Sokea lappeenrantalainen rumpali etsii itselleen bändikavereita

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 11.4.2016

Misha Muhlin 201618- vuotias lappeenrantalainen Misca Muhli etsii bänditovereita, mutta niitä tuntuu olevan vaikea löytää. Misca laittoi Lappeenrantalaisen levykaupan seinälle ilmoituksen, että hakee bändikavereita, mutta ainoastaan yksi vastaus tuli, eikä kyseinen henkilö ollut oikeanlainen. Ilmoitukseen Misca luonnollisesti laittoi että on sokea, jotta mahdolliset kiinnostuneet tietäisivät tämän seikan.

Moni voi ajatella ettei sokea rumpali pysty tekemään arkisia asioita vaivattomasti, mutta Miscan kohdalla tämä ei pidä paikkaansa. Hänen kertoo että hänen isänsä toimii hänen avustajanaan, joten hänen näkövammansa ei rajoita häntä. Miscalla on käytössä myös treenipaikka Harapaisissa, vuokrasta ei tarvitse huolehtia kiitokset ystävälliselle vuokraisännälle. Treenaaminen onnistuisi iltaisin ja viikonloppuisin, lisäksi uudien bändijäsenten ei tarvitsisi murehtia vahvistimista, kun treenikämpällä on kitara- ja bassovahvistimet.

Bändin musiikillinen tyyli olisi metalli. Miscan esikuvina ovat mm. Metallica, Volbeat, Kotiteollisuus, Entwine, Tuoni, Mokoma ja Stamina. Misca itse on soittanut rumpuja neljä vuotta ja opiskelee Espoossa musiikkia. Vapaa-ajalla Misca käy paljon kuuntelemassa keikkoja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Miscalla on muutamia toiveita bändiläisten suhteen. Hän toivoisi että he olisivat:

  • Suurinpiirtein saman ikäisiä kuin hän itse, mutta ei haittaa jos ovat hiukan nuorempia tai vanhempia.
  • Basisti ja kitaristi ovat ensisijaisesti hakusessa, myöhemmin kun homman on saanut pyörimään muitakin jäseniä voisi harkita
  • Toivoisi, että bändin kanssa treenaaminen olisi päivittäin mahdollista

Miscan voi ottaa yhteyttä Facebookin kautta. Hänet löytää sieltä Drummer Misca M – nimimerkillä. Kyselijöiden kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä tähän reippaaseen nuoreen mieheen, jolle musiikki on sydämen asia!

Asiasta on uutisoinut ensimmäisenä Lappeenrannan uutiset.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat