Korn – The Path Of Totality

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 2.12.2011

Korn on harvemmin kulkenut trendien perässä, mutta kymmenennellä täyspitkällään he ovat suorastaan ajan hermolla siinä mitä ihmiset jossain siellä Atlantin toisella puolella haluavat musiikissaan kuulla, kaikkialla aina klubeja myöten. Useimmiten trendit kulkeutuvat Suomeen muutaman vuoden viiveellä ja yksi esimerkki niistä on myös ”The Path Of Totalityllä” suuressa osassa oleva dubstep, joka on nyt alkanut yleistymään myös metallipiireissä. Asia voi tietysti olla niinkin, että se on jyllännyt myös täällä jo useamman vuoden ja olen itse vain ummistanut korvani siltä.

Joillekin Kornin ja dubstepin yhdistelmä voi tulla shokkina, mutta me kaikki varmasti muistamme että he ovat ennenkin käyttäneet musiikissaan elektronisia elementtejä. Tällä kertaa elektroniset tai niiksi verrattavat osuudet ovat kuitenkin aivan toisenlaisessa roolissa, kuin esim. ”See You On The Other Sidella” tai nimeämättömällä vuoden 2007 albumilla. Fanien helpotukseksi voin sanoa, että vaikka dubstep on ”The Path Of Totalityllä” suuressa arvossa, Korn kuulostaa silti omalta itseltään ja hommat ovat kaukana överiksi vedetyistä dubstep remixeistä.

Myönnettäköön, että itsekin epäilin hetken mitä uusi albumi mahtaa pitää sisällään. Arvatenkin ennakkoluulot karisivat hyvin nopeasti jo keväällä, kun albumin ensimmäinen single-lohkaisu ”Get Up!” näki päivänvalon. Sen perusteella jopa odotin, että albumi olisi kokonaisuudessaan yhtä energinen, onnistunut ja yllätyksiä täynnä – mutta kuinkas kävikään?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kornilla on aina ollut ongelmana työstää albumeistaan yhtenäisiä ja toimivia kokonaisuuksia. Ikävä kyllä samalla linjalla jatketaan, vaikka albumi onkin pullollaan dubstepin kärkinimiä, sekä heidän omia tummasävytteisiä ja bassovoittoisia tausta beattejaan. Suurin ongelma piileekin Kornin omassa sävellyskynässä, joka on suoltanut jo vuosien ajan valtavan määrän kappaleita täysin samalla kaavalla. Kaavassa ei sinällään ole mitään moitittavaa, mutta pidemmän päälle on hyvin häiritsevää, että jopa kertosäkeetkin alkavat kuulostamaan täsmälleen samoilta. Samankaltaisuuksien välttämiseksi albumilta olisi voinut simppelillä erotuksella ottaa 1/3 osan pois, ja jäljelle olisi jäänyt varsin kompakti kokonaisuus.

Albumilta löytyy hutien lisäksi myös todellisia hittejä, jotka porautuvat pysyvästi alitajuntaan. Niistä muutamia mainitsemisen arvoisia ovat ”Chaos Lives In Everything”, ”Burn The Obedient”, ”Sanctuary”, ”Get Up!” sekä bonusraidat ”Fuels The Comedy” ja ”Tension”. Pääsin hieman yllättymään jälkimmäisessä bonuksessa kun myös Jonathan innostuu ääntelemään biitin tavoin, kuin ”Twistissä” konsanaan 15 vuotta sitten.

Pidemmittä puheitta, jos olet aina ollut ennakkoluuloton Kornin musiikin suhteen, niin ihastut tähän varmasti – pienen pureskelun jälkeen lankesin sille itsekin. Muutoin voisin suositella tätä kaikille kesymmän industrialin, dubstepin ja vaikkapa Nine Inch Nailsin faneille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

7½/10

Kappalelista:

01. Chaos Lives In Everything (Feat. Skrillex)
02. Kill Mercy Within (Feat. Noisia)
03. My Wall (Feat. Excision)
04. Narcissistic Cannibal (Feat. Skrillex & Kill The Noise)
05. Illuminati (Feat. Excision & Downlink)
06. Burn The Obedient (Feat. Noisia)
07. Sanctuary (Feat. Downlink)
08. Let’s Go (Feat. Noisia)
09. Get Up! (Feat. Skrillex)
10. Way Too Far (Feat. 12th Planet)
11. Bleeding Out (Feat. Feed Me)
12. Fuels The Comedy (Feat. Kill The Noise)
13. Tension (Feat. Excision, Datsik & Downlink)

http://www.korn.com/

Kirjoittanut: Tommi Hämäläinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

2 comments on “Korn – The Path Of Totality”

  1. Ville Syrjälä

    Vai, että puol pistettä?! Nyt olen nähnyt kaiken! :)

  2. Tommi Hämäläinen

    Kyllä! Tein maailmaa mullistavan poikkeuksen. :)

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat