Judas Priestin Ian Hill – syitä sille, miksei K. K. Downingia pyydetty takaisin yhtyeeseen

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 27.6.2018

Legendaarisen heavy metal -yhtye Judas Priestin basistina tunnettu Ian Hill osallistui tämän vuoden Ranskan Hellfest-tapahtuman pressikonferenssiin, jossa häneltä kysyttiin ajatuksia bändin entisen kitaristin K.K. Downingin pyytämisestä takaisin yhtyeeseen. Downing kertoi olleensa järkyttynyt siitä, ettei häntä pyydetty tuuraamaan bändin kiertueelta jättäytyvää Glenn Tiptonia. Tipton joutui jättäytymään hiljattain kiertueelta hänellä diagnosoidun Parkinsonin taudin vuoksi. Kiertueella Tiptonin korvaa HELL- ja ex-Sabbat -kitaristi Andy Sneap. Hill kommentoi asiaa seuraavasti:

”En oikein tiedä, mistä tuo kommentti kumpusi. Luulen, että Downing rehellisesti sanottuna harjoitti ilkivaltaa. Tarkoitan, että hänen paikkansa bändissä oli jo otettu. Ja meiltä on ilmestynyt jo kaksi albumia sitten ’Nostradamuksen’, jolla Downing soitti viimeisen kerran. En usko, että hän olisi valmis soittamaan uusien albumien materiaalia. Sen lisäksi hänen olisi pitänyt opetella myös Glennin osuudet. Nämä ovat kaikki syitä sille, miksi me emme pyytäneet Downingiä mukaan. Sen lisäksi hän on ollut eläkkeellä jo kahdeksan vuotta. Hän ei ole eläköitymisensä jälkeen astunut tietääkseni kertaakaan lavalle, joten hän ei ole todellakaan taitojensa huipulla tällä hetkellä. En ole täysin varma, mitä hän kiertuetta koskevilla kommenteillaan haki takaa. Luulen, että hän vain harjoitti ilkivaltaa.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

K.K. Downing eläköityi yhtyeestä vuonna 2011. Hänen paikkansa yhtyeessä otti myöhemmin Richie Faulkner.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat