Joint Depression – Sisamassam

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 15.8.2012

Eipä tule mieleen kovin montaa kaksikymmentävuotiasta yhtyettä, joka yhä jaksaa sinnikkäästi puskea demoja ulos parin täyspitkän julkaisun ohella. Oululainen Joint Depression on siinäkin mielessä varsin erikoinen tuttavuus. Samaa voitaneen sanoa myös itse musiikillisesta tarjoomasta, joka tasapainoilee vaihtoehtometallin, progen, grungen ja jopa doomin aaltopituuksilla kallistumatta selkeästi yhteenkään genreen.

Huurupäisesti nimetty ”Sisamassam” on monipuolinen ja rauhallisuudestaan huolimatta jopa sekava kattaus mielentilamusiikkia. Siinä missä avausraita ”Happening” progeilee tehokkaan melankolisesti, upottaa ”Letting To Another” tunnelmaa vielä pari porrasta alemmas, antaen aihetta ymmärtää orkesterin nimen seikkaperäisyyttä. ”Red Part On” ja ”Hey, Hey” ovat avauskaksikkoa huomattavasti kevyempiä raitoja ja valitettavasti myös juuri sitä osastoa, joka ei vielä muutamankaan kuuntelun jälkeen jätä selkeää muistijälkeä. ”Something & Everything” painelee loppua kohti, ollen kuin introna päätöskappale ”Narcissistic Prostitutelle”, joka on demon ehdoton helmi puhelauluineen ja jopa Gojirasta muistuttavan rakenteensa ansiosta. Tämänkaltaista suorittamista olisikin mieluusti kuullut viisikon toimesta enemmän.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Muutaman kuuntelukerran jälkeen ei voi olla pähkäilemättä ulosannin toimivuutta erilaisella vokalisoinnilla. Paikoitellen Mari Redkinin ääni toimii saumattomasti antaen Joint Depressionille sen omimman leimansa, mutta esimerkiksi ”Happening” toisi edes paikoittaisilla huuto- tai örinälauluilla kaivattua iskevyyttä. Kokonaisuus on musiikillisesti varsin laveaa ja tarkasti harkittua suorittamista, mutta Lacuna Coilinkin mieleen tuovan laulun ollessa, viimeistä viittä minuuttia lukuun ottamatta, melkoisen tasapaksua, menettää ”Sisamassam” ratkaisevasti kiinnostavuuttaan. Soundipuoli on tyydyttävää, joskin kitarapuolta saisi terästää erityisesti metallisemmissa osioissa.

Tällaisenaan Joint Depression on – fiiliksestä ja olotilasta riippuen – joko ”ihan kivaa” taustamusiikkia tai parin kappaleen verran toistoakin kestävää tunnelmointia. Plussapisteitä persoonallisuudesta, sovitusratkaisuista ja yhtyeen hykerryttävästä nimivalinnasta; viimeisintä olisi mielenkiintoista kuulla intensiivisemmin sisältönsäkin puolesta.

7/10

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista:
01. Happening
02. Letting To Another
03. Red Part On
04. Hey, Hey
05. Something & Everything
06. Narcissistic Prostitute

https://www.facebook.com/jointdepression

Kirjoittanut: Tomi Salmi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat