Inkvisitor – Sekalaista selitystä pt. IX

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.10.2015

Inkvisitor 2015 freetime
Inkvisitor on vuonna 2012 perustettu thrash metal -bändi Jyväskylästä. Yhtyeellä on takanaan yksi EP, Suomi-rundi ja debyyttialbumi ”Doctrine of Damnation, joka on nähnyt päivänvalon 17. elokuuta. Yhtye on sen kunniaksi toisella Suomen rundillaan, joka kantaa nimeä 9 Phases of Disembodiment Tour. Kaaoszine julkaisee kitaristi Jessen kirjoituksia keikoilta. Tällä kertaa karavaani löysi itsensä kotikylän levyjulkkarikeikalta.

"VERTA PAKKIIN!"

Helsingistä saatu kanuuna kerkesi hädin tuskin väistyä, kun edessä olikin jo pitkään odotetut levyjulkkarit kotikylässä. Aiemmin viikolla tykitettiin musavideo "Hellbound For Carnal Knowledgestä" purkkiin, joten hyvällä fiiliksellä Timeen. Kyseisessä mestassa on tullut monia kertoja oltua asiakkaana, mutta soittamassa ei koskaan, vaan nytpä korjataan sekin virhe. Lauteet oli lämppäämässä Lost Societyn nokkamiehestä + crew’sta ja Rebelheadistä koostuva HC/Punk/Metalli-poppoo Deadbeat ja Loosessa messissä ollut Nuclear Omnicide. Ilmassa oli suurta urheilujuhlan tuntua, sillä keikka oli Deadbeatin uran toinen ja Nuclear Omniciden ensimmäinen Jyväskylässä. Tervetuloa vaan tähänkin tilaisuuteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Nuclear Omnicide 2015 freetime
Nuclear Omnicidestä päivää.

Jostain kumman syystä meikäläisellä oli kutina, että keikasta tulisi floppi. Kun hoitelee bändin ja kaikkien tapahtumien markkinoinnin, näkee myös statistiikat ja analytiikat. Jostain syystä ne ei mun mielestä näyttäneet kovin lupaavilta. Aapo toppuutteli meikäläistä, kun ilmaisin huolenaiheeni kuvauksissa. Totesin, että toivottavasti olen väärässä asian suhteen.

Eihän siinä, tehtiin tapahtuma ja kaikki bänditkin saapu paikalle eikä mitään kommervenkkejä ilmennyt. Freetimessä oli myös erittäin asiallinen meininki: safkat oli alakerran Revolutionissa, drinkkilippujakin saatiin kelpo nivaska ja sounditkin oli sieltä paremmasta päästä. Bäkkärikin järjestyi, vaikka alunperin sitä ei pitänyt olla. Siitäpä olisi hyvä lähteä askartelemaan. Ruokapöydässä pohdittiin Helsingin jättämiä liskojen öitä. Lauri kertoi vakavalla naamalla, miten oli nähnyt karmeita painajaisia, unessa oli yritetty rahastaa kassalla omasta eväsleivästä ja palvelu oli muutenkin huonoa. Oli vituttanu vielä aamullakin töissä. Itse olin nähnyt unta sarjamurhaajan jallittamisesta, mutta jouduinkin itse lavastetuksi ja pakenemaan useiden poliisien ruumiiden läpi. Tiiä sitten, kummalla on asiat paremmin henkisesti.

