Kuoleman Galleria – Kärsimys Kunniaan

Kirjoittanut Janne Partanen - 2.3.2016

Yhden miehen projektista täysimittaiseksi bändiksi paisunut Kuoleman Galleria soittaa omien sanojensa mukaan black’n rollia omilla ehdoillaan kumartelematta mihinkään suuntaan. Bändin debyyttialbumi ”Kärsimys Kunniaan” heittää kuulijan korvaan reippaan räkäistä mäiskettä, joka on tehty kovalla kuunneltavaksi.

Black’n Roll on kyllä vallan mainio nimitys Kuoleman Gallerian soittamalle musiikille. Rosoiset biisit runnovat raivolla eteenpäin vokalistin rääkyessä kappaleita armottomalla raivolla. Vaikka miehen ulosanti on pirun räkäistä, saa siitä yllävän hyvin selvää, ja tehokeinona käytetty puhtaampi ääntely muistuttaa Ajattara-vokalisti Ruojan ulosantia. Kappaleet rullaavat rumasti mutta tarttuvasti eteenpäin, ja joka biisiin on koetettu saada tarttumapintaa. Soundipuolella basso on sopivan rujo ja nostettu hyvin esille. Soundimaailmasta ei ole muutenkaan mitään valittamista, eli kaikki surisee, niin kuin pitääkin.

Debyyttilevylle on kasattu yksitoista raitaa, joista yksi menee introon. Pääosin tasaisella paukkeella kuluvien biisien väliin on tehty muutama hitaampi biisi, mikä sotkee kivasti levyn ehkä hieman tasapaksua poljentoa. Puhdasta laulua saisi olla enemmän sotkemassa päälaulua, sillä päälle 40 minuutin mittaisen teoksen aikana laulu alkaa käydä vähän puuduttavaksi. Harvemmin tulee näin sanottua, mutta melkein toivoisin, että levy kestäisi vaikka 10 minuuttia vähemmän ja muutamat ”ei niin hyvät” biisit olisi voitu pudottaa pois.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Loppujen lopuksi tämä on todella hyvä avaus Kuoleman Gallerialta. Levy toimii hyvin perjantaisin kylmän oluen kera taustamusikkiina sopivan kovalla äänenvoimakkuudella soitettuna. Suosittelen levyä Tukkanuotta- ja Se, Josta Ei Puhuta -bändien ystäville. Seuraavalle levylle vain lisää koukkuja ja vaihtelua kappaleisiin, niin hyvä tulee. Puoli pistettä lähtee pois siitä, että arvostelukappaleesta uupui Barathrum-lainaraita ”Last Day In Heaven”.

7,5/10

Kappalelista:
01. Perkele!
02. Kärsimys Kunniaan
03. Kuolleiden Galleria
04. Siivoa Jälkesi
05. Aivokuollut Ajattelija
06. Myrkyttäjä
07. Sielujen Torilla
08. Syöverin Syleilyssä
09. Elämän Irvikuva
10. Tieteen Nimeen
11. Haittavaikutus

Bändin kotisivut

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Janne Partanen

Luetuimmat

Uusimmat