti keikan ehkä peruuntuvan. Voisi sanoa sen olevan paskin mahdollinen tilanne keikkaillan kynnyksellä. Onneksi kyse olisi vain tunnin myöhästymisestä, mutta kun kyse on ”Venäjän rajaselkkauksesta”, niin mikään ei voi olla varmaa. Jännäkakkapuntti oli taattu tässä vaiheessa.

Paikalle päästyäni sain huomatta, että järjestelyt olivat muuttuneet pakon edessä. Kulku yläkertaan aukenisi seitsemän sijaan yhdeksältä; lämmittelijäakti Khroma aloittaisi sovittuun aikaan kahdeksalta Alakerrassa ja Gojira siirtyisi klo 22:00 alkavaksi. Itse saavuin paikalle hieman seitsemän jälkeen, jolloin Gojiran bussi oli vasta ilmestynyt paikan päälle tyhjentymään Nosturiin. Samalla kun Gojira teki sound checkiä yläkerrassa, melusi Khroma alhaalla.

Tämän muutoksen pettymyksen aisti Khroman aloittaessa settiään. Yhtye oli varautunut valoshow’lla ja taustavideoillakin, jotka jäivät nyt matalan tilan kattoon ja yleisön takaraivoille. Alun kiukuttelun jälkeen saatiin kuitenkin homma vaivattomasti liikkeelle. Yhtye eroaa illan pääesiintyjästä melkoisesti veivatessaan matalalla möyryävää, tasalyöntistä nu-metalliaan pienellä sämpläyksellä ja syntetisaattorihiplauksella kuorrutettuna. Ulko-oven käydessä tiheämmin alkoi myös yleisöä valua kivasti soittoa seuraamaan, joten ei tarvinnut tyhjälle salille esiintyä, mikä on valitettavan yleistä lämppärien kohdalla Suomen keikkakulttuurissa. Yhtye oli omaan makuuni hieman liian tasatempoinen ja ilmeetön. Yhtyeen anti oli kuitenkin juuri se, mitä tilattiin: yleisön korvakäytävien lämmittäminen ja tunnelmaan virittäytyminen. Kelpo työtä, Khroman pojat.

Khroman lopettaessa settinsä 40 minuutin jälkeen aukeni käynti yläkertaan sovittuna aikana, minkä jälkeen alkoi raskas pääesiintyjän odottaminen. Siinä kerkesi hyvin nauttia virvokkeita ja ostella Gojira-krääsää. Huppari oli nätti ja haisi ihan pakokaasulle, jännää. Hiljalleen lavan edusta aina miksauskopille asti alkoi pakkautua niin täyteen, ettei meinannut enää käsiään saada nostettua ylös. Se tukaluus pyyhkäistiin pois päältä, kun Gojira iski ensimmäisen kappaleensa ”Explosian” siinä kymmenen paikkeilla eetteriin ja yleisö lyötiin liikkeelle. Saman tien oli selvää, että nyt pistetään menemään eikä vain yritetä. Yhtye oli loistovedossa, soundit olivat niin nautittavat kuin Nosturissa on totuttu yleensäkin kuulemaan ja yleisö velloi vapaana massana. Nykyään on tottunut jo siihen, että mosh pit on vain käsite ilman järjestystä. Enää eivät pittaajat pidä pittiä kasassa, vaan se homma on jätetty pitin ulkopuolelle jääville ihmisille, jotka saavat samalla ottaa pittaajien iskut ja ruhot päällensä. Eli jos tulet keikalle, olet lupautunut jäämään märkien lihasäkkien alle. Se on nykyään sääntö kaiketi.

Palataanpa takaisin itse aiheeseen. Pääpointti nyt kuitenkin on se, mitä tapahtui lavalla, ei lattian rajassa. Perseessä oli pieni pelko, että yhtyeen esiintymisestä näkyisi Venäjän sotkujen ja tuntien myöhästymisen jälkeinen väsymys, mutta hui hait ja höpön-löpön, yhtye olikin tulessa! Illan vauhdikkain ja riehakkain esiintyjä oli yhtyeen rumpali Mario Duplantier. Mies riehui rumpujensa takana tuttuun tapaan, tällä kertaa kuitenkin niin, että snare paukkui ennen rumpusoolosessiota riekaleiksi, mikä ei kuitenkaan menoa haitannut. Miestä myös meinasi nähdä enemmän daivaamassa yleisössä kuin instrumenttinsa takana. Koko yhtyeeltä kuitenkin voimakas ja energinen esitys.

Jo ”Link Alivella” esiintyi helvetin ammattitaitoinen ja isoimmille lavoille valmis orkesteri. Yhtye on iän myötä vain lisännyt kierroksia ja nyt yhtyeen live-kunto, charmi ja suuruus eivät meinaa enää mahtua Nosturin piskuiselle lavalle. Kosketus yhtyeen ja yleisön välillä ei ole ikinä niin tiukka muualla kuin klubikeikalla, mutta nyt fiilis kasvoi jopa ahdistavan läheiseksi. Ja vaikka tuossa tuli valitettua nykymetalliyleisön toiminnasta, tällä keikalla oli siltikin järki kädessä. Teki varmaan hyvää, että keikka ei osunut viikonloppuun ja känniääliöys jäi pois. Täydestä Nosturista poistuminen ei ole ikinä ollut noin mutkatonta!

Kaiken kaikkiaan ilta oli onnistunut. Takkiin jäi iloinen ja täyttynyt olo kotimatkalle lähtiessäni. Vaikka viisivarttinen tuntui kovin lyhyeltä keikalta, oli se alusta loppuun pelkkää toimintaa tiukassa paketissa. Gojiran keikan jälkeen on aina jäänyt kaipaamaan lisää, eikä tämäkään ilta ollut poikkeus, päinvastoin. Tuohon keikan pituuteen saattoivat vaikuttaa myöhästymiset sun muut, minkä takia kaikki harvinaisemmat vedot taisivat jäädä pois settilistasta. Kenties seuraavalla kerralla vielä pidempi keikka ja harvinaisempi setti kappaleita? Silloin ei tosin taideta enää Nosturia pienempään tilaan yhtyettä tunkea, vaikka se vasta olisikin jännittävää.

Settilista:

1. Explosia
2. Flying Whales
3. Backbone
4. The Heaviest Matter of the Universe
5. L’Enfant Sauvage
6. The Art of Dying
7. Toxic Garbage Island
8. Wisdom Comes
9. Oroborus
10. Drum Solo
11. Clone
12. The Axe
Encore:
13. Vacuity

http://www.gojira-music.com/

Kirjoittanut: Ville Syrjälä
Kuvat: Teemu Siikarla