Japanin-reissailua: beauty;tricker pt. 2
Jatketaan siitä, mihin ensimmäisessä osassa jäätiin. Paikkana siis edelleen Tokio, Shibuya ja Tsutaya O-East. Edellisessä raportissani kertoilinkin jo jonkun verran eroavaisuuksista Suomen ja Japanin keikkakulttuurien välillä, ja keikan toinen puolisko oli vähintäänkin yhtä hämmentävä. Lukaisepas siis alta, millainen meininki reissun loppupuolella oli!
Matenrou Operan jälkeen lavalle astui Dog In The PWO, kuten se länsimaalaisittain yleensä kirjoitetaan. Kyseisen yhtyeen muistin ennestään lähinnä oudoista asuista, ja eivätpä ne tälläkään kertaa pettäneet. 
Tai ainakaan laulajan puku; kummallinen korvasilinteri ja muutenkin räväkkä asu herätti hieman kiusaantuneita fiiliksiä itsessäni. No, sopii sinänsä ihan hyvin bändin harjoittamaan kummalliseen ylipirteysmetalliin. Muutenkin alkuun tuntui siltä, että tämä ei edelleenkään ole musiikillisesti omaan makuuni. Yleisö taas oli ihan pärinöissään, ja kyllähän se fiilis itseenikin tarttui. Ehdottomasti yksi koko keikan energisimmistä esiintymisistä. Loppuajasta piti käydä taas portailla istuskelemassa, ja säästellä samalla voimia seuraavalle keikalle, joka oli minulle koko illan odotetuin kohokohta; Nocturnal Bloodlust.
Aivan käsittämätöntä millä voimalla show lähti käyntiin, ja yleisökin kiihtyi sataseen kahdessa sekunnissa. Pittejä pyöri siellä täällä, kaikki moshasivat ja yleinen sekoilu räjähti pilviin. Muilla bändeillä oli aina vähintään yksi jäsen joka ei paljoa lavalla liikkunut, mutta Nocturnal Bloodlustin kaikki jäsenet vetivät hullulla energialla ympäri lavaa koko ajan, yleisön seuratessa yhtä jäätävällä energialla perässä. Ei pysynyt vanha enää teinityttöjen perässä (ei pervolla tavalla) ja pakko oli jo muutaman biisin jälkeen alkaa himmailemaan ja fiilistellä mukana vähän rauhallisemmin.
Mainos päättyy
Varsinkin Nocturnal Bloodlustin aikana vahvistui se mielikuva, että noille nuorille japsitytöille tuntuivat juurikin kaikkein raskaimmat esiintyjät ja biisit olevan eniten mieleen. Alkuvaiheessa vähän mietin, että ovatkohan he täällä tosiaan pelkästään asujen takia, mutta kyllä se musiikki näytti lopulta pääasia olevan. Samoin se kummallinen, sanaton yhteys joka näillä kaikilla oli: yhden biisin jälkeen kaikki kiljuvat, toisen jälkeen ollaan hiljaa ja taputetaan ilman mitään kommunikointia. Hämmentävin kohta tuli muistaakseni Dog In The PWO:n esiintyessä, kun kaikki olivat hiljaa biisin loputtua, artisti katsoi yleisön ”läpi” ja bändi aloitti uuden biisin. Vähän tuli semmoinen fiilis, että mitähän täällä nyt taas tapahtuu. Mistä he kaikki tiesivät olla yhtä aikaa hiljaa?
Tässä vaiheessa tosiaan aloin vähitellen suunnittelemaan hotellille lähtöä, koska väsymyskuolema oli lähellä, enkä halunnut riskeerata joutuvani nukkumaan yön ulkona hotellin check-inistä myöhästymisen takia. BugLug, Arlequin ja Diaura siis menivät ohi, veikkaan joka tapauksessa meiningin olleen helvetinmoinen noidenkin artistien aikana. Jälkifiilikset olivat tosiaan edelleen hämmentyneet, mutta tapahtuma oli silti ehdottomasti yksi kovimmista ikinä todistamistani. Kaikki bändit olivat teknisesti taitavia, energiaa riitti ja yleisö eli musiikin mukana täysillä. Harmittaa, kun Suomessa keikalle lähtö meinaa yleensä hirveiden perseiden vetämistä, turpaansaannin välttelyä ja muutnkin nihkeää meininkiä. Tietysti melko kärjistetysti sanottu, mutta jos joskus tulee Japanissa käytyä, niin ehdottomasti kannattaa joku musiikkitapahtuma käydä tsekkaamassa. Loppuun vielä yksi musiikkiin liittymätön kuva, seuraavana luvassa raporttia Taiwanderful-festivaalista Liquid Roomissa, Ebisussa.
Mainos päättyy