Human Sculpture – Our World – Torn Down

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 28.7.2011

Vuonna 2010 perustettu Human Sculpture lähestyi Kaaoszineä debyytti demollaan ”Our World – Torn Down”. Demo on nauhoitettu Klaukkalan D-Studiossa ja tuotanto onkin rautaista, mutta entäpä musiikki?

Human Sculpture sekoittaa musiikissaan melodista death metallia ja thrash metallia. Vokaalit tulevat miehekkäästi huutamalla ja tempo on armoton. Biisit poukkoilevat raskaan paahdon ja melodisten osien välillä sujuvasti, soitosta kuuluu rentous. Bändi kulkee samoilla linjoilla Lamb Of Godin kanssa, mutta demolta kuulee selkeästi pohjoismaiset vaikutteet. Tässä on selvästi tekemisen meininki ja arvostelijan on vaikea uskoa, että kyseessä on Human Sculpturen ensimmäinen julkaisu. Palaset ovat nyt niin hyvin kohdillaan, että on ihme jos mikään levy-yhtiö ei tätä bändiä nappaa.

”Our World – Torn Down” sisältää kolme biisiä, joista parhaimpana pitäisin toisena soivaa ”The Wait” -kappaletta. Yli viisi minuuttia kestävä biisi pitää kokoajan otteessaan, eikä sorru turhaan toistamiseen. Kappaleen raskaat osuudet ovat todellakin raskaita ja melodisuus tulee kuin salakavalasti runttauksen päälle. Mahtavaa huutaa arvostelija!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

9/10

Kappalelista:
01. Deconstruction
02. The Wait
03. A Heart

http://www.myspace.com/humansculptureband

Kirjoittanut: Janne Partanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat