Iron Maidenin oikeuskiista ”Hallowed Be Thy Name” -kappaleesta päätökseen – yhtye maksaa yli miljoonan euron vahingonkorvaukset ja oikeuskulut

Iron Maiden

Heavy metal -legenda Iron Maiden jätti viime vuonna, faniensa harmiksi, ”Hallowed Be Thy Name” -klassikon pois settilistastastaan oikeuskiistan vuoksi. Kappaleen, kuten myös vuonna 2000 ilmestyneen ”The Nomadin” väitettiin kopioivan ”Life’s Shadow” -kappaletta sekä musiikin että lyriikoiden osalta.

Kappaleen kirjoittivat Brian Quinn ja Robert Barton ja sen julkaisi Beckett-yhtye vuonna 1974.  Manageri Barry McKay nosti kanteen Iron Maidenin Steve Harrisia ja Dave Murrayta vastaan, joiden mukaan he olivat jo sopineet asian Bartonin kanssa. Jos osapuolet todella pääsivät yhteisymmärrykseen, sopimusta ei ilmeisesti ikinä virallistettu.

McKayn julkaiseman lausunnon mukaan kiista on saatu päätökseen ja Harris ja Murray joutuvat maksamaan 900 000 punnan, eli reilun miljoonan euron vahingonkorvaukset. Tämä saattaa sisältää myös oikeuskulut, sillä Ham & High -sivun mukaan summa on 550 000£ (n. 620 000€).

“Brian Quinn did not settle for “a fraction” of his claim. The claim form lodged with the High Court (sent to you yesterday), stated that we were claiming a minimum figure of £200,000. Instead Harris/Murray instructed expensive lawyers who went on to cost them £300,000, as well as having to pay for every penny of my legal costs which were £285,000, on top of which they had already previously paid out £220,000 in damages and costs when they secretly settled with the other co-writer of “Life’s Shadow” Bob Barton.

If Andy Taylor and Rod Smallwood (managers of Harris/Murray/Iron Maiden) had provided accurate earnings figures for the two Maiden songs that infringed the “Life’s Shadow” copyright at the start of the claim (which they did not) and then offered Brian Quinn a fair settlement of around £250,000, Steve Harris and Dave Murray could have saved themselves around £600,000 in legal costs. Instead they wanted a fight and so they got one.

To call me a “serial litigant” is sour grapes. Harris and Murray and their managers appear to me to be bad losers. However, I am now also representing three other songwriters who also allege that Steve Harris and Dave Murray have profiteered from lyrics that they wrote. If that makes me a “serial litigant” so be it. Musicians who have their intellectual property exploited by others who did not write or compose it are entitled to professional assistance.”

Molemmat kappaleet ovat kuunneltavissa alla. Iron Maiden saapuu toukokuussa Suomeen ja esiintyy kahtena peräkkäisenä päivänä Helsingin Hartwall Areenalla 28.-29.5.

Kommentit