Modernin metallin mestariteos: System of a Downin Toxicity tänään 15 vuotta

Nopea, raskas, vaihteleva ja hämmentävä. Nämä neljä sanaa tulivat mieleen kun aloin miettimään, millainen on System of a Downin toinen albumi ”Toxicity”. Viisitoista vuotta on tullut täyteen kyseisen kiekon julkaisusta. Sinä aikana bändi on noussut maailmanmaineeseen, julkaissut 3 albumia, keikkaillut ahkerasti, pitänyt taukoa ja palannut uudelleen kiertueelle. Minulle System of a Down on tärkeä bändi, sillä se avasi oven sellaiseen musiikilliseen ilmaisuun, johon en ollut aiemmin törmännyt: raskauteen ja vaihtelevuuteen biisien sisällä. Lisäksi bändillä on karmea kasa loistavia biisejä, joita on tullut kuunneltua  runsaasti. Tämän vuoksi on hienoa luoda katsaus tähän albumiin.

”Toxicity” on todella tiukka kattaus jo ajallisesti: 14 biisiä mahtuu kolmeen varttiin. Albumi on kokonaisuutena kuitenkin hieman  hämmentävä. Toisaalta levyltä löytyy todella kovia hittejä kuten ”Aerials”, mutta siellä on myös kappaleita joihin on hankala tarttua. Esimerkkinä viimeksi mainitusta osastosta käy ”Bounce”, joka sai allekirjoittaneen näyttämään täydeltä kysymysmerkiltä biisiä kuunnellessa. Onneksi ”Toxicity” sisältää loistavia kipaleita, jotka eivät ole nousseet suuriksi hiteiksi: ”ATWA” on ehkä paras esimerkki tähän liittyen.

Mitä kaikkea albumi sitten sisältää?

Toxicity alkaa synkästi ja mieleen painuvasti, kun ”Prison Songin” intro alkaa. Biisin säkeistöt menevät vauhdilla eteenpäin ja Serj Tankianin aggressiivisesti laulama, käytännössä kahden lauseen toistosta koostuva kertosäe jäi mielen sopukoihin jo ensimmäisestä kuuntelukerrasta lähtien. Oman mausteensa kappaleelle tuovat kitaristi Daron Malakianin lyhyet lauluosuudet. Vauhdikas ja laadukas linja jatkuu sekä ”Needlesin” että ”Deer Dancen” aikana: kappaleet takaavat levylle hengästyttävät tahdit, joista ei puutu räväkkyyttä. Sekä ”Needles” että ”Deer Dance” sisältävät erittäin mieleenjäävät kertosäkeet. Varsinkin ”Needlesin” Pull the tapeworm out of your ass voisi olla mukana pahimmissa painajaisissa. Väliosa on myös mainitsemisen arvoinen: kitaransoitto yhdistettynä Malakianin ja Tankianin lauluun toivat biisille rytmiä – kuten myös ”Deer Dancen” kohdalla. ”Jet Pilot” ja ” X” eivät ole ikinä herättäneet suuria tunteita. Molemmat biisit ovat raskaita ja lyhyitä kahden minuutin rypistyksiä, joista ei ole jäänyt sen suurempia muistikuvia.

Vähemmän yllättäen ”Chop Suey!” – yksi albumin suurimmista hiteistä – osui aikanaan täysin kohdilleen, kun päätin tutustua bändin tuotantoon tarkemmin. Kappaleen kepeä intro eroaa huomattavasti aiempien biisien vastaavista ja hidas kertosäe erottuu edukseen. Seuraavista kappaleista ”Bounce” ei herättänyt mitään muuta kuin yllättyneisyyttä: kappale tuntuu hieman mielipuoliselta, enkä ole ikinä saanut siitä kunnollista otetta. Malakianin kitarointi rauhoittaa biisiä hieman, mutta ei sitä kokonaan pelasta. ”Forest” on puolestaan erittäin mielenkiintoinen jo introsta alkaen. Kertosäe on yllättävän hyvä: säkeet Why can’t you see that you are my child/Why don’t you know that you are my mind/Tell everyone in the world, that I’m you/Take this promise to the end of you tekivät minuun suuren vaikutuksen.

”Toxicityn” yhdeksäs raita ”ATWA” on yksi omia suosikkejani System of a Downilta: pääasiassa rauhallinen ja tunnelmallinen biisi, johon raskaampi kertosäe tuo sopivasti väriä. Erityisesti kappaleessa erottuu Daronin ja Serjin laulaminen, joka on yksinkertaisesti kaunista. ”Science” kuuluu  albumin mielenkiintoisimpiin kappaleisiin: Malakianin soittama intro herättää jo itsessään positiivisia värähdyksiä, säkeistöt toimivat hyvin, ja kappale kulkee mukavasti eteenpäin Tankianin laulun korostuessa hienosti. Kertosäe on toimiva, ja etenkin kappaleen väliosa erottuu levyn muusta materiaalista. ”Shimmy” on omintakeinen biisi: yksitoikkoiset säkeistöt toimivat yllättävän hyvin ja Tankianin sanojen loppuja venyttelevä laulu tulee hyvin esille.

”Toxicity” on kappale, josta System of a Down tunnetaan. Kyseessä on erinomainen kokonaisuus: helposti tunnistettava intro, kevyet säkeistöt ja hyvä kertosäe takaavat huikean lopputuloksen. Biisiä kuunnellessa tuntuu siltä, että kaikki osat loksahtavat paikoilleen ilman mitään pakottamista. Tätä huikeutta seuraava ”Psycho” on nimensä mukainen. Kappaleessa on vahva kontrasti hitaampien osuuksien ja toisaalta säkeistöjen ”Psycho, groupie, cocaine, crazy” -hokemien välillä. Biisi loppuu Malakianin rauhalliseen kitaransoittoon, joka on tämän kipaleen parasta antia.

”Aerials” ja ”Arto” päättävät tämän mielenkiintoisen albumin. ”Aerials” kuuluu ehdottomasti System of a Downin suurimpiin hitteihin. Hidas, tumma ja synkkä intro sekä biisin aloitussanat Life is a waterwall ovat syöpyneet todella syvälle ainakin omaan mieleeni. Yksityiskohdista esille nousee se, miten eri tavalla ”Aerialsin” kertosäe lauletaan: ensimmäisellä kerralla rauhallisesti ja hitaasti, toisella kerralla synkän vauhdikkaasti, sitten taas rauhallisesti. ”Aerials:n” jälkeen tuleva”Arto” on yllättävä, mutta kuitenkin todella sopiva ja jopa maaginen lopetus ainutlaatuiselle ja vaihtelevalle teokselle.

Kappalelista:
1. Prison Song
2. Needles
3. Deer Dance
4. Jet Pilot
5. X
6. Chop Suey!
7. Bounce
8. Forest
9. ATWA
10. Science
11. Shimmy
12. Toxicity
13. Psycho
14. Aerials/Arto

http://www.systemofadown.com/
https://www.facebook.com/systemofadown/

Kirjoittanut: Markus Raatikainen