Hollywood Undead saapuu Tampereelle ja Helsinkiin helmikuussa

Yhdysvaltalainen rappia, metallia ja rockia yhdistelevä Hollywood Undead saapuu helmikuussa Tampereelle ja Helsinkiin. Yhtye esiintyy Tampereen Pakkahuoneella 26. helmikuuta ja seuraavana päivänä Helsingin Jäähallin Black Boxissa. Lipunmyynti alkaa tulevana perjantaina 18. elokuuta kello 9:00.

Hollywood Undead julkaisee lokakuun 27. päivä ”Five” -levynsä, joka on nimensä mukaisesti bändin viides studioalbumi. Viimeksi yhtye nähtiin Suomessa Kaisafestissä heinäkuussa, jolloin siellä esiintyi myös Red Hot Chili Peppers.

Tapahtuman järjestäjä Live Nation Finland tiedottaa:
Hollywood Undead tunnetaan piiloutumisestaan yksilöllisten maskien ja pseudonyymien taakse. Bändin historiaan mahtuu listahittejä aina ensimmäisestä ”Swan Songs” -debyytistä (2008) viimeisimpään ”Day Of The Dead” -albumiin (2015). Yhtye julkaisee lokakuun lopulla uuden albuminsa ”Five”, joka on nimensä mukaisesti bändin viides studiolevy.

Bändi piipahti Suomessa viimeksi heinäkuussa esiintymässä Kaisafestissa Red Hot Chili Peppersin kanssa. Edelliset klubikeikkansa Hollywood Undead teki keväällä 2016 loppuunmyydyille saleille Pakkahuoneella ja Helsingin The Circuksessa.

KEIKAT:
Hollywood Undead (USA)

Ma 26.2.2018 Pakkahuone, Tampere
Ovet klo 19, ikärajaton / rajattu anniskelualue K-18
Liput palvelumaksuineen alkaen 35,50 euroa Tiketistä ja 35,50 euroa Lippupisteestä

Ti 27.2.2018 Black Box, Helsingin Jäähalli
Ovet klo 19, ikärajaton / rajattu anniskelualue K-18
Liput palvelumaksuineen alkaen 44 euroa Ticketmasterista
Huom: Black Boxissa kaikki paikat ovat seisomapaikkoja!

Lue lisää aiheesta

Hollywood Undead julkaisi uuden musiikkivideon mukanaan räppäri B-Real (Cypress Hill, Prophets Of Ra... Suomeen helmikuussa saapuva raprock -yhtye Hollywood Undead julkaisi uuden musiikkivideon kappaleelleen "Black Cadillac". Kyseinen kappale löytyy ...
Stoner rockin sanansaattaja Fu Manchu Nosturiin maaliskuussa Stoner rockin tärkempiin suunnannäyttäjiin lukeutuva Fu Manchu palaa maaliskuussa Suomeen. Kalifornialaisbändi tuo "Clone of the Universe" -maailm...
Kurpitsat villitsivät yleisön Black Boxissa: tällaisen settilistan Helloween soitti Saksalainen power metallin lippulaiva Helloween sai juuri päätökseen keikkansa loppuunmyydyssä Helsingin Black Boxissa 3000 fanin edessä. Yhtye so...
Hollantilainen sinfonisen metallin suuruus Within Temptation Suomeen lokakuussa 2 Sinfonisen metallin mestari Within Temptation palaa ensi vuonna lavoille pitkän kiertuetauon jälkeen. Uutta musiikkia julkaiseva hollantilaisyhty...