Meshuggah, Nicole, Angelus Apatrida @ Nosturi 20.4.2013

meshuggah@nosturiKun kuuden aikaan illalla vielä makaa krapuloissaan vessan viileällä lattialla peläten tai toivoen kuolemaa, ei ensimmäisenä pahan olon kuosittajaksi tule mieleen täpötäysi Nosturi täynnä hankalaa ja vaivaannuttavaa metelimusiikkia. Näin kuitenkin sattui olemaan asian laita lauantaina, kun lavalle oli nousemassa Ruotsin lahja maailmalle, Meshuggah. Vaikka yhtyeen kohdalla on tottunut peruutuksiin milloin Haaken selkäongelmien tai Kidmanin lenssujen takia, ei yhtyeelle voi ikinä sanoa ei. Voin heti tähän suoraan sanoa, että kieltäytyminen ei olisi missään tapauksessa kannattanut. Oli nimittäin iltojen ilta!

angelus apatrida@nosturiJo Nosturin kolkoissa portaikoissa nousu alkoi käydä rapelokropalle, ja vielä oli sulatettava muutaman tunnin verran metallimusiikkia. Saapuessani lavan eteen oli espanjalainen Angelus Apatrida kerennyt aloittamaan ensimmäisen kappaleensa. Yleensä valitan suomalaisesta keikkakulttuurista siinä, ettei jengiä kiinnosta ikinä tulla lämmittelyvetoja seuraamaan, sillä kotona on edullisempaa olutta tarjolla, ja samalla tietenkin sorrun usein itse samaan. Tällä kertaa oli kuitenkin oikea ratkaisu tulla paikalle heti alkuun. Yhtye veisteli vanhan koulukunnan Slayer-henkistä thrash metalliaan oikein mallikkaasti. Mitään erityistä uutta ja mullistavaa ei yhtyeen musiikissa tullut esiin, mutta kun hoitaa tonttinsa kunnolla, ei voi vastaankaan nuhrata. Bändi esiintyi mukavan positiivisella energialla eikä antanut haitata, ettei yleisöä ollut ehtinyt valumaan paikalle vasta kuin muutama kymmenen. Jos nyt jostain pitää valittaa, tuntui rumpalointi välillä takkuilevan, vaikka mies joutuikin edeltämään melkoisia tekijöitä, kun luvassa oli vielä Nicolen Sahakangas puhumattakaan yhdestä maailman parhaimmista rumpaleista, Tomas Haakesta. Kaikin puolin kuitenkin loistava veto Angelus Apatridalta, olisin mieluusti kuunnellut enemmänkin.

nicole@nosturiHyvä että kerkesi käydä lyömässä naamaan tuopillisen vettä, kun Nicolen pojat jo hyppäsivät verhojen takaa lavalle. Yhtye kuuluu omiin suomalaisiin suosikkeihini, ja pidän sen livesoittoa yhtenä tämän maan tiukimmista. Bändin musiikissa, varsinkin uudemmassa tuotannossa kuuluu selkeä Meshuggah-vaikutus, mutta yhtye onnistuu silti tekemään itsensä kuuloista musiikkia. Nyt kun vielä sai jopa jotain selvää siitä uudesta kappaleesta, koska se jäi viimeksi vähän puuroksi PRKL:een sokkeloihin. Ja johan potki! Eipä siinä, perushyvä veto bändiltä, jota totta kai olisi mieluusti lisääkin kuunnellut tuon muutaman kymmenen minuutin sijaan, aivan kuten edeltävääkin bändiä. Sitten vain odottamaan Nicolen uuden levyn ilmestymistä ja tulevia omia keikkoja.

