Marilyn Manson jäi lavasteiden alle New Yorkin keikan aikana: keikka keskeytyi ja laulaja joutui sairaalahoitoon

Marilyn Manson

Marraskuun 12. päivä Helsingin Jäähalliin saapuva Marilyn Manson jäi eilen keikkalavasteiden alle New Yorkin keikalla. Muusikko yritti kiivetä käsiase-lavasteiden päälle ”Sweet Dreams” -kappaleen aikana, jolloin ne kaatuivat suoraan hänen päälleen. Mansonin edustaja kertoi Variety-lehdelle, että mies loukkaantui onnettomuudessa ja sai pikaista hoitoa paikallisessa sairaalassa.

“Manson suffered an injury towards the end of an incredible NYC show. He is being treated at a local hospital.”

Marilyn Mansonin on tarkoitus kiertää Amerikassa Heaven Upside Down -kiertueen merkeissä lokakuun loppuun asti, jonka jälkeen hän suuntaa Eurooppaan. Vielä ei ole tullut tietoa siitä, miten onnettomuus vaikuttaa kiertueen aikatauluihin. Onnettomuus on jo toinen Mansonin kiertueella, sillä hän loukkasi nilkkansa edeltävänä iltana Pittsburghissa lavalta hypätessään.

Onnettomuuden jälkeen sosiaaliseen mediaan ilmestyi useita fanien kuvaamia videoita. Alla olevasta otoksesta tilanteen näkee kohdasta 2:00 alkaen:

Fanin kuvaamalta videolta näkyy, kuinka Manson yrittää kiivetä lavasteille, ennen kuin ne kaatuvat hänen päälleen.

Lue lisää aiheesta

Marilyn Manson: ”Justin Bieber kuuluu seksikulttiin” Marilyn Manson, Qstock 2017 Hiljattain uuden "Heaven Upside Down" -albuminsa julkaissut Marilyn Manson on viime aikoina julkisesti heittänyt lokaa...
Johnny Depp vierailee Marilyn Mansonin uudella rivolla videolla Kauhurockin konkari Marilyn Manson on julkaissut musiikkivideon kappaleeseen "SAY10". Biisi on viime perjantaina ilmestyneeltä "Heaven Upside Down...
Marilyn Mansonin ”Heaven Upside Down” – antikristuksen ylösnousemus Marilyn Mansonin uusi albumi "Heaven Upside Down" julkaistaan tänään perjantaina 6.10. Tämä kymmenen kappaleen ihmelapsi äänitettiin Enkelten kaup...
Sairaalahoitoon joutunut Marilyn Manson peruuttanut yhdeksän tulevaa konserttia Marilyn Manson, Qstock 2017 Uutisoimme sivustollamme hiljattain Marilyn Mansonin jääneen 30.9.2017 New Yorkin konsertissaan lavasteiden alle, jonk...