Inkvisitor – Sekalaista selostusta pt. III

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.9.2015

Inkvisitor 2015 PoriInkvisitor on vuonna 2012 perustettu thrash metal -bändi Jyväskylästä. Yhtyeellä on takana yksi EP, suomirundi ja debyyttialbumi Doctrine of Damnation on nähnyt päivänvalon 17. elokuuta. Yhtye on sen kunniaksi toisella suomirundillaan, joka kantaa nimeä 9 Phases of Disembodiment Tour. Kaaoszine julkaisee kitaristi Jessen kirjoituksia keikoilta. Retroaktiivisesti tämä kertomus on 13.6. Porin keikalta.

”Mikä vittu teitä porilaisia oikein vaivaa?”. Itseasiassa ei mikään, vastoin ennakko-odotuksia:

Ekaa kertaa Poriin tykittelemään, eihän siinä. Messissä paikalliset pumput Aratic ja Cross to Bear. Araticin poikiin on yhteys Unhopedin kautta, olivat pojat käyneet Varkaudessa tykittelemässä kiekon narulle. Itse samalta kylältä kotoisin, maailma on pieni.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Perjantaina soitettiin treenit, mitkä meni ihan passelisti. Harmikseni uusi kitara ei kerennyt vielä messiin, yhdestä päivästä jäi Iteljoonilla kiinni. Muut kamarunkkarit varmaan voivat samaistua poltteeseen joka korventaa sielua kun odottaa uutta kampetta saapuvaksi kuin kuuta nousevaa. Lauantaina mentiin roudaamaan kamoja Lutakkoon, Tampereelta tuuraava basisti Ville kyytiin (vakituinen basisti puuttuu vieläkin) ja perille poriin.

Kamat lavalle as usual ja chekit. Omilla kamppeilla ei kauaa hommassa nokka tuhise ja lavakin oli positiivinen ylläri. Seuraavaksi kamat hotellille ja jotain syötävää. Otettiin kepattia torin kulmalta ja iloksemme huomasimme ainakin tämän Porilaisen kepattilan olevan mitä mainioin. Mahat täynnä sitten bäkkärille jumittamaan. Paikallisten orkesterien edustajia oli myös jo läsnä ja turinoitiin mm. digitaalisesta distribuutiosta ja muusta mielenkiintoisesta. Onneksi henkilökunta toi pikapuolin bäkkäritarjoilut ja päästiin kaljan makuun. Araticin ukoilla oli kulma kohtuullisen murakka kanjoni päällä, tasurit taisivat tulla tarpeeseen. Laurilla meinasi vähän olla samaa vikaa, oli kesäloman alkamisen kunniaksi mennyt tuote jos toinenkin edeltävänä iltana ja unet jääneet syystä X vähäisiksi.

Itse tyydyin törpöttelemään vain muutaman, yli kaksi keittoa ennen keikkaa menee harmillisesti näppeihin ja vaikeuttaa soittoa. Onneksi kello oli jo sen verta ettei tarvinnut pitkään kärvistellä. Ensimmäinen bändi hyppäsi jo lauteille ja kävin pari biisiä väijymässä meininkejä. Nyökkäsin hyväksyvästi ja siirryin takaisin takahuonetiloihin ottamaan lämpöjä. Käsille ja sormille venyttelyt ja päälle vähän jalkojen, niskan ja selän aukomista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kappas, eka bändi jo lopettikin. Vein miksaajalle alkunauhan ja sen soidessa sitten porukka lavalle. Mylly käyntiin heti alkuun ja saatiimpa jopa wall of death aikaiseksi. Pariin biisiin oltiin tehty uusia livesovituksia + viilauksia ja tuntuivat uppoavan yleisöön mallikkaasti. Lavan edustalla näkyi jopa ennenkuulumattomasti naisia! Koska ei olla jumalia, kuuluu keikkaan aina jotain röytöä ja sekoilua (ainakin allekirjoittaneella). Näitä mm. Aapon tukan tarttuminen meikäläisen lapaan useampaan otteeseen ja biisien aloittaminen volat nollissa. Sattuuhan näitä paremmissakin piireissä ja ei ainakaan pääse ylpistymään liikoja. Kuitenkin passeli keikka kaiken kaikkiaan.

Keikan jälkeen omat kamat pois lavalta, helvetin kyytiä lonkero auki ja merch-tiski haltuun ennen Araticin aloitusta. Röyhkeästi ovelta-ovelle taktiikalla t-paitojen ja levyjen kaupittelua jokaiselle baarissa olevalle. Toinen lonkero tulille. Kauppa kävi tavallista paremmin, mikä aina lämmittää sydäntä. Merch-tiskin vahtimista hetki ja nakki Petelle. Takahuoneeseen ja kolmatta lonkeroa tulille. Nyt kun velvollisuudet on hoidettu, voikin keskittyä sitten heittämään jerryä ja nautiskelemaan tärpättiä. Juttujen taso on korkealentoista, mutta hiljaisuus laskeutuu kun bäkkärille ilmestyy NAINEN! Jumalauta, nyt on onni myötä. Kuitenkin hilpeys laantuu kun mimmi paljastuu Araticin kitaristin omaksi. Pannahinen. Oma osuus tarjoilusta meni ikeniin aika nopeasti, mutta onneksi repusta löytyi taskumatillinen viskiä jonka voimalla puserrettiin loppuilta. Pilkun aikaan tarjoiluun kuuluvat paninit tulille ja hotelliin.

Aamulla iloisesti herätys omppuhotellista ja vesisateessa roudaamaan. Kohmelo oli kun kuukauteen ei tullut törpöteltyä, mutta minkäs teet. Montussa tiskiltä tuoppi vissyä ja kamat kantoon. Lava tyhjäksi ja viime hetken tsekkaus onko kaikki matkassa? No eihän se ollut, meinasi unohtua backdrop, aapon langaton mikki ja omat plekupidikkeet. Muistakaa lapset katsoa kolmeen kertaan, ikävä on joka keikalle uus backdrop ostaa.

Pihalla nortit huuleen ja Lauri pohtii jokohan olisi promillet tasaantuneet. Toinen körssi huulille, josko sitten? Hyvin epävarmalla ololla kohti Tamperetta siis. Puolen tunnin ajelun jälkeen tultiin pitkälle tieosuudelle jota käytetään hätälaskupaikkana. Hetkinen, eihän me tästä menty tullessa? Navigoinnin tarkastus ja todetaan että ei olla ajettu kuin 20km vikaan. Korjausliike ja kohti Tamperetta. Vieläkin sataa ja on kylmä. Pudotettiin Ville Tampereelle ja jatkettiin tykittelyä J-towniin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

P.S. Doctrine of Damnation löytyy monesta paikasta streamina ja CD:nä, mutta kuitenkin yhden linkin takaa: http://Inkvisitor.lnk.to/stream

Porista rakkaudella,

jesse kämäräinen allekirjoitus

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

 

 

Jesse "Entropia" Kämäräinen
Kitaristi
Inkvisitor

9 Phases of Disembodiment Tour
22.8 Klubi, Turku w/ Mysore, Curimus
29.8. Rummers’ Club, Oulu w/ Denominate, Home Style Surgery
2.10 Hyvinkää, Jalostamo w/ Blackment
3.10 Bar Loose, Helsinki w/ Nuclear Omnicide, Devenial Verdict
9.10 Jyväskylä, Freetime w/ Nuclear Omnicide, Deadbeat
17.10 La Barre, Joensuu w/ Ruoja, Maniac Abductor
6.11. Corona, Pieksämäki w/ Flailing
7.11 Zone, Varkaus w/ Flailing, Unhoped
21.11 Seinäjoki, Bar15

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Inkvisitor medioissa
www.inkvisitor.com
www.facebook.com/inkvisitorband
www.youtube.com/inkvisitorband
www.inkvisitor.bandcamp.com
www.soundcloud.com/inkvisitor
www.instagram.com/inkvisitorband
www.twitter.com/inkvisitorband