Metallifestarit kanadalaiseen tyyliin: Kaaoszine Heavy MTL -festivaaleilla
Kahdeksatta kertaa järjestettävä Heavy Montreal– festivaali tärähti käyntiin jo perjantaina ympäri kaupunkia järjestetyillä Heavy in the City -etkoilla. Aikaisempien vuosien tapaan virallinen aloituspaikka oli Katacombes, jossa festivaalien alkulämmittelyistä vastasivat Misery Index, Vastum, Vengeful ja Cardinal Wyrm. Allekirjoittanut ei kyseisiin bakkanaaleihin valitettavasti päässyt, sillä oma tieni johti Corona Theateriin ottamaan esimakua Black Label Societyn lauantaisesta keikkakunnosta. Purku-uhan allakin olleessa, historiallisessa paikassa oli hyvät puitteet keikalle, jota oli saapunut seuraamaan kolmisen sataa BLS-liiveihin ja paitoihin pukeutunutta raskaan musiikin ystävää.
Ennakkoasetelmista poiketen yleisö tuntui jotenkin passiiviselta mutta syttyi kuitenkin ajoittain Zakk Wylden pitkistä ja huikeista kitarasooloista, eikä ”Godspeed Hellbound” -kappaleenkaan aikana menoa ja meininkiä puuttunut. Keikan ehdottomasti vaikuttavin osuus oli Dimebag Darrellille omistettu kappale ”In This River”, jonka ajaksi BLS:n omat taustakankaat peitettiin edesmenneen suuruuden kuvilla. Wylden mukaan missä tahansa tätä kappaletta soittaakaan, paatuneimmankin hevarin silmäkulma alkaa väistämättä kostua, eikä yleisön seassa kuivia silmiä ole juurikaan nähtävissä.
Lauantai
Kun lämmittelyt oli lämmitelty, oli aika siirtyä helteiselle Parc Jean Drapeaun saarelle. Lämpötilan huidellessa +30 asteen paremmalla puolella ja ilman ollessa erittäin kosteaa nesteytyksestä oli huolehdittava hyvin, alkoholittomia vaihtoehtoja unohtamatta.
Päivän ja koko festivaalin korkkasi Usa Out of Vietnam, jonka surullinen ja melankolinen poljento ei oikein uponnut yleisöön. Aikaisin päivällä soittovuorossa olevien bändien osa on harvoin helppo, kun lähes selvinpäin oleva yleisö keskittyy lähinnä katseluun ja lavan edessä maleksimiseen.
Toisena esiintymisvuorossa ollut Pop Evil polkaisi homman mallikkaasti käyntiin. Pohjois-Amerikassa kiertueella oleva bändi tarjosi energisen show’n vokalisti Leigh Kakatyn ottaessa yleisönsä hyvin; tämä taas palkitsi vaivannäön ja huudattamisen pienellä mutta sitäkin vauhdikkaammalla moshpitillä. Miespuolisille festivaalivieraille silmäniloa tarjoili yhtyeen rumpali Hayley Cramer, joka kertoi pitävänsä Suomessa soittamisesta erittäin paljon.
Muutamaa bändiä myöhemmin aloittanut Sabaton rikkoi jään lopullisesti. Yhtyeelle tyypilliseen tapaan huikeilla pyroilla ja vokalisti Joakim Brodenin hauskoilla välispiikeillä ryyditetty vauhdikas show villitsi yleisön totaalisesti. Perinteisistä hittibiiseistä koostunut setti lunasti jälleen kerran allekirjoittaneen odotukset.
Suomessa tähän asti vallinneeseen takapajuiseen alkoholipolitiikkaan tottuneelle ihmiselle on hieman uusi ja outo ajatus, että olutta ja muita alkoholijuomia tarjoillaan yleisön seassa kannettavista kehikoista ihan tuosta vain. Eivät mahda poloiset kanukit tietää, että moinen toiminta johtaa väistämättä alkoholisoitumiseen kaikkine lieveilmiöineen, ainakin jos kotimaisia alan ”asiantuntijoita” on uskominen. Alkoholilain uudistumisen myötä luvassa on karsinoiden poistuminen Suomessakin, joten ehkäpä jo seuraavassa Tuskassa olutta ei tarvitse enää juoda aidan takana.
”Endless Forms Most Beautiful” -kiertueella oleva Nightwish tarjosi kotimaista osaamista tuutin täydeltä ensimmäisen festivaalipäivän hiljalleen kääntyessä kohti iltaa. ”Story Time” -kappaleen aikana nähdyt pyrot jättivät toiseksi jopa Sabatonin tykitykset, eikä Floor Jansenin vahva esiintyminen ”I Want My Tears Back” -kappaleen aikana jättänyt yleisöä kylmäksi.