Siirrytään itse musiikkiin. Deadbeat rykäisi homman käyntiin, ja kyseessä oli pumpun toinen keikka eikä ilmeisesti ihan turhan monia treenejäkään ollut vedelty ymmärrettävistä syistä. Meno oli kuitenkin paremmin pykälässä ku keskivertobändeillä yleensä. Seitsemän biisiä ja setin pituus 25 minuuttia, siinä ei kauheasti ylimääräistä ollut. Nuclear Omnicide tykitti jälleen raakaa laittoa omalta osaltaan. Harmikseni en kerennyt katsoa kuin kolme biisiä, mutta eiköhän näitä tilaisuuksia vielä tule. Muut pojat lähti takasin pääkaupunkiin, mutta onneksi ystävämme Kappe jäi nautiskelemaan virvoitusjuomia kanssamme loppuillaksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
The Return of the Disko-Aapo
Return of Disko-Aapo

Sitten koitti hetki, jota oli kovasti odotettu. Harjun iltasoitto meidän versioimana soimaan, koska kotikylä. Settilista oli sama kuin Loosessa. Kun keikan valot rävähtivät päälle, huomasin, että yleisöähän oli oikein mukavasti paikalla! Pienen kuriositeetin meininkiin toi se, että Aapo oli syystä X vetänyt kunnon diskoreleet niskaan. Oli röyhelöpaitaa, trumpettilahkeita ja glitterillä risti väärinpäin otsassa - tietysti. Tulitettiin keikka raivolla lävite, ja meininki oli kaikin puolin katossa. Jopa siinä määrin, että lavan eturiviin eksyi todella jurrissa oleva blondi mimmi. Eihän siinä mitään, mutta siinä vaiheessa, kun se alkoi välillä kaatuilemaan lavalle ja pystyssä ollessaan kourimaan meikää ja Aapoa temmistä, alko meno olemaan vähän kyseenalainen. Yritäpä siinä keskittyä rokkistarana vetämään tilua jalka monitorilla, kun pitää samaan aikaan polvella yrittää blokata mimmin kättä. Tilannetta ei tehnyt yhtään houkuttelevammaksi se, että mimmin miesseuralaisen käsi oli kyynärpäätä myöten mimmin konehuoneessa. Myöhemmin keikan jälkeen kuulin legendaa, että meno oli yltynyt kunnon sodomiaks jossain nurkassa ja molemmat oli nakattu pihalle raflasta.

Keikan jälkeen peruskuviot, eli aggressiivista kaupustelua ja alkoholituotteiden nauttimista. Molemmissa onnistuttiin jälleen erinomaisesti. Lippuluukulta sain numeroita: 289 pilettiä myyty ennen meidän keikkaa ja keikan loputtua 453 immeistä sisässä. Olipa kiva olla väärässä välillä. Tais olla isoimmat väkiluvut tähän mennessä missään Inkvisitorin keikalla. Baarikin ilmeisesti tykkäs, kun halusivat T-paidan nimmareilla seinälle ja antovat lisää juomalitteroita. Meiningin puolesta myös kepeesti paras Jyväskylän keikka koskaan ikinä milloinkaan. Elämä on ihanaa.

P.S. "Doctrine of Damnation" löytyy monesta paikasta streamina ja CD:nä, mutta kuitenkin yhden linkin takaa: http://Inkvisitor.lnk.to/stream

Smell you later, bitches.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

jesse kämäräinen allekirjoitus

 

 

Jesse Kämäräinen
Päällikkö
Inkvisitor

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

9 Phases of Disembodiment Tour
22.8 Klubi, Turku w/ Mysore, Curimus
29.8. Rummers’ Club, Oulu w/ Denominate, Home Style Surgery
2.10 Hyvinkää, Jalostamo w/ Blackment
3.10 Bar Loose, Helsinki w/ Nuclear Omnicide, Devenial Verdict
9.10 Jyväskylä, Freetime w/ Nuclear Omnicide, Deadbeat
17.10 La Barre, Joensuu w/ Ruoja, Maniac Abductor
6.11. Corona, Pieksämäki w/ Flailing
7.11 Club Cannes, Varkaus w/ Flailing, Mudfield Platypus
21.11 Seinäjoki, Bar15

Inkvisitor medioissa
www.inkvisitor.com
www.facebook.com/inkvisitorband
www.youtube.com/inkvisitorband
www.inkvisitor.bandcamp.com
www.soundcloud.com/inkvisitor
www.instagram.com/inkvisitorband
www.twitter.com/inkvisitorband

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat