Uutiset

Kvelertak – Nattesferd

Kirjoittanut Tom Frankton - 19.5.2016

Kvelertakin ei pitäisi minkään järjen mukaan olla niin suosittu, kuin bändi nyt on. Silti bändin omalaatuinen sekoitus rockia ja äärimetallia on kerännyt bändille vain muutamassa vuodessa huomattavan määrän faneja. Jo ensimmäisellä levyllään hyvin suureen suosioon noussut bändi on nyt julkaissut kolmannen levytyksensä ”Nattesferd”. Suosiostaan huolimatta bändi pitäytyi vuonna 2013 julkaistulla ”Meir”-levyllään kunnianhimoisessa linjassaan, mutta miten käykään kolmannella levyllä?
Bändien kolmannet levytykset ovat tunnetusti niitä, joilla bändin on tarkoitus osoittaa olemuksensa kestävyys; ensimmäinen levy on se hieman rönsyilevä ja kokeileva ”eka levy”, ja toisella levyllään bändi alkaa kunnolla löytää omaa soundiaan. Näin kävi jokseenkin myös Kvelertakin kohdalla: vuonna 2013 julkaistu ”Meir” oli huomattava harppaus vuonna 2010 julkaistusta ”Kvelertak”-debyytistä. Ensimmäisen levyn intensiteetti oli tallessa, mutta bändin omalaatuiseen rockin ja bläkkiksen sekoitukseen oli paneuduttu huomattavasti enemmän. ”Nattesferd” esitteleekin bändin astetta pelkistetymmässä ja harkitummassa valossa jatkaen kuitenkin bändille tuttua kunnianhimoista linjaa.

Levy lähtee käyntiin ”Dendrofil for Yggdrasil” -bläkkistelyllä, joka loppuvaiheillaan äityy mahtipontiseksi pohjustukseksi loppulevylle. Tästä levy jatkaakin oivasti hyvin samoilla linjoilla pyörivällä ”1985”-kappaleella. Tämä ennakkoon julkaistu 80-luvun Van Halenin kanssa flirttaileva kappale jakoi julkaisuaikanaan mielipiteitä bändille hieman epätyypillisen soundinsa osalta, mutta ensimmäisen kappaleen pohjustamana kappale onnistuu kuitenkin sujahtamaan oikein nätisti kokonaisuuteen mukaan. ”Nattesferd”-nimikkokappale näyttää kuitenkin, ettei bändin vanhoilla faneilla ole huolen aihetta – perkele, että jytkyy! Pari minuuttia kestävän nostattelun jälkeen bändin punk-vaikutteet pääsevät oikeuksiinsan, ja kuullaanhan kappaleen läpi myös bändin omaperäiseen soundiin kuuluvaa liidikitarointiakin.

Keskitempoisempi ”Svartmesse”-kappale sisältää oivan ja tarttuvan kertosäkeen, joka ainakin allekirjoittaneelle tuo mieleen ”Meir”-levyn ”Evig Vandrar” -kappaleen joukkolaulujensa osalta. ”Bronsegud – SSQ” on levyn lyhyin kappale ja”Svartmessen” ohella ainoa kappale, jolla on kestoa alle neljä minuuttia. ”Ondskapens Galakse” rauhoittaa menoa hieman, kunnes ”Berserkr” kiristää vaihdetta takaisinpäin. Seuraava biisi ”Heksebrann” ehti ennen kuuntelua aiheuttamaan allekirjoittaneelle pientä epäröintiä: miten bändiltä sujuu yhdeksänminuuttinen järkäle? Perkeleen hyvin: kappale on ehdottomasti yksi levyn parhaista, ja loistavasti rakennettu kappale imee kuulijan sisäänsä. Levyn lopettava ”Nekrodamus” jatkaa bändin aiempien levyjen linjaa jokaisen sisältäessä ”Nekro”-alkuisen kappaleen. Valitettavasti se jää tämän biisin harvaksi hienoudeksi, sillä kyseessä on sitä edeltävään kappaleeseen verrattuna harmillisen tylsä tekele.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Bändi on ehdottomasti kehittänyt levyllä soundiaan astetta suuremmaksi ja mahtipontisemmaksi säilyttäen kuitenkin bändille ominaisimman piirteen: bändin monesta muusta erottava rock-tunnelma on edelleen tallessa. Olisin kuitenkin toivonut astetta enemmän näitä tutumpia piirteitä, mutta levyä kuunnellessa se ei sen koommin vaivaamaan jäänyt. Mikäli etsit ensimmäisen levyn punk-fiilistä, et sitä välttämättä tältä levyltä löydä. Bändi on kuitenkin edelleen oma ainutlaatuinen itsensä, ja mikäli levyn hieman erilaisesta tunnelmasta yli pääsee, on kyseessä mukavan tiivis kokonaisuus, vaikkakin pienine heikkouksineen. Jos mitään, tämä levy on viimeistään osoittanut bändin olevan oma olentonsa, jota ei muiden mielipiteet kiinnosta. Tätä bändiä kelpaakin sitten kesällä seurata Tuskassa!