Kiss räjäytti lähes loppuunmyydyn Hartwall Areenan rokkaamaan

KISS – Hartwall Areena, Helsinki 4.5.2017

Yksi maailman suurimmista rock-yhtyeistä, Kiss, aloitti Kissworld 2017 -kiertueensa Moskovasta pari päivää ennen Helsinkiin saapumista. Helsinki oli saanut huomiota maailmalla jo ennen konserttia muun muassa VR:n tempauksesta, jossa neljä fania pääsi laittamaan Helsingin Rautatieaseman kuuluisille kivimiehille (Lyhdynkantajat) Kiss-maskit. Bändin jakoi Facebook-sivuillaan lähes 13 miljoonalle seuraajalleen videon tästä ”heavy metalin pääkaupungin” kunnianosoituksesta, ja yhtyeen saavuttua Suomeen keulakuva Paul Stanley oli käynyt heti lisäämässä Twitter-tililleen kuvan itsestään poseeraamassa aseman edustalla. Konserttipäivänä Helsingin rautatieasemalla oli tarjolla kaikkea mahdollista aina tribuuttibändistä ilmakitarakilpailuun, ja paikalle saapui piipahtamaan myös itse Kiss. Ei ole tainnut yhtyeen ympärillä esiintyä samanlaista hurmiota sitten vuoden 1996, jolloin yhtye palasi legendaarisiin maskeihin. Toisaalta jokainen tietää, että Kiss ei ole pelkästään bändi. Kiss on elämäntapa ja amerikkalaisen unelman suurimpia voimannäyttöjä. Itse asiassa viidettä vuosikymmentä käyvä Kiss on elämää suurempi asia, ja sen varmasti tiesivät sekä aistivat lähes 10 000 Hartwallille saapunutta diggaria.

Ennen pääaktia lämppärinä oli RavenEye. Muutaman vuoden ikäinen ryhmä on ehtinyt julkaista debyyttialbuminsa ”Nova” ja tehdä maailmalla keikkoja muun muassa syksyllä Suomeen saapuvan Deep Purplen kanssa. Itselleni bändi on jäänyt tuntemattomien joukkoon, ja vähän olin ennakkoon pettynyt siitä, että Suomessa ei nähty Heavy Tigeria tai Pretty Maidsia kuten Ruotsissa ja Tanskassa. Sain kuitenkin pettymykseni nieltyä, sillä RavenEye ei kliseisestä nimestä huolimatta ollut katastrofi.

Trio edusti modernia retrorokkia ja veivasi ihan hyvällä sykkeellä. Aluksi tuntui, että bändissä ei ole mitään perustavanlaatuista vikaa mutta ei mitään erityisen sytyttävääkään. Jännitystä ja jähmeyttä ei ollut millään tavalla havaittavissa vaan bändi otti koko lavan haltuunsa. Hieman olin yllättynyt, että he saivat käyttää lavaa niinkin laajasti. Ehkä Kissin ei enää tarvitse pelätä kilpailua. Bändin soundi oli täyteläinen jopa silloin, kun laulaja-kitaristi Oli Brown hylkäsi instrumenttinsa ja musiikki oli pelkän rytmiryhmän varassa. Oli muuten kaiken kaikkiaan aika pätevä rytmiryhmä. Lavalla akrobaattisiin liikkeisiin venynyt ryhmä saattaa olla pitkäikäinen työjuhta, ja heistä paistoi vilpittömän aito soittamisen ilo. Bändi oli oivaltanut, että lavalla ollaan soittamisen lisäksi esiintymässä. Konsertin jälkeen bändi oli vielä areenan aulassa tapaamassa ihmisiä. Loppujen lopuksi bändi oli ihan mielenkiintoinen tuttavuus.

Väliajalla oli hyvä tarkkailla yleisöä ja havainnoida, että Kiss on ylittänyt jo aikoja sitten sukupolvien väliset rajat. Erilaisissa Kiss-maskeissa oli nähtävissä niin pieniä lapsia kuin rehellisesti keski-iän ylittäneitä hahmoja. Eikä se tietysti ihme olekaan, sillä omakin diggailuni täyttää näillä näppäimillä 33 vuotta. Onhan basisti Gene Simmonsin puheissa esiintynyt myös, että Kiss on jäseniään suurempi yhtye, ja tulevaisuudessa uudet voimat voivat jatkaa bändin olemassaoloa.

