Ian Anderson @ Sibeliustalo, Lahti 15.9.2013

Vuonna 1972 rock-yhtye Jethro Tull julkaisi albumin nimeltään ”Thick as a Brick”, jota pidetään progressiivisen rockin klassikkona ja joka on edelleen yksi bändin tunnetuimpia levytyksiä. Levy sisältää samannimisen yli 40-minuuttisen kappaleen, joka on jaettu kahteen osaan. 40 vuotta myöhemmin vuonna 2012 Jethro Tullin keulakuva Ian Anderson teki soololevynään albumille jatko-osan ”Thick as a Brick 2”, joka toisin kuin edeltäjänsä sisältää perinteiseen tapaan monta lyhyempää kappaletta, mutta kyseessä on silti konseptialbumi. Albumien päähenkilö on ensimmäisen levyn aikana vielä nuori poika Gerald ”Little Milton” Bostock, joka diskattiin runokilpailussa, johon hän osallistui aikuistumista käsittelevällä runollaan eli ”Thick as a Brickin” lyriikoilla. Toisen levyn sanoituksissa taas mietiskellään vaihtoehtoisia kohtaloita, joita Bostock on saattanut kokea aikuisena.

Uuden albumin myötä Ian Anderson yhtyeineen lähti kiertueelle, jolla soitetaan molemmat ”Thick as a Brickit”. Tämä kiertue onkin ensimmäinen kerta sitten vuoden 1972, kun ”Thick as a Brick” on soitettu livenä kokonaisuudessaan. Suureksi yllätyksekseni kiertue ylettyi myös Lahden Sibeliustaloon. Kiertueella Anderson itse hoitaa osan laulamisesta sekä soittaa poikkihuilua ja akustista kitaraa. Yhtyeen muut jäsenet ovat basisti David Goodier, kosketinsoittaja John O’Hara, rumpali Scott Hammond sekä kitaristi Florian Opahle, jotka kaikki soittavat ”Thick as a Brick 2:lla”. Heidän lisäkseen kiertueella on mukana myös laulaja/näyttelijä Ryan O’Donnell.

Ennen varsinaista keikkaa yhtyeen jäsenet häärivät lavalla keltaisiin takkeihin ja mustiin päähineisiin sonnustautuneina pyyhkien pölyjä ja muuten siivoten esiintymislavaa mikrofoneja ja rumpusetin peltejä myöten. Hieman iltakahdeksan jälkeen soittajat menevät paikoilleen odottamaan itse maestron saapumista lavalle. Viimein odotus palkitaan, kun Anderson lausuu akustisen kitaran säestämänä taikasanat ”Really don’t mind, if you sit this one out”. Toisen laulajan palkkaaminen kiertueelle oli järkevä päätös, sillä heti alkuun käy selväksi, ettei Andersonin ääni ole enää entisensä, vaikka hän laulaakin kunnialla itselleen valitut lauluosuudet. Varsinkin korkeiden äänien kanssa tuntuu olevan ongelmia. Kappaleet haluttiin myös soittaa juuri sellaisina, kuin ne ovat levyllä. Ryan O’Donnell ei jätä laulusuorituksellaan moitteen sijaa. Laulu menee juuri nuotilleen, ja äänen puolesta lavalla olisi paikoitellen voinut luulla olevan 40 vuotta nuoremman Ian Andersonin. Anderson ei silti jouda vielä vanhainkotiin, sillä huilun ja kitaran soittaminen 66-vuotiaalta mieheltä sujuu todella komeasti; siitäkin syystä on hyvä, että hän keskittyy pääasiassa instrumentteihin. Lavaesiintymisen suhteen hän vaikuttaa myös varsin pirteältä eikä vauhti ole vuosien saatossa paljoakaan hiljentynyt.

Konsertissa oli panostettu jonkin verran teatraalisuuteen. Näyttely jäi lähinnä O’Donnellin vastuulle, mutta välillä koreografioita oli suorittamassa lähes koko yhtye. Milloin jäsenet heiluivat samaan tahtiin edestakaisin ja milloin O’Donnell ja Anderson kävelivät jättiläisen askelin pitkin lavaa. Yksi parhaiten mieleen jääneistä kohdista oli, kun O’Donnell pukeutui papiksi ja kiersi Raamatun kanssa jokaisen soittajan luona. Valoshow’kin oli kaikessa yksinkertaisuudessaan varsin hienoa katseltavaa, ja silloin tällöin valkokankaalla pyöri enemmän ja vähemmän aiheeseen liittyviä videoita.

Ensimmäisen ”Thick as a Brickin” jälkeen oli viidentoista minuutin pituinen väliaika, jonka jälkeen yhtye palasi lavalle ja vuorossa oli vielä ”Thick as a Brick 2”. Taso pysyi edelleen korkealla, enkä keksi tästäkään osiosta mitään valittamista. Vaikka kappaleet ovat lyhyitä ja niitä on monta, ei niiden välissä silti pidetty juurikaan taukoja vaan ne soitettiin pitkälti peräjälkeen. Tällä kertaa Ian Anderson lauloi hieman enemmän kuin aiemmin. Osittain varmasti siksi, että uuden levyn laulusuoritukset eivät ole hänelle ylivoimaisia. Myös soundit olivat korvia hivelevän hyvät. Kaikesta sai selvää eikä mikään instrumentti tallonut toisia jalkoihinsa. Musiikki kuulosti jopa paremmalta kuin levyllä. Varsinkin kitarat ja huilu kuulostivat lähes yliluonnollisen hyvältä.

Kun ”Thick as a Brick 2” oli saatu päätökseen, lähes täyden Sibelustalon pääsalin koko yleisö nousi taputtamaan ja osoittamaan suosiotaan seisaaltaan. Yhtyeen jäsenten esittelyn jälkeen yhtye poistui lavalta, mutta palasi aplodien missään vaiheessa loppumatta soittamaan vielä Jethro Tullin ”Aqualung”-albumilta kappaleen ”Locomotive Breath”. Itse sain tästä kylmiä väreitä pääasiassa siksi, että loistava kappale soitettiin lähes täydellisesti, mutta osittain myös siksi, että en osannut ollenkaan odottaa sitä.

Kyseessä on helposti yksi parhaista koskaan näkemistäni keikoista. Kaikki odotukseni ylittyivät heittämällä. Eläkeikäisessä Andersonissa on vielä puhtia enemmän kuin useassa nuoremmassa muusikossa, eikä muukaan bändi jättänyt kylmäksi. Jos Ian Anderson tai kenties jopa Jethro Tull saapuu vielä joskus Suomeen soittamaan, niin tulen varmasti olemaan paikalla.

Raportti: Jyri Kinnari