Nicolea tai Meshuggahia ei tunneta heidän välispiikkiviljelystään, joten varmaan juuri sen takia odoteltiinkin Meshuggahin aloittamista kuunnellen pelkästään Paul Stanleyn välispiikkejä. Jaksoi hauskuuttaa aluksi, jonka jälkeen alkoi odottaminen puuduttaa ja jalkoja pakottaa. Yleisössä alkoi pian tila ja happi loppua, kun hikiset pitkätukat alkoivat täyttää parkettia. Tässä vaiheessa rupesin tarkkailemaan, ketä ylipäätään tämän yhtyeen yleisöön kuuluu. Havainnot tulivat tässä järjestyksessä: monta läskiä, oudon monta keski-ikäistä ja naisiakin huomattavan paljon, transunkin näin kenties. Eipä siinä mitään, hyvä ihmispaljous

meshuggah@nosturi 1Kellon lyödessä varttia yli yksitoista loppui Kiss-yleisöhuudatus ja estradi täyttyi alkunauhasta ja valoista, johon yleisömeri vastasi pirunsarvillaan. Pian pystyi erottamaan Haaken istumassa rumpujensa taakse, mitä seurasi lopun yhtyeen ilmestyminen lavalle savupilven läpi. ”Swarmin” iskiessä käyntiin repesi yleisö liitoksistaan. Toiset jäivät liikkumatta seisomaan, kun taas toisiin iski jonkin sortin raivovimma, eräskin teinimohikaanitukkainen kaveri yritti pukata kaikilta takana oleviltaan nenärustot aivoihin. Yleisön käyttäytymiselle ei tuntunut löytyvän välimaastoa, kuten ei Meshuggahin musiikkikaan normaaleja sääntöjä kunnioita vaan tekee niin kuin haluaa. Yksi kuten haluatte, fantasiapizza!

Meshuggahin musiikki aiheuttaa kropassani transsimaisen tilan. Sen matalalta iskevä voima tuntuu selkärangassa asti mustana savumaisena materiana, jonka vaikutus nousee niskasta käärmeen lailla aivoihin kiemurtelemaan. Raajat tekevät hallitsemattomia liikkeitä, ja jos suunsa avaa, sieltä tuntuu rullautuvan ulos vain jotain tuntematonta vierasta ja kuollutta kieltä. Samalla tuntuu kuin olisi löytänyt vihdoin kotiin, aivan kuin tätä olisi jo äidinmaidosta saanut syntyessään. Jonkin sortin sikiömäinen fiilis tästä tulee. Aivoni tuotti näyn, jossa sikiö kellui kohdun nesteissä rauhassa nukkuen, kun samalla jotain tuntui vilahtelevan sen ohitse monesta kulmasta, kuin luoteja vedessä. Rauhan tunne valtasi kehon, vaikka ulkopuolella oli käynnissä täysi kaaos. Semmoista lienee käydä Meshuggahin keikalla siis.

meshuggah@nosturi2Biisilista pyöri paljolti kahden uusimman levyn ympärillä paria vanhaa hittikappaletta lukuun ottamatta, mutta encore olikin pyhitetty sitten ”Catch Thirtythreelle”, joka oli maistuva veto. Totta kai yhtyeeltä aina jää soittamatta kappaleita, joita olisi toivonut kuulevansa, mutta sitä varten ovat tulevat keikat, jotka eivät toivottavasti peruunnu. Ei tule mieleen, mitä yhtye olisi voinut paremmin tehdä; tämän bändin keikasta tuntuu jäävän aina sanattomaksi. Vanhat äijät jaksavat edelleen pyyhkiä nuoremmillaan lattian, velhoja ovat kaikki Meshuggahin riveissä.

Keikkailta oli siis mahtava kaiken kaikkiaan! Lämmittelijät tekivät tehtävänsä, ja itse pääakti näytti jälleen kerran olevansa yksi maailman parhaimmista metallibändeistä. Siinä ei paljon tämän toimittajan edellisenä iltana itse aiheutettu paha olo tunnu, kun saa olla loistomusiikin heiteltävissä. Illasta jäi käteen erittäin hyvä mieli, bändikrääsää ja hakattu keho – niistähän on onnistunut keikkailta tehty.

Teksti: Ville Syrjälä
Kuvat: Nelly Tatti

Kommentit