Shown alku hieman viivästyi Kiss-lakanan tiputtua nostovaiheessa. Valitettavasti tämä ilmeisesti sekoitti minun pasmani, sillä legendaarinen ”you wanted the best, you got the best. The hottest band in the world!” -alkuhuuto meni minulta ihan ohi. Ei verhohommakaan tainnut mennä loppujen lopuksi ihan nappiin, sillä tarkoitus ei varmaankaan ollut näyttää yleisölle bändin nousua korokkeille.

Led Zeppelinin ”Rock ’n’ Roll” -biisin jälkeen valot sammuivat, ja pian Kiss laskeutuikin korokkeilta avausbiisi ”Deucen” tahdissa. Valoa oli riittävästi vaikka koko kaupungin valaisemiseen, ja bändin logot pyörivät niin takaseinällä kuin katossa. Simmons lipoi kielellään ilmaa laulun ohessa, ja Stanley vikitteli polvillaan eturiviä hienon Suomen väreihin maalatun kitaransa kanssa. Bändi latasi heti perään ”Shout It Out Loudin” liekkien tuodessa lämpöä muutenkin kiihkeään tunnelmaan. Pommit paukkuivat sellaisella voimalla, että jossain vaiheessa aloin pelätä jo sydämeni puolesta. Melkein hävetti ottaa kuvia, koska ei tiennyt, milloin pamahduksesta aiheutunut säikähdys tiputtaa kameran kädestä.

Stanleyn tapa puhua välispiikit on aina ollut aika omalaatuinen. Nyt herran ääni oli niin rapautunut, että hän kuulosti lähinnä itsensä irvikuvalta, eikä puheesta meinannut aina saada selvää. Kävi mielessä, miten mahtaa ääni kestää koko kiertueen. Oli hänellä silti hyvätkin hetkensä, ja keulamiehenä hän on edelleen omaa luokkaansa. Ikä ja aika eivät ole aina armollisia korkealta laulamiseen tottuneille. Simmonsin äänellä tuntui olevan huomattavasti helpompi olo. Suomen kieltä Stanley oli kuitenkin ottanut haltuun, ja rakkauden tunnustukset sujuivat mainiosti härmäksi.

KISS – Hartwall Areena, Helsinki 4.5.2017

Seuraavana seurasi yllättävän raskaasti soitettu ”Lick It Up”. Ennen biisiä Stanley sai kaikki nuolemisesta tykkäävät kajauttamaan äänensä ilmoille. Äänimäärästä hän teki johtopäätöksen, että Suomen kansa on luonteeltaan ”naughty”. Valitettavasti herran oma ääni ei kajahtanut enää laulaessakaan kovin maireasti. Joko miksaaja laski Stanleyn volyymitasoa tai sitten ääni alkoi kadota kokonaan, sillä välillä laulusta ei kuulunut juuri mitään. Biisin aikana Stanley ja kitaristi Tommy Thayer nostettiin jalustalla ylös sooloilemaan lasereiden valaistessa hallia. Saman tempun teki rumpali Eric Singer omalla raiserillaan.

Seuraavaksi palattiin ”Creatures Of The Night” -levyn tunnelmiin, ja bändin kostyymitkin kuulemma edustivat samaa aikakautta. ”I Love It Loud” on varsinainen sing along -hoilotus, ja Stanley halusikin kuulla suomalaisen yleisön olevan kovempi kuin seuraavan keikkakaupungin, Oslon. Kiertueohjelmassa seuraavana keikkakaupunkina on kylläkin Tukholma, mutta ei kai se niin tarkkaa ole. ”Love Gun” kuulemma edustaa klassista old school -osastoa, vaikka Kissin tuotannossa sellainen ei ole mitenkään harvinaisuus.

”Firehousen” aikana liekit toivat jälleen lämpöä taloon. Itse biisiä en ole koskaan pitänyt kovinkaan kummoisena, mutta hyvin se keikalla sopi muiden ikivihreiden joukkoon. Stanleyn vaihdettua kitaraa Simmons nappasi tulimiekan käteen ja puhalsi hälytysvalojen pyöriessä omat liekit ilmoille.

”Shock Me” -laulun aikana pohdin Tommy Thayerin olemusta ihmisenä ja Kissin kitaristina. Bändin kiertuemanagerista soittajaksi edennyt herra on ärsyttänyt minua jostain syystä koko ajan. Keikan aikana tajusin, että syy siihen lienee bändin entisen kitaristi Ace Frehleyn kirjan, jossa Frehley kuvaa Thayeria kylmäksi pyrkyriksi. Mene ja tiedä, voihan hän olla ihan mukavakin henkilö, ja ainahan työpaikoissa henkilöt vaihtuu. Thayerin rooli on hieman kaksijakoinen; hän ei ole varsinainen persoonallisuus, mutta ei myöskään varjoissa soittava hahmo. Soolossaan hän ei esitellyt ihmeitä, mutta ei kai se erityisen huonokaan ollut. Tietysti on helppo syyttää Thayeria kopioksi tämän pidellessä Acen asua ja ampuessa samalla tavalla raketteja kitarastaan (joita tuli ”Shock Men” aikana kolme). Teoria ei tosin päde siinä suhteessa, että minusta rumpali Eric Singerissä ei ole mitään vikaa, vaikka hän esiintyy entisen rumpalin Peter Crissin naamiossa ja laulaa hänen laulujaan. Minusta hän on pelkästään rakastettava hahmo ilmeilyineen ja soittoineen. Hänen soittonsa on muuten uskomattoman vaivattoman näköistä, ja oiva laulajakin hän on.

”Destroyer”-levyltä esitetty ”Flaming Youth” oli jälleen yksi klassinen old school -numero. Upean kirvesbasson kanssa heilunut Simmons intoutui vihreän valon loisteessa purskauttelemaan verta. Iän myötä hänestä on tullut verellä lotratessaan aina vain pelottavamman näköinen. Purskauttelun jälkeen hän sinkoutui vaijereiden varassa yläilmoihin laulamaan ”God Of Thunderin” korvanneen ja vähemmän tunnetun ”War Machinen”. Bassosoundi oli lyhyen soolon aikana sellainen, että Lemmy varmasti hymyili jossain. Onneksi ylösnousu onnistui tällä kertaa vaivatta. Kauhulla muistan ”Psycho Circus” -kiertuetta, jolloin toinen vaijereista irtosi juuri ennen ilmaan nousua. Aikamoisen pikalähdön sai roudari ottaa kipaistessaan pelastamaan tilannetta.

Kehittynyt tekniikka led-tauluineen on helpottanut bändien visuaalista puolta, ja Kiss osaa ottaa siitä kaiken irti. Välillä taustalla pyöri kuvia bändin uran ajalta ja ”War Machinen” aikana Kiss-legoarmeijan sotaa tulta syöksevine kotkineen. Enää ei tarvitse lampuista rakentaa logoja kuten muinoin.

Ennen ”Crazy Crazy Nightsia” Stanley kehotti kaikkia nousemaan ylös, sillä istuminen on kuulemma kivaa tv:n ääressä mutta rock ’n’ rolliin uskoessa on parempi seistä. Hyvin kansa noudatti käskyä, mutta valitettavasti vastapainoksi biisin laiska esittäminen ei tällä kertaa henkinyt lainkaan estotonta hauskanpitoa ja juhlatunnelmaa. Muuten yleisö oli yllättävän hiljainen biisien välissä ottaen huomioon, että kyseessä oli bändi, jonka filosofia perustuu hauskanpitoon. Vuoden 2009 ”Sonic Boom” -levyltä soitettu ”Say Yeah” oli yllättävän piristävä veto, vaikka ei klassista old schoolia edustakaan tai sitten juuri siksi. Valitettavan harvalle taisi kyseinen biisi olla tuttu. Vielä yllättävämpi itselleni oli Simmonsin laulama ”Let Me Go, Rock ’n’ Roll” vuoden 1974 ”Hotter Than Hell” -levyltä. Bändi sai biisin kulkemaan mainiosti, ja kone kulki yskähtelemättä, vaikka kyseessä onkin mielestäni hieman mitäänsanomaton rokkiralli.

Stanley huudatti nimeään ja kehui vuolaasti Suomea saamistaan lahjoista. ”Psycho Circus” -biisin aikana Stanley lensi vaijerin varassa yleisön keskelle pystytetylle lavalle esittämään yhden parhaista biiseistä. Vähän vaihtelua toimintaan, sillä muistaakseni tämä on aikaisemmin tapahtunut ”Love Gunin” aikana. Samaiselta lavalta hän hoiti myös ”Black Diamondin” alkusoinnut. Laulun alussa hänen äänensä kuulosti hyvältä, kun hän ei yrittänyt liian korkealle. Lennettyään takaisin lavalle Singer hoiti laulamisen, ja hyvin hän lauloikin. Pommit poksuivat kuin sodassa konsanaan, ja paperisilppua ammuttiin messevät määrät. Bändi vähän sotki encorekuvioita poikkeamalla yleisestä kaavastaan ja paiskasi ilman välipuheita perään vielä humaanin ”Rock ’n’ Roll All Niten”. Keikan lopetus oli melkoinen mylläkkä, sillä Simmonsin ja Thayerin noustua leijailemaan yleisön päälle pommit paukkuivat, silppua lensi, tulta syöstiin ja muutenkin oli oikea maailmanlopun meininki.

Encoret alkoivat valokuvauksella ja kysymyksellä, että vieläkö yksi biisi maistuisi. Yksi tuli kahtena, sillä putkeen tulivat Helsingille omistettu ”Detroit Rock City” ja ”I Was Made For Loving You”. Historiallista sikäli, että jälkimmäiseen kappaleeseen ei ole kuulemma koskaan lopetettu Kiss-show’ta. Stanleyn laulaessa huomattavasti levyversiota matalammalta biisikin kuulosti oikein hyvältä. Loppuun vielä ”God Gave Rock ’n’ Roll To You” nauhalta, ja se oli siinä.

Oli Kissistä mitä mieltä tahansa, show’n näyttävyyttä ei voi millään tavoin kieltää. Lisäksi bändillä on takataskussa sellainen nippu hittejä, että moni voi sellaisesta vain haaveilla. Jos toiminta onkin rahastusmielessä pyörivä bisnes, niin mitä sitten. Mitä väliä, vaikka jäähyväiset ovat jatkuneet loputtomiin? Jatkukoon minun puolesta, jos kansalle tarjotaan näin mahtavia sirkushuveja. Eiväthän jäsenet enää ole mitään ulkoavaruuden olioita, mutta mitä sitten. Ikä paistaa läpi, mutta mitä sitten. Niin kauan kuin joku jaksaa tuoda valoa, huvia ja iloa ihmisille, hänen annettakoon niin tehdä. Pian nämäkin dinosaurukset kuolevat valitettavasti sukupuuttoon. Onneksi yleisön ikäjakauman perusteella tulevaisuus ei ole täysin tuhottu minun kyynisyydeltäni ja nostalgian kaipuultani.

Biisilista:
Deuce//Shout It Out Loud//Lick It Up//I Love It Loud//Love Gun//Firehouse//Shock Me//Flaming Youth//War Machine//Crazy Crazy Nights//Cold Gin//Say Yeah//Let Me Go, Rock ‘n’ Roll//Psycho Circus//Black Diamond//Rock and Roll All Nite//Encoret: Detroit Rock City//I Was Made For Lovin You

Teksti: Nikki Jääsalmi
Kuvat: Markus Helander

Lue lisää aiheesta

2010-luvun stadionrockia – Haloo Helsinki Helsingin Areenalla 2.12.2017 Elli Haloo Aivan ensiksi, miksi? Ei kai Kaaoszinen kaltaisen metalli- ja rock-lehden tehtäviin kuulu teinipoppareiden edesottamuksista uutisoimine...
KaaosTV:n videohaastattelussa Suomessa vieraillut Kissin entinen kitaristi Bruce Kulick: ”Kiss... Rockin legendassa Kississa vuosina 1984-1996 soittanut kitaristi, Bruce Kulick, saapui vieraaksi Helsingissa Elmun baarissa järjestettyyn Kiss Exp...
Kuninkaallinen kunnianosoitus ei pettänyt – Queen + Adam Lambert Hartwall Areenassa Queen + Adam Lambert live @ Hartwal Arena, Helsinki, 19.11.2017 Mielenkiinto maailman loistavimman rock-yhtyeen musiikkia kohtaan ei näytä heikken...
KISSin Gene Simmonsia syytetään seksuaalisesta häirinnästä; sai porttikiellon Fox Newsiin – &#... Gene Simmons Hard rock -suuruus KISSin basistina ja perustajajäsenenä tunnettu Gene Simmons sai viime viikolla porttikiellon Fox News -kanavalle k...