Metallijuhannus parhaimmillaan: Nummirock 2018, osa 1/2

Kun minua viime kesän lopulla haastateltiin tulevaan tutkimukseen “festareitten suurkuluttajana”, taisin mainita, että Nummirock on jo itsessään instituutio. Se on festari, jonne tullaan, olivatpa esiintyjät mitä tahansa. Se on tapa viettää juhannusta samanhenkisten ihmisten kanssa keskellä kangasmetsää. Sinne tullaan viihtymään, viettämään aikaa leirinnässä ja nauttimaan metallimusiikista. Nummirockiin tullaan aina uudelleen; monet ovat käyneet siellä jo ensimmäisistä kerroista asti – jotkut jopa silloin, kun tapahtuma järjestettiin “Nummijärven juhannus” -nimellä. Joka vuosi sinne saapuu myös ensikertalaisia, jotka sitten saavat kimmokkeen tulla paikalle seuraavana vuonna uudelleen. Jotain taikaa Nummirockissa siis on! Ja sinne Kaaoszinekin saapui jälleen juhannuksena 2018.

Keskiviikko 20.6.2018: Alkulämpöjä anniskelualueella

Muutaman vuoden ajan Nummirockin juhliminen on aloitettu jo keskiviikkona. Tuolloin festaria vietetään vielä lämmittelytyyliin isolla anniskelualueella. Joka vuosi porukkaa on kuitenkin edellistä enemmän jo ensimmäisenä festaripäivänä; saapuvatpa monet leirintäalueen puolelle jo edellisenä viikonloppuna. Nummirock 2018 aloitettiin Original Stagella kolmen bändin voimin.

Hanging Garden @ Nummirock 2018

Saavuimme festarialueen portille sopivasti siinä vaiheessa, kun Hanging Garden aloitteli omaa settiään. Tietenkin törmäsimme ennen festarialueelle pääsyä tuttuihin juhlijoihin, joiden kanssa täytyi vaihtaa pikaisesti kuulumiset ennen siirtymistä anniskelualueen hellään huomaan. Näin Hanging Garden oli saanut jo settinsä hyvin käyntiin. Epäilin hiukan tässä vaiheessa, kuinka tuo kotimaisen synkistelyn mestari toimisi kesäillassa. En ollut bändiä vuosikausiin livenä todistanut, ja yllätyksekseni meininki oli muuttunut paljon enemmän melo-deathin suuntaan. Kyllä tällä festari saatiin mukavasti käyntiin, vaikka bändi ei omaan suosikkikaartiini kuulukaan. Keikan lopussa saatiin kuulla “Ten Thousand Cranes”, jota erityisesti yksi seurueemme jäsen oli odottanut koko keikan ajan. Joka tapauksessa Nummirock vuosimallia 2018 saatiin tämän tahdissa käynnistettyä hyvin.

Verikalpa @ Nummirock 2018

Oululainen Verikalpa on tänä vuonna julkaissut debyyttinsä ja saanut tuulta siipiensä alle. Homman nimi on suomenkielinen taistelumetalli, eli folkin maailmassa kuljetaan. Olin ennen keikkaa tutustunut bändiin tasan “Viinapiru”-biisin verran, mutta nythän tämänkin puutteen pääsi korjaamaan. Ainakin paikalle saapunut festariväki innostui humppaamaan melkein tungokseen asti Verikalvan tahdissa. Tällainen meininki toimii festariolosuhteissa mainiosti: ainakin itselleni tuli bändistä mieleen Ensiferumin ja Turmion Kätilöitten jälkeläinen – ja nuo kaksi bändiähän tuovat festareille kuin festareille hyvin meiningin. Niin teki myös Verikalpa Nummirockin keskiviikkoiltana.

Barathrum @ Nummirock 2018

Ensimmäisen festaripäivän päättäjäksi saatiin Barathrum, yksi suomalaisen black metalin klassikoita. Yhtyeen keulamies Demonos Sova on tuttu näky Nummirockista, ja nyt hänet saatiin lavalle asti esiintymään. Törmäsimme taiteilijaan jo festarialueelle saapuessamme, ja tuolloin hän uhosi menevänsä saunomaan alkuhiet päälle ennen keikkaa. Barathrumin esiintyminen on aina etukäteen suuri arvoitus. Mutta samalla puhutaan bändistä, joka 20 vuotta sitten julkaisi mestariteoksen nimeltään “Legions of Perkele”. Kuinka sitten sujui juhannuskeikka, jonka alkamista saatiin odottaa yli puolenyön? No hitto, kyllähän bändi tykitti menemään ihan täysillä! En välttämättä olisi halunnut edes todistaa tätä bändiä muualla kuin tuolla telttalavalla, jonka hämyssä se toimi loistavasti. “Legions of Perkeleen” sävelten kaikuessa ei voinut muuta kuin myhäillä tyytyväisenä. Näin täytyy festarit pyyhkäistäkin käyntiin. Barathrum kyllä tietää, kuinka saadaan kunnon kekkerit aikaiseksi. (Rudi)

Torstai 21.6.2018: Kevyttä kesäsadetta menoa viilentämässä

Torstaina siirryttiin juhannussaunojen ja -taikojen jälkeen rannanpuoleiselle anniskelualueelle, jossa musiikista saatiin nauttia kahdelta lavalta. Jotenkin muistelen, että aikaisempina vuosina soitto on alkanut vasta alkuillasta, mutta nyt live-musiikin pariin päästiin jo iltapäivällä. Ja mikä hemmetti siinä on, että vaikka vuodessa olisi 360 hellepäivää, Nummirockissa saadaan tuulta ja tuiverrusta – ja tietenkin myös pieni vesisateen ropsautus, sellainen kolme päivää kestävä.

Kalmah @ Nummirock 2018

Kalmah korkkasi Inferno Stagen, ja luvassahan oli tietenkin kalajuttuja ja muita tyrskähdyttäviä välispiikkejä. Tällä tutulla meiningillä jatkettiin tälläkin kertaa, mutta mikäpä sen paremmin juhannusjuhliin sopivaa. Valitettavasti aikaisemmilta vuosilta tuttu soundipolitiikka jatkui tällä lavalla; varsinkin yhtään sivummalle mennessään musiikki tuntui hukkuvan täysin. Tämä koitui myös Kalmahin kohtaloksi, mutta kyllä sieltä setistä kuitenkin sai joitain biisejä tunnistettua. Bändi oli totutun hyväntuulinen, aivan kuten yleisökin. Vielä tässä vaiheessa ei tarvinnut myöhemmin tutuksi tullutta tajutonta shottirallia lämpimänä pysyäkseen, koska ilman kanssa kilpaa lämmitti Kalmahin musisointi.

Seuraavana soittaneen Havukruunun olen tämänkin vuoden aikana nähnyt jo monta kertaa, eikä tämä minua mitenkään erityisesti haittaa! Taisipa tulla mainittua jo Steelfestin raportoinnin yhteydessä, että bändi on saanut kokemuksen myötä varmuutta soitantaansa, mikä välittyi myös Nummirockin keikalla. Ulkolava ei ehkä ole paras mahdollinen paikka Havukruunulle, varsinkin kun taivasta pimentävää sadekuuroa ei vielä kunnolla saatu niskaan. Hienosti Havukruunun surut kuitenkin soivat Nummijärven suuntaan torstaina iltapäivällä. Tämän jälkeen siirryin itse tsekkaamaan ainokaisen kerran sitä aina suuresti hehkutettua leirinnän puolen meininkiä, joten annetaan kollega Anttolaisen jatkaa Medeista, joka itseltäni jäi näkemättä:

Medeiasta en ole pitkään aikaan kuullutkaan juuri mitään, mikä saattoi selittää sen, että keikalla oli noin kourallinen ihmisiä bändiä katsomassa. Eipä tuo silti tuntunut haittaavan, tykkäsin.

Mors Subita @ Nummirock 2018

Mors Subitan tänä vuonna ilmestynyt “Into the Pitch Black” -levy on saanut osakseen ansaitsemaansa kiitosta, ja bändiä on viety pitkin Suomea ja rajojen ulkopuolellekin. Palasin nimikkolavamme läheisyyteen itsekin todistamaan, kuinka yhtyeen musisointi toimii festariolosuhteissa. Eipä voi ainakaan valittaa, niin hienosti päästiin liikkeelle. Yhtye on tuonut melodiseen ulosantiinsa mukaan myös core-vivahteita, ja vaikka tuo genre ei ole suurimpia suosikkejani, täytyy myöntää, että Mors Subitan kohdalla muutos on jopa myönteinen. Bändi näytti ottavan kaiken ilon irti Nummirock-esiintymisestään ja sai jo suhteellisen hyvälukuisen yleisönkin mukaansa.

Ruotsalaisen The Unguidedin olen sivuuttanut elämässäni kokonaan, vaikka bändillä jo muutama julkaisukin on takanaan. No, enpä kyllä ihmettele: sellaista ruotsalaista kevyempää radiosoittokamaa. Bändi menetteli virvokkeiden nauttimisen taustamusiikkina, ja muutama biisi innosti jopa vähän tarkemmin keikkaakin seuraamaan.

Red Moon Architect @ Nummirock 2018

Anttolainen puolestaan innostui Red Moon Architectista, joka toi festareille doom metalia suoraan kotimaan Kouvolasta: Soitto oli niin pirun toimivaa, että en oikein tiedä, kuinka tätä kuvailisi. Suorastaan herkullinen keikka, joka kutkutteli omia doomiluitani varsin mukavalla tavalla.
Rudi: Itse taas en lämmennyt, en sitten yhtään. Saattoihan siihen osansa olla myös virkistävällä sateella, joka kutkutteli jo siellä luissa asti. Varmasti tämä on oikein toimiva orkesteri omassa lajissaan.

Alestorm @ Nummirock 2018

Yksi Nummirockin Facebookissa ehkä toivotuin bändi on vuosien varrella ollut piraattimetallibändi Alestorm – tai ainakin sen toivojat ovat olleet eniten hereillä ja huutamassa yhtyeen perään. Nyt näihin toiveisiin lopulta vastattiin ja nämä skotit tuotiin esittämään merirosvorallejaan Nummijärven torstai-iltaan. Tämäntyylinen musiikki on hyvin vaarallinen laji: ei oikein tiedä, miten kieli poskessa tätä tehdään. Mutta mikäpä muu kuin juomalaulut sopisivat suomalaiseen juhannukseen? Valitettavasti tällä kertaa jouduin antamaan sään herroille periksi ja läksin mökin lämpöön jo kaksi biisiä tätä merirosvoryhmää kuunneltuani. Mutta toverilla on varmasti jotakin loppuillan bändeistä sanottavanaan.
J.A.: Alestormin keikka kesti vain noin tunnin, mikä oli ehkä jopa liian vähän. Bändiä sen suuremmin tuntematta huomasin hyräileväni ”Fucked with an anchor” -biisin kertosäettä myös festivaaleilta kotiuduttani.

Demonic Death Judge onnistui luomaan kevyen kesäsateen keskelle erittäin groovaavan tauon omalla ”slutke-musiikillaan”, joka oli raskasta ja rujoa mutta samalla melodista. Tämä bändi toimi livenä yhtä hyvin kuin levyllä. Jotenkin olisin vielä voinut kuunnella hieman pidemmänkin keikan, mutta toimi tämä myös oikein hyvin näin.

Septicflesh @ Nummirock 2018

Septicflesh tuntui iskevän jokaiseen varsin kovaa. Bändin sinfoninen death metal tuntui tulevan kuin nyrkki suoraan keskelle naamaa – se oli taktinen, kova ja selkeästi osui siihen, mihin se oli tarkoitettu. Pimenevän illan Inferno-lavan intiimi tunnelma pitikin huolen siitä, että tuskin kukaan keikkaa katsomassa ollut poistui paikalta tyytymättömänä.

Fear of Domination? Ai mikä ihmeen Fear Of Domination? Alkuun hieman mietitytti, miten bändin keikka tulee toimimaan, sillä jostain syystä itselläni oli käsitys bändistä vain jonkinlaisena Turmion Kätilöt -kopiona. Olin kuitenkin hyvin väärässä. Vaikka keikan aikana kärsittiin vokalisti Sara Strömmerin saatua niin sanotusti turpaansa lavalla, veti bändi urheasti ja hienosti koko keikan alusta loppuun. Varsin maukas keikka, joka todisti etenkin sen, että bändi on todella kovassa vedossa ja valmis täyttämään suuriakin lavoja.

Moonsorrow oli itselleni torstain pääbändi. Päivän suurimmalle yleisölle tarjoiltiin taattu pakanamessu alusta loppuun asti. Itsestäni se ainakin tuntui siltä, sillä näin edessäni vain bändin väkijoukon tungoksen keskeltä. Ai että mitenkä toimi? No, joko sain ohilentävän roskan silmääni tai olin muuten liikuttuneessa tilassa märissä vaatteissani, mutta itse koin jälleen kerran jonkinlaisia syvempiä tunteita sielussani. Niin se tuntuu olevan aina Moonsorrow’n kohdalla.
Rudi: Moonsorrow’n missaaminen harmittaa varmasti eniten torstai-illassa. Onneksi tuulet olivat sen verran suotuisat, että noin kolmen kilometrin päähän mökin terassille saattoi nämä sulosävelet erottaa. Sinne viltin sisällekin bändi kuulosti jälleen kerran hienolta.

Raportti: Rudi Peltonen ja J. Anttolainen
Kuvat: Jarmo Torvinen, Bohek-valokuvausta (keskiviikko) ja Jarmo Hänninen Photography

Kommentit