Metallimusiikin kuuntelijat ovat onnellisempia kuin muut

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.7.2015

TuskaPerjantai (49 of 71)Yhdysvalloissa Kalifornian yliopistossa on teetetty uusi tutkimus joka osoittaa, että metallimusiikin kuuntelijat ovat onnellisempia kuin muut. Tutkimuksessa kerättiin verrattiin kolmea eri ryhmää: 1980-luvulla metallia kuunnelleita, 80-luvulla muita musiikkityylejä kuunnelleita sekä nykyisin Kalifornian yliopistoa käyviä oppilaita. Vaikka metallifanit olivat kokeneet elämänsä aikana eniten huumeita sekä harrastaneet suojaamatonta seksiä, katuivat he silti vähiten nuoruuden tekojaan ja olivat onnellisempia kuin muut. Tutkimuksessa todetaan tähän päällimmäiseksi syyksi metallikulttuurin yhteisöllisyys ja sosiaalinen verkosto. Voit lukea artikkelin aiheesta kokonaisuudessaan tästä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat