Gorguts – Pleiades’ Dust
Kanadasta ja metallista puhuttaessa itselleni mieleen pongahtaa ensimmäisenä maan teknisen kuolonmetallin tarjonta. Näihin kuuluvat esimerkiksi genren klassikkotekijä Cryptopsy, Quo Vadis ja nyt käsillä oleva Gorguts. Gorguts on tästä kolmikosta tunnelmaltaan vääntäytynein ja dissonantein ja tavallaan tämän vuoksi myös tunnelmallisin. Käsillä oleva EP ”Pleiades’ Dust” vie tätä vinoutta vielä Gorgutsin aikaisempaa suuntausta pidemmälle ja tuokin ajoittain mieleen blackmetallisen veljensä Deathspell Omegan upean eripuraisen, kaoottisen ja sairaalloisen tunnelman. Gorguts ei kuitenkaan pyri tavoittelemaan yhtä suurta superteknistä äänen aaltoa kuin DsO vaan pysyy vielä musiikillisesti inhimillisissä mitoissa, vaikka hyvin kimuranttia musiikkia esittääkin.
”Pleiades’ Dust” -EP koostuu yhdestä yli puoli tuntia kestävästä kappaleesta, joka on nimetty samoin kuin EP. Biisi pyörähtää käyntiin ryömien eteenpäin kuin epäkuollut sidottu ja mätänevä ruumis. Biisi nytkähtelee epätasaisesti eteenpäin omalla sairaalla tavallaan, mutta säilyttäen kuitenkin oman kieroutuneen otteensa koko ajan johdonmukaisena. Kappale on yllättävän keskitempoinen, ja kymmenen minuutin kohdalla siinä onkin tullut vain muutama hetkellisesti nopeampi osio. Tässä kohtaa biisissä tulee tauko, joka aloittaa kappaleen seuraavan osion. Vaikka kappale onkin yksi kokonaisuus, on se silti jaettu selkeästi eri osioihin, jotka voi esittää hyvin erikseenkin.
Toinen osio on rauhallisempi ja esittelee yhtyeen tapoja yhdistellä luontevasti hitaampia osioita niistä suoraan seuraaviin blast beateihin, joissa rummut pääsevät pääosaan erilaisilla filleillään. Samoin kuin Obscura uusimmalla levyllään, tämäkin yhtye ymmärtää dynamiikan päälle. Gorguts vie silti tunnelmoinnin vielä pidemmälle kuin Obscura ja kulkee näin sludgemaisen metallin ja post-rockin sekoituksen suuntaan; väliin se pikemminkin heittää deathmetallisia höystöjä kuin toisin päin. Siinä missä esimerkiksi toinen dissonanttia death metalia vääntävä yhtye Ulcerate ei usein osaa jarrutella tarpeeksi ja antaa biisien hengittää, Gorguts tarjoaa todella verkkaisesti eteneviä äänimattoja, joiden jälkeen jokainen kontrastina vyön alle iskevä vino riffi todellakin tuntuu.
Äänimaisemaa on vaikeaa saada kuvailtua. Se ei ole äärimmäisen raskas tai luolamainen, mutta ei järin teräväkään. Se ei ole myöskään vanhan koulukunnan äänimaailmaa, vaikka rummut sopivan luolamaiset tarkoituksella ovatkin. Soundit eivät myöskään ole kovin kliiniset. Ehkäpä parasta olisi kuvata soundimaailmaa oikealla, tunnelmaan sopivalla tavalla tunkkaiseksi, mutta silti riittävän selkeäksi. Örinät taas eivät ole levyllä pääroolissa vaan pikemminkin höystäjän paikalla ja ovat perusväkeviä.
Biisiteoksesta on vaikea nostaa esiin mitään tiettyjä huippuhetkiä. Yhtye raahautuu todella yhtenäisesti osiosta toiseen. Se kokoaa myös ajoittaisia soolotteluja ja luovan vaihtelevia hetkiä yhteen tiettyjen melodioiden vainoavan toiston avulla, silti toistamatta osioita samanlaisina. Kyseessä on todella yksinkertainen, mutta äärimmäisen toimiva temppu. Melodian- ja riffinpätkät ovat hämäriä todella ainutlaatuisella ja upealla tavalla. EP:tä kuunnellessa ei ikinä tiedä, mistä biisinpätkästä yhtye seuraavaksi ottaa kiinni jatkaakseen, mutta silti jollain äärimmäisen perverssillä tavalla kaikki käy täysin järkeen. Tämä onkin levyn selkeästi suurin saavutus, sillä pakan hajoamisen riski on tämänkaltaisessa tyylilajissa erittäin suuri. Tämä pakan hajoaminen on tapahtunut esimerkiksi joillekin Cryptopsyn keskivaiheen tuotannon levyille. Tämän levyn ainoaksi ongelmaksi nostaisinkin sen, että huippukohtia ei levyllä ole: joitain mieleenpainuvia kliimakseja olisi voitu levylle yrittää rakentaa draaman kaaren huippuhetkiksi.
Mainos päättyy
Tämä vuosi tuntuu olevan hyvä vuosi tekniselle death metalille. Aluksi Obscura teki kovan lätyn modernia dödistä, ja nyt Gorguts tulee täysin erilaisesta kulmasta ja yltää vähintään yhtä kovaan suoritukseen. Gorguts on tehnyt äärimmäisen eheän, omalla rujolla tavallaan kauniin, epäsymmetrisistä paloista koostuvan palapelinsä. Palapelin, joka rakentuu seinille, lattialle ja kattoon, mutta silti tuottaa todella lumoavan, synkän ja vinon kuvansa. Pienenä kauneusvirheenä levyltä puuttuvat selkeät kliimaksit, mutta tästä huolimatta levyn kummalliseen maailmaan haluaa upota yhä uudestaan ja uudestaan. Gorgutsin sairaan maailman palapeli lieneekin yksi vuoden persoonallisimmista ja omaperäisimmistä tunnelmista raskaan metallin saralla.
8½/10
Kappalelista:
1. Pleiades’ Dust
Mainos päättyy