Noin 15000 ihmistä paikalle haalineen ensimmäisen festivaalipäivän päätti Five Finger Death Punch, jonka ankara räimintä upposi pohjoisamerikkalaiseen yleisöön kuin häkä. Ivan Moodyn taannoisista kännisekoiluista ei tällä kertaa ollut merkkejä, mies oli ilmeisesti jossain välissä kasvattanut itselleen selkärangan pienoisen pakon edessä. Illan tunteellisin hetki koettiin, kun Moody nostatti lavalle eturivissä olleen pienen tytön, joka hyvin ymmärrettävästä syystä oli erittäin hämmentynyt tilanteesta tuhansien ihmisten hurratessa ja viheltäessä.
Samaan aikaan tapahtumapaikkana olleella saarella oli myös Ile Sonic, elektronisen musiikin festivaali. Saarella oli siis noin 35 000 ihmistä, jotka onnistuivat poistumaan saarelta kahdessa tunnissa, kiitos erittäin hyvin sujuneiden joukkoliikennejärjestelyjen.
Sunnuntai
Toinen festivaalipäivä käynnistyi pilvisessä säässä ilmakosteuden ollessa edelleen erittäin hiostavalla tasolla. Hikoiluun syynä saattoi olla myös edellisenä iltana vietetty aika festivaaliorganisaation kanssa kuulumisia kysellen ja olutta siemaillen.
Nykyisessä paikassaan festivaalia ei tulla ensi vuonna näkemään, sillä kyseinen puistoalue menee täydelliseen remonttiin, joten tällä festivaalilla on edessä paikan vaihto kuin Tuskalla konsanaan. Aika näyttää, minkälaista muutosvastarintaa uusi paikka vakiintuneen kävijäkunnan piirissä aiheuttaa.
Varsinaiset soitannat polkaisi käyntiin allekirjoittaneelle täysin tuntematon I Prevail, joka onnistui houkuttelemaan lavan eteen huomattavan suuren yleisön aikaisesta ajankohdasta huolimatta. Eikä ihme, sillä bändin raikkaankuuloista soitantaa oli helppo kuunnella pienessä kohmelossa.
Paria bändiä myöhemmin pienemmälle Blabbermouthin puistolavalle nousi amerikkalainen metalcore-bändi Beartooth, jonka erittäin aggressiivinen ja vauhdikas soitanta villitsi yleisön huikeisiin crowd surfing -suorituksiin, olipa mukana jopa hirvikin. Eläimiä ei vahingoitettu toimituksen aikana vaan myöhemmässä vaiheessa moshpitissä, jossa sorkkaeläin otti kunnolla osumaa.
Triviumin peruttua osallistumisensa lyhyellä varoitusajalla paikalle saatu Hatebreed oli kovassa keikkakunnossa. Bändin jaellessa huomionosoituksia niin edesmenneelle Lemmylle kuin paikalla olleelle legendaariselle Napalm Deathillekin yleisö palkitsi vaivannäön osallistumalla touhuun takimmaista alueen nurkkaa myöden.
Illan brutaalimmasta esityksestä vastasi puolestaan Suffocation, jonka pienestä mutta rajusta moshpitistä nousi kunnon pölypilvi.
Vähemmin tarjolla ollutta rankempaa materiaalia oli saatavilla, kun lavalle nousi legendaarinen Napalm Death. Pitkästä urastaan huolimatta sedät jaksavat edelleen heilua, eikä vokalisti Mark Greenwayn esiintymisestä totisesti vauhtia puuttunut. Poliittiset välispiikit tosin eivät yleisöön oikein uponneet, lähinnä ne aiheuttivat kiusallista hiljaisuutta ja silmien pyörittelyä.
Illan ja samalla koko festivaalin päätti Disturbed, joka keräsi suurimman osan koko 15 000-päisestä yleisöstä kentälle, muutaman kourallisen ihmisiä jäädessä sivuille ihmettelemään tilannetta. Kovaksi hitiksi osoittautunut Simon&Garfunkel-cover ”The Sound of Silence” keräsi odotetusti yleisöltä valtavat suosionosoitukset. Nykypäivänä sytkärit ovat korvautuneet kännyköiden näytöillä, joita takaviistosta näkyikin huomattava määrä.
Huikea viikonloppu on takana ja on aika raskain mielin suunnata kohti kotimaata, jossa ei viimeisiä lauseita kirjoitettaessa tälle kesälle tyypilliseen tapaan ollut mitenkään erityisen hyvä ilma.
