Magrudergrind – II

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 11.2.2016

Magrudergrind on vihainen bändi. Tämä viha virtaa läpi bändin lyriikoiden, puhumattakaan lähes väkivaltaisista kappaleista. Bändin nimestäkin voi jo päätellä, että kyseessä on grindcoren edustajistoa, mutta täyden kuvan bändin sikiävästä kiukusta saa vasta laittaessaan levyn soimaan. Ja kiukkua riittää myös tällä uudella ”II”-levyllä.

Pahoitan heti grind-puristien mielen heittämällä ilmaan faktan, että mielestäni grind on parhaimmillaan, kun siitä saa jollain asteella selvää. Suoraan sanoen en saa esimerkiksi Napalm Deathin ”Scum”-levystä juuri mitään irti, sillä omiin korviini se on absoluuttista puuroa. Nykyaikaisemman ja kehittyneemmän teknologian myötä myös grindin laatu on parantunut: Pig Destroyer, Agoraphobic Nosebleed sekä kotimainen Rotten Sound ovat hyviä esimerkkejä siitä, että vaikkei tuotanto olekaan täysin luokkaa peruna, voi sen viesti iskostua kuuntelijan päähän kovemmin kuin mikään 80-luvun silkan kulttimaineen takia hehkutettu levy voisi koskaan tehdä. Toki mielipiteeni tuon ajan grindistä saattaa olla hieman invalidin puolella ikäni takia; satuinhan syntymään vasta sitä seuraavalla vuosikymmenellä, mutta kaikillahan on mielipiteensä.

Mutta asiaan: Magrudergrind (tai ”Maggis”, kuten heitä päässäni aloin kutsua heti aloittaessani tämän kappaleen kirjoittamisen) edustaa juuri sitä grindiä, jonka koen stimuloivan kiukkuhermoani ”sillä oikealla” tavalla. Tuo kiukku nousee vastaan heti ensimmäisellä kuuntelukerralla, eihän grindcore kuitenkaan mitään älyttömintä pohdiskelua vaativaa progeilua ole. Levyn lyriikoiden perusteella on lähes päivänselvää, että hampaankoloon on jäänyt pahemman kerran jotain ilkeästi jumiin. On vankilajärjestelmän (”Incarceration State”), uskonnon (”Divine Dictation”) sekä opportunistisen aktivismin (”The Opportunist”) kritisointia. Plussapisteitä myös yllättävänkin sofistikoituneesta sanastosta: lyriikat eivät ole pelkästään luokkaa ”Fuck the government, fuck them all”, vaan bändi selvästi osaa käyttää sanavarastoaan hyväksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Itse soitto on varsin perinteistä grindiä: kitara sahaa, rummut paukkuvat ja laulaja huutaa keuhkonsa pihalle. On nopeaa blastbeatiä, keskitempoisempaa pään nyökyttelyä sekä hidastakin menoa. Tämä kaikki on tasapainotettu hyvin, eikä levyn hieman yli 20 minuutin kesto tunnu ollenkaan pitkästyttävältä. Ainoa huono puoli musiikissa (joka pätee grindiin kokonaisuutenakin) on, että kappaleet ovat kaikessa aggreilussaan ja paahdossaan hyvin, lähes liiankin samanlaisia. Muutaman kuuntelukerran jälkeen kappaleita oppii hieman erottamaan toisistaan, mutta etenkin ensimmäisellä kuuntelukerralla (etenkään, jos ei jatkuvasti tuijota soitintaan tietääkseen, milloin kappaleet vaihtuvat) on mahdollista, ettei välttämättä edes huomaa kappaleen vaihtuneen. ”Sehän on grindin pointti”, huutaa sisimmäinen punkkarielukkani; mutta onhan kuitenkin kiva tietää, onko levyn puolessavälissä vaiko jo viimeisessä kappaleessa.

Kaiken kaikkiaan levy on omalla sarallaan hyvinkin onnistunut. Bändin aiemmasta tuotannosta pitävät tulevat löytämään tästä levystä juuri sitä menoa, mitä mainitusta aiemmasta tuotannostakin löytää. Ja jos sinä, tätä tekstiä lukeva, etsit jotain vihaista, nopeatempoista ja aggressiivista uutta musiikkia elämääsi, suosittelen bändin tuotannon haltuun ottamista. Kovaa on.

8/10

Kappalelista:
1. Imperium In Imperio
2. Divine Dictation
3. The Opportunist
4. Relentless Hatred
5. War For Resources
6. Sacrificial Hire
7. Black Banner
8. Hara-Kiri
9. Stale Affairs
10. Regressive Agenda
11. Incarceration State
12. Unite 731
13. Icaro
14. Husayni-Handschar
15. Pharmacide