Machinae Supremacy – Rise Of A Digital Nation

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 28.11.2012

Metallin ja konemusiikin liittoja on nähty jos jonkinlaisia, mutta aivan omalle tasolleen tämän on vienyt ruotsalainen Machinae Supremacy. SID-musiikkipiirin innoittamana perustettu bändi julkaisi neljännen “Rise Of A Digital Nation” nimeä kantavan levynsä lokakuun lopulla. Bändin kertoman mukaan levy sisältää aikaisempaan verrattuna vähemmän SID-elementtejä, ja se on toteutettu enemmän “musiikin ehdoilla”.

SID-elementtien vähentäminen musiikissa on hieman kaksiteräinen miekka. Bändin koko ideahan perustuu niihin, ja varmasti osa faneista pettyy tähän ratkaisuun. Toisaalta sitten taas se tekee levyn ehkä helpommin lähestyttäväksi myös niille, jotka eivät ole aivan niin ihastuneita 8-bittisiin soundeihin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ensikuulemalta levyä ei osaa pitää minään henkevyyden multihuipennuksena, sillä pelimaailmoihin sijoittuvia lyriikoita on hieman vaikea ottaa vakavasti. Levyn hiljalleen auetessa alkaa sieltä kuitenkin löytyä myös melko orwellilaisia uhkakuvia ja synkkiä lyriikoita, jotka jäävät kovin helposti levyn hyväntuulisten melodioitten peittoon.

Levyn avaava “All Of My Angels” korkataan suoraan SID-soinnuilla, joten ainakaan ei jää epäselväksi, mistä levyllä on kyse. Erityisesti levyn loppupuolen biisit “Republic of Gamers” ja “Battlecry” ovat lyriikoiltaan varsin synkeitä. Näiden jälkeen kuultava “99” on hyvin mielenkiintoinen yhdistelmä vihaista lyriikkaa ja herkkää melodiaa.

Aina hetkittäin vokalistin ilmeisesti tehokeinona käyttämä nasaaliääni ärsyttää melko massiivisesti. Onneksi tämä ei kuitenkaan ole herran normaali ääntämistapa, joten ärsytys jää vielä siedettävälle tasolle eikä näin ollen pilaa kuuntelukokemusta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyn kymmenestä biisistä muodostuu vajaan kolmen vartin kokonaisuus, joka tuntuu lyhemmältä kuin on. Biisit ovat huomattavan nostattavia ja tarttuvia. Tiivistettynä voi sanoa levyn olevan koneistettua bilemetallia, joka toimii parhaiten nörttibileiden soundtrackina. Tällaiselle 80-luvun kasvatille ja 8-bittisen Nintendon suurelle ihailijalle moinen toimii varsin mainiosti, vaikka SID-musiikkipiiri onkin peräisin Commondore64-tietokoneesta.

Loppujen lopuksi “Rise Of A Digital Nation” valitettavasti kärsii kevyestä tasapäisyydestä, minkä vuoksi niitä SID-ääniä tai muita huomiota herättäviä elementtejä (poislukien vokalistin nasaali) jää kaipaamaan enemmän. Nostatusmusiikkina etkoilla tämä toimii muillekin kuin pelaajille, mikäli SID-äänet eivät aiheuta inhoreaktioita.

7/10

Kappalelista:
1. All of My Angels
2. Laser Speed Force
3. Transgenic
4. Rise of a Digital Nation
5. Pieces
6. Cyber Warfare (instrumental)
7. Republic of Gamers
8. Battlecry
9. 99
10. Hero

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://machinaesupremacy.com

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat